Loisto Cup toi tärkeää pelituntumaa B tytöille

10.08.2016

Loisto-Cup raportti

PSS B tytöt matkustivat lauantaiaamuna Turkuun, jossa ohjelmassa oli parin päivän aikana kuusi kovaa ottelua laadukkaan Loisto-Cupin merkeissä. Tavoitteena oli saada joukkuetta valmistettua pikkuhiljaa karsintamoodiin, joten kyseessä oli tärkeä etappi kohti parin viikon päässä siintävää alkukauden päätavoitetta, eli B tyttöjen SM karsintaa.

Avausvastustajana Loisto Cupin alkulohkossa Samppalinnan nihkeähköllä lattialla oli ÅIF Sipoosta, eli varsin tuttu vastustaja meille. Nihkeä oli myös PSS-tyttöjen avaus. Paria syöttöä enempää ei omille saatu, ja varsin yksinkertaisetkin tekniset suoritukset tuntuivat kohtuuttoman hankalilta. ÅIF siirtyi ensimmäisessä erässä johtoon, mutta Laura Kariniemi ehti tasoittaa ylivoimalla Helmi Haakanan syötöstä juuri ennen taukoa. ÅIFfin siirryttyä 2-1 johtoon avaustappio häämötti jo, mutta Mixu Backmanin viimeisen minuutin tasoitus toi pisteen kuitenkin turnausavauksesta. Oliko se ansaittu? Ehkä ei, mutta kauaa ei tätä tarvinnut miettiä, onneksi seuraava peli tuli nopeasti eteen.

Seuraava vastus oli viime vuosilta niin ikään tuttu LoSB Lohjalta. Oma peli näytti aavistuksen paremmalta, eikä vastustaja saanut kovin montaa todellista tekopaikkaa. Mutta yksi kappale vastustajan erinomaista suoritusta, sekä yksi kappale omaa virhettä yhdistettynä LoSB veskarin ehjään suoritukseen ja loppulukemat olivat 0-2, ja voitiin todeta että ihan valmiilta ei vielä näytä.

Tuore kapteenisto otti omalta osaltaan hommaa haltuun, ja otteluun valmistautumista hieman terävöitettiin. Alkusarjan viimeisessä pelissä KaPa-65:sta vastaan otettiin taas napsu eteenpäin kaikessa suorittamisessa, ja tuloksena tervetullut avausvoitto turnauksessa. 5-0 voitossa maaleja latoivat Helmi, Mixu, Anni Lempiäinen, Inka Valjus sekä Milla Ylikojola. Syöttöpisteitä plakkariin kirjauttivat Kalpana Tarvainen kahdesti, Tiia Dahlström sekä Milla.

Hankalan startin jälkeen siis peli parantui, ja tuloksena lohkon kakkossija Lohjan jälkeen. Lauantai-illan yhteisruokailun, sekä joukkueen pienen iltaohjelman jälkeen mentiin hyvin mielin yölevolle, ja kohti sunnuntain jatkopelejä.

Aamupalatarjoilun, josta nautti etenkin edellisen illan kisailun voittajat, jälkeen siirryttiin Sport Gardeniin ja puolivälierällä startattiin päivän ohjelma. Vastassa Steelers, jonka peli lauantaina näytti vahvalta ja vauhdikkaalta. Oma peli jatkui nousujohteisena, mutta hyvätasoisen ensimmäisen erän jälkeen taululla vielä nollat. Toisen erän alkupuolella Steelers siirtyi johtoon, mutta Mixu tasoitti Kalpanan syötöstä pelin välittömästi aloituksen jälkeen. Sama ketju oli laittaa suoraan aloituksesta pallon jälleen vastustajan reppuun, ja vauhdikas peli jatkui kun porvoolaispäädyssä oli saman minuutin sisään vielä avopaikka, mutta ei lisäosumia.

Viitisen minuuttia ennen loppua Steelers väsäsi ylivoimaosuman, ja jälleen oltiin takaa-ajajana.  Tuttu parivaljakko, Mixu-Kalpana, iski kuitenkin näyttävästi tasoituksen runsas minuutti ennen loppua.

Pilkkukisa edessä; Steelersin avausyritys päätyi ohi maalin. PSS avauslaukojana Viivi Heikkisen harhautus vei Steelers-veskan väärälle tolpalle ja pallo komeasti verkkoon. Maalissa Sofia Ahola ei antautunut kertaakaan, joten 1-0 pilkkuvoitto vei PSS-likat välieriin.

Ruokailun jälkeen kohta jälleen edessä uusi valmistautuminen ja keskittyminen välieriin, jossa vastassa SB Pro. Likkojen vauhti kiihtyi, ja voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Koko turnauksen kolmella täydellä ketjulla pelaaminen näkyi, ja jalkaa löytyi vielä melko hyvin. Avauserän jälkeen taululle lyötiin Amanda Barbosan, Cirilla Mäkelän ja Laura Kariniemen voimin 3-0 lukemat.  Pro kavensi toisen erän alkuun, mutta Mixu, Tiia ja Ronja Malmström viimeistelivät 6-1 voiton ja finaalipaikan PSS:lle.

Vaikka turnauksen päätavoitteet olivat asetettu pelkästään karsintoja silmällä pitäen, niin toki kaikkia pelejähän lähdetään voittamaan. Paikka ylemmässä kaaviossa oli pienestä kiinni, ja ihan ei parin ensimmäisen pelin perusteella finaalipaikkaa olisi voinut ennakoida. Hyvät, nousujohteiset ja erittäin tärkeät pelit kuitenkin takana, ja finaaliin lähdettiin haastamaan oululaisia, ja hakemaan turnausvoittoa. SSRA, eli Rankat Ankat, joka rakentuu viime vuoden C SM-sarjan puolivälierissä pelanneen Team Astraian pohjalle, oli sopiva testi vielä turnauksen päätteeksi.

Ottelun ainoat osumat nähtiin ensimmäisen viiden minuutin aikana. Emilia Ollikkala vei Ankat johtoon, ja Anni vastasi tasoituksella varsin nopeasti. Tiukasta turnausohjelmasta huolimatta peli oli melko kovatempoista, ja paikkoja siunaantui molempiin päihin. Veskarit olivat tehtävänsä tasalla kuitenkin, ja vaikka viimeisellä minuutillakin molemmilla oli huippupaikat, niin 1-1 lukemissa edettiin jälleen pilkuille.

Tällä kertaa SSRA oli tehokkaampi. Yksi osuma riitti, kun oululaisveskari Sara Leinonen nollasi Viivin, Kalpanan ja Cirillan yritykset. Aggressiivisesti vastaan syöksynyt Sara sai horjutettua Viiviä sen verran että harhautuksen jälkeinen siirto lipui ohi. Kalpana onnistui jo ohittamaan veskarin mutta ajautui liian pieneen kulmaan. Kun Ankkojen Sohvi Widgren oli taitavasti viimeistellyt oman rankkarinsa, ja Leinonen peitti varmasti Cirillan laukauksen, niin oululaisjuhlat olivat valmiit alkamaan.

Omasta pelistä jäi tietysti siinä mielessä hyvä maku että pystyimme nousujohteisesti pelaamaan koko turnauksen ajan. Tosin lähtötaso asetettiin lauantaiaamuna melko matalalle. Pilkkukisa on pienestä kiinni, mutta marginaalit olivat aiemmin turnauksessa vastaavasti meidän puolella. SSRA pelasi hienon turneen ja ansaitsi ehdottomasti voittonsa. Karsintoihin jäi sopivasti parannettavaa.

Kentän ulkopuolella on aina hienoa huomata, kun joukkue kasvaa huikealla tavalla yhteen tässä vaiheessa kautta. Jatkoa ajatellen näistä yhteisistä kokemuksista ammennetaan hurjat voimavarat kauden vaikeisiin hetkiin. Tätäkin ajatellen kokoonpanojen väsääminen karsintoja varten ei välttämättä ihan yksinkertaista ole. Kohtuullisen kovia nimiä puuttui, kun esim PSS viime kauden B tyttöjen SM joukkueesta oli sivussa Sanni Koli, Jasmiina Järvinen, Veera Nousiainen, Vilma Kallio ja Nelli Paananen. Rosterista puuttui myös nuoremmasta kaartista viime kausien C ja D tyttöjen maalipörssien kärkinimet Aada Heikkinen ja Taimi Mikkola.

Kaiken kaikkiaan siis erittäin hyvä reissu takana, tästä jatketaan työntekoa kohti karsintoja!

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »