PSS C-tytöt komeasti SM-sarjaan

27.08.2015

Viikonlopun lähestyessä koko joukkueesta huomasi, että edessä oli kaikkea muuta kuin tavallinen turnausviikonloppu. Nyt ei pelattu mitaleista, turnauspokaalista, vaan paikasta valtakunnallisessa SM-Sarjassa. Yksi viikonloppu määrittäisi sarjatason koko kaudelle. Melko julmaa, mutta kaikille tasapuolista. Viimeistelytreenit, palaverit, erikoistilanteet hiottu ja muutamat tiukat, kovatempoiset treenit alla. Tuntui että olimme vähintäänkin melko valmiita.

Turnauksen avausottelu lauantai-iltapäivänä klo 13, ja vastassa emäntäjoukkue SSV, jolle ehdimme jo hävitä alkukesän treenimatsin Viime kauden kevätpuolellakaan ei voittoja juurikaan meille irronnut.  Ensimmäinen takaisku tuli jo alkulämmittelyssä kun kakkosketjun minion-osaston laituri Aada Heikkinen teloi polvensa, ja istui alun vaihdot sivussa. Ensimmäinen ottelu on useasti ollut meille vaikea, mutta tänään olimme hereillä. Alta neljä minuuttia kellossa, ja Kapsu Tarvainen vapautti kentälle ensimmäistä kertaa hypänneen Aadan, joka veivasi taululle 1-0. Alle minuutti siitä, kun Tiikerivahvistuksemme, loistava Milla Ylikojola laukoo, ja pitkästä loukkaantumisesta toipunut Jenna Wainio latoo maalinsuulta 2-0.

Toisessa erässä Kapsu lyö kapteeni Nea Rainion passista 3-0, ennen SSV-kavennusta. Peli on kuitenkin kontrollissa koko ajan, ja 28 kertaa pallon eteen venynyt SSV-veskari Niina Markkasen uskomattomat otteet pitävät lukemat siedettävinä. Viimeisellä vitosella Laura Kariniemi ja Viivi Heikkinen lisäävät loppulukemiksi 5-1, syöttäjinä toimivat Minka Rönnberg ja Mixu Backman.

Nopea tauko, pikaiset eväät, ja pieni jaloittelu, koska vain yksi ottelu välissä ennen kuin pohjoisen mestarit, Team Astraia astelisivat vastaan. Loisto-Cupissa väännettiin niukka voitto, mutta tiedettiin että vastus kovenee. Ottelu alku osoittikin sen, koska hieman yli minuutin taistelun jälkeen pallo löytyi porvoolaismaalista: 0-1.  Takaa-ajajana oltiinkin lähes koko ensimmäinen erä, kunnes onnistuttiin iskemään tärkeät häkin ensi erän loppuun. Ronja Virta toimittaa pallon maalia kohti, ja matkalla pieni osuma Viivin lapaan ja verkko soi. Alle minuutti siitä, ja toinen tikruvahvistuksemme Tiia Dahlström saa pallon Nealta vasempaan laitaan, josta laukoo loistavan pommin melko kaukaa takanurkkaan.  Minuutti ennen erän loppua Astraialle tuomitaan rangaistus, ja ylivoima toimii nopeasti:  Pallo Taimi Mikkolalle oikealle, nopea siirto keskelle josta Mixu iskee ykkösellä 3-1.

Toinen erä jatkuu meidän hienoisella hallinnalla, Astraia ei juurikaan pääse tekopaikoille, mutta mekään emme pysty lisämaaleja iskemään ennen erän aivan loppua. Puolitoista minuuttia digitaaleissa jäljellä, kun Laura laukoo Viivin syötöstä 4-1. Kolmanteen erään vaihdetaan hyvin pelannut, mutta selkävaivoista kärsinyt molari Ansku Levälampi sivuun. Kehiin D ikäinen Milja Kurki ensimmäiseen kovaan peliin tällä tasolla. Astraia aloittaa kolmannen erän vahvasti, mutta Milja ottaa alkuun pari hienoa lähitorjuntaa, yhden nopean jalkatorjunnan, ja kruunuksi liimaa Astraia-pelurin erittäin hyvän laukauksen huikeasti yhdellä kädellä. Ihan ok tapa ilmoittaa, että on valmis näihin karkeloihin.. Kolmannen erän maalit syntyvät Astraia-päätyyn. Milla laukoo ylivoimalla 5-1 Kapsun syötöstä, jonka jälkeen Viivi tarjoilee Jennalle loistopaikan, ja Jennan one-timer on kova ja tarkka. Loppulukemat 6-1, ja loistavista asetelmista siirrytään kotiin valmistautumaan sunnuntaihin.

Sunnuntain BB-88 peli voisi varmistaa jo SM-sarjapaikan. BB oli hävinnyt lauantain pelit, mutta sunnuntaille oli tullut mukaan muutamia vahvistuksia edellispäivän B tyttöjen karsintaturnauksesta. BB-kapteeni Nelli Salmio, joka teki lauantaina kaikki joukkueensa maalit, ei olisi siis ainut pelaaja, joka piti pitää aisoissa.  Aadan polvivaiva äityi pahaksi ja tyttö sivuun sunnuntaiksi. Muutamia pieniä muutoksia ketjuissa, ja Milja sai jatkaa maalissa.

