D-tytöt voitokkaina HFC 2015 turnauksessa

08.01.2015

PSS D-tytöt voitokkaina HFC 2015 turnauksessa.

PSS D-tytöt joutuivat taistelemaan pitkän kaavan mukaan saavuttaakseen turnauksen ykköspokaalin.

Alkulohkosta selvittiin helpohkosti kun SB Vantaa kaatui numeroin 7-1 sekä Tampereen KooVee luvuin 6-2, näin ollen lohkoykkösen paikalta jatkoon jossa kohdattiin muut lohkoykköset. Tämä päivä oli musta ja hävittiin ensi Tikkurilan tiikereille luvuin 4-3 sekä SSV Whitelle luvuin 4-2. Kummassakin ottelussa meillä oli suhteellisen katastrofaalinen alku ja päästettiin aika helpolla kolme maalia. Kahden erän ottelussa takaa-ajo on vaikeata eikä siinä onnistuttu. Palkinnoksi tästä oli sunnuntaille aamuottelu josssa karsittiin Kalvolan keihään kanssa välieräpaikasta Tikkurilan Tiikereitä vastaan. Ottelu oli Tahmea ja päätyi lukemiin 1-1 ja rankkareilla ratkaisu, joka päätyi meidän hyväksi. Välierässä saatiin vihdoinkin jalkaa liikkeelle ja tasaisen ottelun päätteeksi 2-0 voitto ja lippu finaaliin taskussa. Finaalista muodostuikin varsin viihdyttävä tyttösäbä ottelu  Pirkkalan Pirkkoja vastaan. Ottelu eteni lievässä PSS hallinnassa, mutta Pirkat tuli aina voin takaa tasoittaen kolmeen-kolmeen, kuudella pelaajalla pelaten, ajassa 39:20 ja mentiin 5 minuutin jatkoajalle. Jatkoajan päättyessä tasan haettiin ratkaisua  voittomaalikisasta. PSS oli jo yhden voittanut joten rutiini oli nyt puolellamme ja hoidettiinkin voitto kotiin.

Kolme päivää seitsemän ottelua ja pokaali kotona oli raskaan viikonlopun saldo.

Cridu

d_tytt_hfc2015.jpg

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »