Naisille kauden avausvoitto kotikentällä - Mukana maalikooste!

28.09.2012

naisten_salibandyliiga.jpgPSS jätti nollakerhon ottamalla voiton M-Teamista lukemin 4-2 (1-0, 1-2, 2-0). Joukkueen esitys oli pirteä ja se ansaitsi voittonsa.

Viime viikonlopun sarjakauden avausta häirinneestä erien alun nihkeydestä ei tänään ollut jälkeäkään, kun joukkue aloitti hyvällä ilmeellä heti ensimmäisessä erässä.  Erä oli PSS:n hallintaa, jossa  luotiin lukuisia maalipaikkoja. Seitsemän minuutin jälkeen Senni Hietanen pääsi tuulettamaan kauden ensimmäistä maaliaan, kun PSS siirtyi ansaitusti 1-0 johtoon. Erän puolessa välissä maalivahti Krista Nieminen oli päästä pisteen makuun hienolla läpiheitollaan, jota Hietanen ei kuitenkaan saanut saateltua maaliin asti.  M-Team joutui rikkomaan useasti porvoolaisten peliä, eikä onnistunut muutamista paikoistaan maalinteossa.

pss_m_team1_new.jpg

Toiseen erään PSS tuli jälleen hyvällä otteella. Joukkue siirtyi 2-0 johtoon Hietasen illan toisella maalilla kuuden minuutin pelin jälkeen. Erän puolivälissä koitti pelin sekavin hetki kotijoukkueen kannalta ja M-Team pääsi paremmin mukaan peliin tehden ensin kavennuksen ylivoimalla Miina Leussun toimesta ja tasoituksen Terhi Talvitien maalilla viisi minuuttia ennen erän loppua. Erätauolle lähdettiin 2-2 tilanteessa.

pss_m_team4_new.jpg

Kolmas erä käynnistyi taas hyvällä ”draivilla”, kun Oona-Mikaela Kyllönen viimeisteli erän ensimmäisellä minuutilla voittomaalin. Numeroita tosin kaunisteltiin vielä alivoimalla, jossa Henna Uljua hankki kotijoukkueelle rangaistuslaukauksen huikealla yksilösuorituksellaan, jolla hän pääsi maalintekopaikkaan. M-Teamin puolustaja esti sen verran korkealla mailalla pallon etenemisen maaliin, että tuomari puuttui peliin ja vihelsi PSS:lle rangaistuslaukauksen. Hattutempun ja 4-2 voiton rankkarista viimeisteli Senni Hietanen.

pss_m_team3_new.jpg

Ilta oli koko joukkueen. Viime viikolla valmennuksen peräänkuuluttamaa fyysisyyttä alkoi löytymään ja myös samanlainen tuomarilinja kuin Oulussa sai kiitosta valmentaja Mika Strömbergiltä.

- Fyysisyydessä otettiin iso harppaus eteenpäin ja koko joukkue onnistui siinä tänään. Pientä ylilatausta oli havaittavissa, joka näkyi välillä hosumisena pallon kanssa, mutta laitetaan se ensimmäisen kotipelin piikkiin. Rentoutta kun saada lisää pelaamiseen, niin hyvä tulee.

- Jokainen peli kartuttaa nuorille kokemusta ja pystymme pelillisesti vielä parempaan, kuin tänään nähtiin, mutta hyvä oli suoritus tänäänkin. Tärkeät pisteet meille ja kiva, että Sennikin sai ”ketsuppipullon auki”, heitti Strömberg pelin jälkeen.

Vaikka ilta oli koko joukkueen, niin tilastollisesti ilta oli Senni Hietasen. Hienoisen tyytymättömyyden jälkeen omaan kauden avaukseen Oulussa, voi tällä esityksellä olla erittäin tyytyväinen. Tehot 3+1 kertovat oman totuutensa päivän onnistujasta.

– Uusi ketju toimi hyvin, Millan (Vähälä) ja Opan (Kyllönen) kanssa oli helppo pelata. Sitä kautta ne onnistumiset sitten tuli. Koko joukkue pelasi fyysisesti ja me ei luovutettu missään vaiheessa, mietti Senni pelin jälkeen.

Jos ja kun Strömbergin lupaus pitää paikkansa pelin paranemisesta, niin kannattaa ehdottomasti jatkossa tulla Auroralle katsomaan joukkueen otteita. Seuraava kotipeli pelataan 21.10. jolloin vastaan asettuu KooVee Tampereelta.

Ottelun tilastot

Lisää kuvia ottelusta

Kuvat: Tuula Heino-Kyllönen

28.04.2022Kiitos Kode!
27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
16.04.2020Liiganaisille maajoukkuetason vahvistus
08.04.2020Kia Lehmusvuori Liiganaisiin
19.03.2020PSS Liiganaisille kaksi pelaajavahvistusta
17.03.2020Liiganaisten kausi pakettiin - Päävalmentaja Kouvalaisen mietteet kaudesta
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille

Siirry arkistoon »