Jälleen oltiin alusta asti hyvin pelin sisällä, ja saatiin paine vastustajan päätyyn. Erän puolessa välissä Jenna iski jo turnauksen kolmannen maalinsa. Tämän jälkeen päästetään vastustaja mukaan. Mixun jäähy vielä kestetään, mutta heti perään tulleen Kapsun jäähyn aikana hyvin pelannut alivoimamme antautuu, kun BB survoo pallon sisään maalin edestä.

Toiseen erään siis 1-1 lukemista, mutta joukkueemme ilme on vahva. Taimi laukoo komeasti pallon BB-maalin kattoon Mixun syötöstä. Hetkeä myöhemmin Viivi hakee alempaa, saa pallon Minkalta, ja koska syöttölinjat on peitetty, niin etenee itse keskeötä läpi: 3-1.  Kapsun kaksi maalia erään loppuun Taimin ja Mixun syötöistä tuntuvat jo ratkaisevilta. Kolmannen erän pelailu tuottaa yhden häkin, jonka iskee Taimi, Mixun syötöstä. 5-1 voitto siis taskussa ruokailuun, ja odottamaan miten Pirkat – Astraia ottelu etenisi.

Turnaus läheni loppuaan erittäin jännittävissä merkeissä. SSV ja BB-88 olivat pisteittä ennen viimeistä keskinäistä kohtaamistaan, mutta Astraia otti voiton siihen asti puhtaalla pelillä pelanneesta Pirkkalan Pirkoista. Panosta riitti siis viimeiseenkin peliin. Meidän osalta homma oli melko hyvin paketissa, nopeasti laskettuna n. 8 maalin tappiokin riittäisi top2 sijoitukseen ja SM-sarjapaikkaan. Samalla kun Astraialaiset toivottivat onnea peliin, josta heidän kohtalonsa oli kiinni, niin jouduimme kertomaan, että Kapsu ja Mixu siirtyvät Lahteen B-tyttöjen karsintoihin. Kaikki luvattiin kuitenkin antaa viimeisessä pelissä. Ohjeet joukkueelle olivatkin, että hoidetaan oma pelit kaikki voitokkaasti, jolloin ei vaikuteta muiden sijoituksiin sen enempää. Oli meillä kohtuullisen kovat pari ketjua edelleen käytössä.

Pirkat matsi alkoi mainiosti. Pienet ketjumuutokset, eli Laura ja Viivi ykkösketjun laituriksi ja sentteriksi, jossa Taimi oikealla; ketju näyttikin että parin kärkinimen puuttuminen ei vaikuta ihmeemmin. Kaksi huikeaa hyökkäystä, jossa pallo liikkui lyhyillä syötöillä Pirkat-päätyyn. Laura iski kahdesti Taimin syötöistä, ja lukemat erätauolla siis 2-0. Toiseen erään Pirkat-aitioon saapuu ketjullinen Tampereen seudun parhaimpia C ikäisiä, kun B tyttöjen karsinnat oli selvitetty. Vastassa nyt siis yksi Suomen kovimmista ryhmistä, ja meillä alkaa jalka painamaan. Pirkat kaventaakin nopeasti 2-1:een, mutta Tiia kuittaa välittömästi  maalin edestä 3-1. Astraialaisille on luvassa lisää helpotusta vielä erän loppuun, kun Taimi laukoo Lauran syötöstä jo 4-1.

Kolmas erä, ja paine siirtyy kokonaan PSS päätyyn. Kavennus kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla on harmittava, ja muutama minuutti siitä ja taululla jo 3-4. Nopeat Pirkka-pelurit luovat lisää paikkoja, mutta loistavasti pelannut Ansku kestää maalissa. Muutamasta vastaiskusta emme saa tapettua peliä, ja Pirkat pyörittävät ilman maalivahtia loppuminuutit. 13 sekuntia ennen loppua paine tuottaa tulosta, ja taululle 4-4. Tasuri ei Pirkoille riitä, joten piinaavat viime sekunnit edessä. Me haluamme toki lohkovoiton, ja Astraia SM paikan, johon tasapeli vielä riittäisi. Pirkat voittaa aloituksen, ja saa vielä laukauksen aikaan, mutta lukemat 4-4 säilyvät, ja summerin soidessa Myllypurossa juhlii kaksi C tyttöjoukkuetta. Tavoitteena ollut SM-sarjapaikka tuli erittäin kovassa lohkossa komeasti, ilman tappioita. Astraia siis kakkonen ja SM-Sarjaan, Pirkat lopputuloksissa lohkon kolmas, joka tuo paikan jatkokarsintaan.   SSV neljäs ja BB-88 jäi kovassa lohkossa pisteittä.

Onnittelut tytöille ja taustoilla, määrätietoinen työ kesällä kantaa hedelmää, ja työt jatkuvat. Pelkkä osallistuminen SM sarjaan ei tälle joukkueelle riitä. Onnittelut myös Team Astraialle ansaitusta SM paikasta.

Pirkkoja ei vielä voi onnitella, mutta jatkokarsinnassa Pirkat tulee dominoimaan, ja muut kolme joukkuetta tappelevat yhdestä jäljellä olevasta paikasta. Tämä on kohtuullisen varmaa tietoa. Onnittelut myös muista lohkoista jatkoon selvinneille

Taival jatkuu nyt siis runsaan kuukauden treenijaksolla, sisältänee muutamia harjoitusotteluita, sekä paljon nöyrää työntekoa. SM sarja on täynnä erinomaisia joukkueita, ja odotamme mielenkiinnolla sarjan alkua!

 

Terveisin Jupu

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »