ÅIF:n ja PSS:n salibandytytöt yhteistyöhön!

18.08.2015 10.00

Sipoolainen ÅIF Salibandy ja Porvoon Salibandyseura ovat solmineet yhteistyösopimuksen tyttöpuolen salibandyn (nais- ja tyttösalibandyn) ympärille.

Molemmilla seuroilla on hyvää junioritoimintaa, varsinkin tyttösalibandyn puolella on nuorista ikäryhmistä asti kummallakin useita joukkueita. Itäuusimaalainen tyttösalibandy on nostanut päätään jo usean vuoden ajan ja alueella on tyttösalibandyn pelaajamäärät kasvaneet huimaa vauhtia. Kuitenkin kummankin seuran kilpaikäisiä A-tyttöjä (1996-1998 syntyneitä) on kummallakin seuralla liian vähän kehittääksemme kaikkien tyttöjen laadukasta kehitystä jatkossa. Seurojen tavoitteena on antaa jokaiselle yksittäiselle nuorelle pelaajalle mahdollisuus kehittää itseään täysipainoisesti huippu-urheilijana. Haluamme erityisesti viedä ns. "oman kylän" tyttöjä lajissa eteenpäin.

Ensivaiheessa yhteistyö toteutuu tulevissa A-tyttöjen SM-sarja karsinnoissa. SM-karsinnat pelataan ÅIFin väreissä ja nimissä. Nyt tehty yhteistyösopimus on yksivuotinen ja sen jatkoa tarkastellaan ensi keväänä.

"PSS ei pystynyt yksin kokoamaan tälle kaudelle joukkuetta A-tyttöjen SM-karsintoihin. Täksi kaudeksi palasivat A-tytöt SSBL:n otteluohjelmaan omana sarjanaan. Viime vuosina vanhin tyttöjuniorisarja on koostunut neljän ikäluokan yhteisjoukkueesta ja nyt ikäluokat jaetaan taas kahtia A- ja B-tytöiksi. Sarjamuutoksen ja pelaajasiirtojen takia meillä oli tulevaksi kaudeksi vain puolen joukkueen verran pelaajia. Lisäksi meiltä puuttui valmentajia, taustoja ja rahoitusta. Kuin tilauksesta tuli mahdollisuus yhteistyölle ÅIFin kanssa. ÅIFilla oli myös pulaa pelaajista, mutta heillä oli valmennus, taustat ja rahoitus kunnossa. PSS A-tyttöjä ei tarvinnut houkutella kahta kertaa mukaan tähän yhteistyöhön, kun heille tuli mahdollisuus karsia pääsystä vanhimpien tyttöjunioreiden SM-sarjaan. ÅIF ja PSS pelaajat tuntevat toisensa jo vuosien takaa, kun ovat kiertäneet samoja salibandyleirejä ja -sarjoja. SM-karsinnat A-tyttöjen sarjaan pelataan 22.-23.8.2015 Espoossa. ÅIFin lohkossa pelaavat KaPa -65 (Uusikaupunki), Northern Stars (Espoo), Happee (Jyväskylä) sekä viime vuoden mestari Koovee. Kaksi parasta joukkuetta pääsee suoraan SM-sarjaan ja kolmas menee vielä jatkokarsintoihin, josta kaksi parasta pääsee SM-sarjaan." tarkentaa Janne Levälampi (PSS).

"Toki pärjäämme kumpikin omalla tahollamme ilman minkäänlaista yhteistyötäkin, mutta tietyissä kohdissa on havaittavissa synergiaetuja, joita järkevällä yhteistyöllä voisimme saavuttaa.

PSS:llä on naisten liigapaikka, mutta ei naisten divaripaikkaa, ja Åif:lla tilanne on juuri päinvastainen. Haluamme tarjota paljon harjoittelu- ja pelimahdollisuuksia nuorille tytöille ja oman tasoisensa peliryhmän. Tämä on jatkossa tärkeää, koska kummankin seuran edustusjoukkueissa on tapahtunut nuorennusta jo muutaman vuoden ajan ja nämä nuoret B- ja A-ikäiset tytöt ovat vallanneet ison palan naisten kokoonpanoista. Nyt kun vielä legendaarinen valmentaja-kaksikko Kouvalainen/Virtanen lähtee mukaan ensi viikonvaihteen SM-karsintoihin tyttöjen mukaan taistelemaan paikasta auringossa, olen todella tyytyväinen tähän kauan suunnitteilla olleeseen itä uusmaalaiseen yhteistyöhömme ja lämmöllä odotan tästä yhteistyömahdollisuudesta paljon toisiltamme." kiteyttää Marko Ojanen (ÅIF Ry).

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »