Vitosdivarin lohkovaihe päätökseen - Kausi jatkuu!

12.04.2015

PSS IV Fonzie päätti V-divisioonan lohkovaiheen sunnuntaina. Vastustajina päätösturnauksessa olivat lohkon keskivaiheilla majaillut FC KontU ja kärkipaikalla ollut HC Löyly, jota vastaan pelattiin samalla lohkovoitosta ja suorasta noususta IV-divisioonaan.

Päivän ensimmäisessä matsissa Fonzien riveissä oli havaittavissa pientä jännittyneisyyttä. Vastustaja aloitti vahvasti ja irtosi nopeasti kahden maalin karkumatkalle. Tärkeä avausmaali saatiin kuitenkin ylivoimasta ja rikkonaisen ensimmäisen erän jälkeen peli oli täysin omissa käsissä.

Toinen erä aloitettiin väkevästi tasoittamalla ja peli alkoi kääntyä pikkuhiljaa Fonzielle. Maalissa pelanneen Karin haamuliimaus ja taisi hämmentää koko joukkueen hetkeksi, eikä lopullista irtiottoa saatu kuitenkaan vielä toisessa erässä tehtyä. Fonzie jatkoi maalien tekoa, mutta FC KontU pääsi jatkuvasti vaarallisiin maalipaikkoihin ja vastaiskuihin.

Lopullinen niitti ottelulle iskettiin vastustajan päästyä jo vaarallisen lähelle vain yhden maalin päähän. Viimeisten minuuttien ryhdistäytyminen toi lopulta Fonzielle voiton numeroin 8-4 ja täydet pisteet.

PSS IV Fonzie - FC KontU -ottelun tarkemmat tilastot täältä.

Taistelu lohkovoitosta

Päivän toisessa ottelussa panoksena oli siis lohkovoitto ja suora nousu sarjaporrasta ylemmäs. HC Löylyn otteista paistoi pieni jännittyneisyys ottelun alussa ja Fonzie pääsikin napauttamaan kaksi nopeaa maalia ja nousemaan johtoon. Hengähtämiseen ei kuitenkaan ollut varaa ja vastustaja kasasi itsensä nopeasti mukaan peliin.

Ottelun edetessä joukkueiden pienen pieni tasoero kävi selväksi; Fonzie painoi ja puski, mutta HC Löyly pystyi viimeistelemään paikoistaan viileällä tehokkuudella. Harhasyötöistä ja pienistä epäröinneistä rankaistiin hurjalla prosentilla. 

Huikean taistelun päätteeksi loppulukemat kirjattiin HC Löylylle maalein 5-3. PSS IV Fonzie myös onnittelee kauden kovinta joukkuetta sarjanoususta!

HC Löyly - PSS IV Fonzie -ottelun tarkemmat tilastot täältä.

Valmennuksen kommentit sunnuntain otteluista seuraavat lähipäivinä, pysykää kuulolla!

PSS IV Fonzie jatkaa kauttaan nousukarsinnoissa viikon päästä lauantaina 18.4. klo 13.15.

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »