D-tytöille hopeaa Etelä-Suomen aluelopputurnauksesta

23.04.2016

Vuonna 2003 ja 2004 syntyneiden D-tyttöjen kilpasarjaa pelanneen Mustan joukkueen sarjakausi päättyi hopeiseen mitaliin Ruskeasuolla lauantaina 23.4. pelatussa aluelopputurnauksessa.

PSS Mustan joukkueen tavoite päättää kausi aluefinaaliin sai hyvät edellytykset kun syksyn kilpasarja päättyi kakkossijaan. Syksyn kahdeksasta ottelusta saldona oli 6 voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio, jonka johdosta joukkue pelasi eliittisarjan nimellä kulkevaa ylempää jatkosarjaa kevään. Jo syksyn kilpasarjassa kovimmaksi vastustajaksi osoittautunut SSV aiheutti keväänkin kohtaamisissa tukalia tilanteita porvoolaisille ja eliittisarjan toiseltä sijalta lähdettiin Ruskeasuolle aluelopputurnaukseen. 

Lopputurnauksen ensimmäisessä ottelussa PSS Musta sai vastaansa eliittisarjan 3. sijoittuneen SB-Pro Mustan. Kankean alun jälkeen PSS sai pelin hallintaansa ja loppulukemin 4-2 oli edessä finaaliottelu. Odotettu vastus SSV tuli vahvasti peliin. Salama-alku - 3 maalia ensimmäisen 4 minuutin aikana - toi synkkiä pilviä muuallekin kuin räntäsateisen Helsingin taivaalle. Tytöt taistelivat sinnikkäästi mutta ihan samaa tsempppivaihdetta kuin edellisessä Pro-pelissä ei saatu silmään. Hyvistä yrityksistä huolimatta maalinteossakaan ei onnistuttu Aleksiina Halosen 4-1 kavennusta lukuunottamatta ja näin kultamitalit jäivät pääkaupunkiin. 

D-tyttöjen toinen peliryhmä Keltainen pelasi syksyn haastajasarjassa ja nousi sieltä hyvän menestyksen johdosta kevääksi välisarjaan. Välisarjan neljäs sija ylitti Keltaisen joukkueen tavoitteen, joten kokonaisuudessaan kauteen voidaan joukkueen johdossa olla tyytyväisiä.

Aluemestaruushopeajoukkueessa pelasivat kauden aikana:

Aleksiina Halonen, Aada Heikkinen, Matilda Holmström, Ilena Koivuneva, Milja Kurki, Emma Lindqvist, Saaga Linna, Ella Manner, Natalia Oinonen, Eevi Oras, Emma Parta, Venla Pulkkinen, Anni Puumalainen, Sara Puustinen, Matilda Rytkönen, Alina Söderström, Emilia Tiihonen, Sara Timonen, Nea Vasama ja Eva Ylänkö.
Valmentajat: Kai Rytkönen, Miika Kurki, Johnny Lindqvist ja Jukka Puumalainen
24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »