SB-Pro hakee tänään revanssia tyttöjen SM-sarjan kotiavauksessa

11.10.2012

PSS avaa tänään tyttöjen SM-sarjakauden kotiotteluiden osalta, kun se saa vieraakseen avauskierroksella kohtaamansa SB-Pron. Sarja-avauksessa porvoolaiset, jopa hieman yllättäen, veivät selvän 7-4 voiton Hyvinkään Martinhallissa.

Joukkueet kohtaavat siis jo toistamiseen vajaan kahden viikon sisällä, kun sarjaa on pelattu vasta kaksi kierrosta. Edellinen kohtaaminen eteni viimeisen erän puoleen väliin asti tasalukemissa 4-4, mutta PSS oli tällä kertaa ottelun lopussa vahvempi voittaen lopulta lukemin 7-4. Ottelu oli kenttätapahtumiltaan erittäin tasainen ja molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa karata voittoon.

Välissä SB-Pro otti kotonaan voiton sarjanousija NST Futuresta lukemin 12-9, kun PSS puolestaan kävi Oulussa voittamassa viime vuoden runkosarjavoittajan OLS:n 11-0. Tuon ottelun maalilukemat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta voimasuhteista sillä, vaikka PSS pelasi ottelussa vahvasti, ei oululaisilla ollut heidän paras päivänsä eikä Oulussa ole löydetty vielä viime kauden päätteeksi yli-ikäiseksi nousseelle Kristiina Kauppilalle paikkaajaa nuoremmista.

t_pro_pss_30_9_new.jpgPSS:n kapteeni Henna Uljua oli joukkueiden edellisessä ottelussa pitelemätön SB-Pron puolustukselle. Tänään Uljua johdattaa joukkueensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella Auroran matolle. (kuva: Tuula Heino-Kyllönen)

SB-Prota on kulisseissa veikkailtu yhdeksi suurimmista mestarisuosikeista, joten luvassa on varmasti tasokas ottelu. SB-Pron ykkösketju on rakennettu superlinko Mira Wickmanin ympärille. Ketjun täydentävät Wickmanin ohella tyttöjen MM-kultajoukkueeseen kuuluneet porvoolaislähtöinen My Kippilä ja Nea Vähäkoski. Ketju jäi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa pisteiden valossa vielä pimentoon, mutta takoi NST:tä vastaan hurjat yhdeksän maalia. Tuon ketjun ohella jo ensimmäisessä ottelussa vahvasti esiintyneet nuoret Ina LeminenNina Wickman ja Annika Hätönen ovat kaikki vaarallisia hyökkäyssuuntaan. Pron puolustusta puolestaan johtaa varmoin ottein fyysisesti pelaavaa niin ikään viime kevään tyttöjen MM-kultamitalisti Mirva Laitinen.

SB-Pro on yllättäen päästänyt kahdessa ensimmäisessä pelissä 16 maalia, mutta joukkueella on vielä reservissä tähän asti vain naisten peleihin pukenut entinen tyttöjen maajoukkuerinkiin kuulunut liimanäppi Janette Kari, joten joukkueen maalivahtipeli lienee kunnossa.  

PSS:n tehot ovat kahdessa ensimmäisessä ottelussa jakaantuneet tasaisesti, kun peräti kahdeksan pelaajaa on tehnyt vähintään kaksi tehopistettä yhtä monessa ottelussa. Joukkue on aloittanut vahvasti ja hakee nyt kauden ensimmäisessä kotiottelussaan avauspisteitä myös kotikentältä. Alkukausi on näyttänyt, että jokaisen joukkueen voittaminen sarjassa on mahdollista, mutta se vaatii kovasti töitä. Mikäli PSS on hereillä kotiavauksessaan, on sillä täydet mahdollisuudet voittaa SB-Pro myös kotonaan, mutta yllättämään se ei enää pääse, kuten sarjan avauskierroksella. Vahva SB-Pro hakee varmasti revanssia Porvoosta.  

PSS:n sairastelu ja loukkaantumishuolet eivät meinaa hellittää, kun koko alkukauden sivussa olleiden puolustajien Hilma Haakanan ja Minttu Koskenlaidan lisäksi OLS ottelussa loukkaantuneet puolustajat Janette Kolehmainen ja Tiia Lehikoinen puuttuvat kokoonpanosta. Lehikoinen joutui Oulussa törkeän taklauksen kohteeksi, löi päänsä katsomorakenteisiin ja kärsii aivotärähdyksestä. Kolehmainen puolestaan on sivussa olkapäävamman vuoksi.

Kauden kotiavaus tänään torstaina 11.10. klo 19:00 Auroralla. Tervetuloa kannustamaan!

Sarjan tilastot

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
25.10.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 43
03.09.2019Kuusi tyttöjunioria mukaan maajoukkueleiritykseen
03.09.2019Myös seuran C-tytöt SM-sarjaan!
01.09.2019Nappulakerho käyntiin syykuussa
29.08.2019B-tytöt ja C1-pojat SM-sarjaan

Siirry arkistoon »