ATSM: Runkosarjan päätös - Positiivinen nollatulos

06.03.2017

Runkosarjan päätösottelu 

PSS A-tyttöjen pelit runkosarjassa saatiin pakettiin sunnuntaina 5.3. Auroralla ottelulla Classicia vastaan. Ottelussa ei PSS:lle ollut sarjasijoituksen kannalta merkitystä, sillä olihan joukkue varmistanut runkosarjan voiton jo muutamaa kierrosta aiemmin. Classicillä oli pienet saumat suoraan puolivälieräpaikkaan, mutta se olisi vaatinut pisteen Porvoosta ja Northern Starsin tappiota heidän viimeisessä ottelussaan ÅIF:ia vastaan. 

Ottelu ei pelillisesti suuria hienouksia tarjoillut. Pelitempo oli kova ja molemmat joukkueet harrastivat hyökkäysvoittoista peliä. Ottelun kulminaatiopiste nähtiin toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla tilanteessa 1-1, jolloin PSS maalasi kahdesti alle puolessa minuutissa. PSS vei viimeisenkin erän numeroin 2-1 ja näin ottelun loputtua Auroran Jumbolla oli lukemat 5-2 kotijoukkueelle. 

Ottelun tilastot tästä.

  

Positiivinen nollatulos: 

Nolla on ihan hieno numero, kun se on sijoitettu oikeisiin sarakkeisiin. Nimittäin PSS A-tytöt voittivat runkosarjan menettämättä pistettäkään pelaamassaan 18 ottelussa. Tehtyjen maalien keskiarvo oli melkein 8 maalia / ottelu ja päästettyjen maalien vastaava oli hiukan yli kolme. Varsinkin syyspuolella kotiotteluissa nähtiin isonumeroisia voittoja. Maalitehtailu hieman hiipui kevätpuolella, kun muutkin joukkueet alkoivat saada pelikirjaansa kuntoon. Joukkueen kokoonpano vaihteli jonkin verran kauden aikana, johtuen yhteistyöstä naisten edustusjoukkueen ja seuran B-tyttöjen kanssa. Materiaalin leveys kuitenkin mahdollisti täyden joukkueen saamisen jokaiseen runkosarjan koitokseen. 

Sarjataulukko tästä.

runko1.JPG

 

Tosipelit alkavat 

Joukkueella on nyt lähes kolmen viikon ottelutauko ja näin ollen aikaa hioa kynsiään tuleviin puolivälieriin. SM-runkosarjassa on vielä muutamalla joukkueella otteluita pelaamatta ja sen jälkeen 1-divisioonan kärkijoukkueet OFBC Oulusta ja PHSB Lahdesta kohtaavat runkosarjan 7. ja 8. sijoittuneet joukkueet Classicin ja FBC Loiston. Kun näistä neljästä joukkueesta on seulottu kaksi parasta puolivälieriin, pääsee PSS runkosarjan voittajana valitsemaan puolivälierävastustajansa sijoilta 5-8. 

Tulemme varmasti näkemään kovatasoiset pudotuspelit. Ennakkoon mitaleille voisi veikata kolmikkoa PSS, KooVee ja TPS. Kaikilla näillä kolmella on tukku naisten liigaa pelaavia pelaajia ja jos jokainen saa jalkeille parhaan rosterinsa, tulemme näkemään keväällä hienoa salibandyviihdettä. 

Seuraa joukkueen netti- ja facebooksivuja, joissa ilmoittelemme pudotuspelien aikataulun, kun se aikanaan selviää. 

Tervetuloa Auroralle kannustamaan PSS:n A-tytöt voittoon!

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
30.03.2020A-tytöt pelaavat SM-sarjaa kaudella 2020-2021
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
03.12.2019A-tytöille niukka tappio
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
11.11.2019A-tyttöjen SM-sarja jatkui viikonloppuna Porvoossa
28.10.2019A-tytöt voittoihin Oulussa ja Jyväskylässä
25.10.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 43

Siirry arkistoon »