M1: Voitto Suomen Cupissa

07.10.2015

Suomen Cup jatkuu neljännelle kierrokselle

Miesten Edustus voitti eilen Sport Club Hyvinkään (SCH) Auroralla lukemin 3-1 (1-0,0-0,2-1) ja varmisti näin ollen paikan Suomen Cupin neljännelle kierrokselle.

Ottelu oli kahden tarkasti omaa päätyänsä pelaavan joukkueen näytöstä ja siitä kertovat jo futislukematkin. Molemmilla oli suuria vaikeuksia päästä hyville ratkaisupaikoille ja murtavia syöttöjä ei juuri nähty, joten syöttösuunnat peitettiin tehokkaasti. Ajassa 07:44 sellainen kuitenkin löytyi, kun Markku Hänninen löysi levityksellä Roope Sainion, joka tälläsi ensimmäisen erän ainoan maalin suoraan syötöstä. Tämän lisäksi ei muita merkintöjä pöytäkirjaan tullut, yhden kotijoukkueen 2 minuutin jäähyn lisäksi, kun Riku Uotila sai syyn mennä istunnolle mailaan lyönnistä.

Toinen erä oli maaliton ja pallonhallinnasta taisteltiin lähinnä keskialueella sekä kulmissa ja maalivahdeillekin kertyi vain muutamia satunnaisia torjuntoja. Ainoan pöytäkirjamerkinnän sai Petri Mäki, joka otti hieman vauhtia pois pallolliselta vastustajalta keskialueella tavalla, jonka erotuomari näki koukkaamisena. Tällaisesta ei palkita kuin yhdellä tavalla eli viiden minuutin istunnolla ajassa 35:56. Tästä ei ehkä pitäisi puhua ääneen, ettei kolahda heti omiin, mutta edustuksella on alivoima toiminut tällä kaudella erinomaisesti ja niin tälläkin kertaa, sillä tämän viiden minuutin alivoiman aikana, ei Sakari Halttuselle kertynyt kuin yksi torjunta. Tämä oli muuten Sakelle ensimmäinen virallinen ottelu todella pitkään aikaan, kun väliin mahtuu niin loukkaantumista kuin myös palvelua isänmaan harmaissa. Hyvin Sakke ruutunsa täyttikin.

Kolmannessa erässä SCH pääsi tasoittamaan pelin, kun hyökkääjät olivat ajautuneet syvälle hyökkäyspäähän ja pallonmenetyksen jälkeen vastustaja pääsi kävelemään keskikaistaa pitkin pallollisena ja Sakke oli voimaton. Tämä ajassa 44:20. Kotijoukkue ei kuitenkaan mennyt kipsiin tästä, vaan pari minuuttia myöhemmin, koko pelin erinomaisesti pelannut Tatu Valkosen johtama kentällinen teki johtomaalin hienon pyörityksen päätteeksi ajassa 46:54. Maalinteossa onnistui Tatu ja syöttö merkittiin Alex Fredrikssonille. Ottelun kolmas ja viimeinen rangaistus merkittiin taas kotijoukkueelle, kun Teemu Färlin joutui miettimään tekosiaan parin minuutin verran väärästä etäisyydestä. Tämä kuitenkin kestettiin jälleen hienosti ja ajassa 55:01 nähtiin ottelun kenties hienoin yksilösuoritus, kun Niklas Forsblom huomasi pallollisena hyökkäyspäädyssä avoimen tolpan ja tuli maalin takaa ja kärkiveivauksella pallo maaliin ja loppulukemiksi kotijoukkueelle 3-1. Usein tuollaisissa tilanteissa maila nousee liian ylös, mutta tällä kertaa se oli hyväksytty suoritus.

Voitto tiesi sitä, että PSS etenee Suomen Cupin neljännelle kierrokselle ja mukaan astuvat sekä dvari- että liigajoukkueet. Pidetään peukkua sille, että saisimme arvonnassa kotipelin ja vastaan jonkun kiinnostavan joukkueen.

Seuraava sarjaottelu on 11.10 vieraissa, kun testaamme Matinkylän päivän kunnon. Seuraava kotiottelu on sitten 16.10, joten merkitkää se jo nyt kalenteriinne.

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »