Naisten joukkue valmiina tulevaan kauteen

28.06.2007

PSS:n naisten edustusjoukkue muuttuu tulevalle kaudelle osan pelaajista lopetettuaan uransa. Joukkueeseen on saatu vahvistuksia ja mukaan on nostettu myös muutama PSS:n oma junioripelaaja. Joukkue näyttää muotoutuneen hyvin viime kauden pronssijoukkueen pohjalta.

Katri Sainio, Elina Kantola, Marika Aho, Outi Alakurtti ja Hanna Riihimäki lopettivat peliuransa keltapaidoissa katsottuaan, että motivaatiota ei riitä kovaan harjoitteluun. Tilalle on hankittu nälkäisiä pelaajia, jotka haluavat kehittyä pelaajina ja antaa oman panoksensa PSS:lle.

Perusrunko viime kauden pronssijoukkueesta

Pronssijoukkueesta jatkavat maalivahdit Kosamo ja Siltanen sekä puolustajat Anu Peltokangas, Anne Toivanen, Hanna-Kaisa Savolainen, Heini Laitinen ja Henrietta French. Hyökkäyspään pelistä pitävät huolen Katri Rosti, Emmi Lindholm, Laura Järvinen, Riikka Karjula, Mari Manninen ja Simone Ryser. Viime kauden pelaajat ovat entistä paremmassa iskussa ja halukkaita taistelemaan niin Porvoossa kuin vieraskentilläkin. He pääsevät jatkamaan siitä mihin viime kaudella jäätiin.

PSS:n oma juniorityö takaa hyvän pohjan edustukselle

PSS taistelee kovaa naisten liigassa tulevalla kaudella!Omista junioreista edustusjoukkueeseen on nostettu Ninni Lindholm, Viivi Wejberg ja Milla Mettiäinen. Kaikki kolme junioria kävivät jo viime kaudella edustusjoukkueen harjoituksissa valmistautumassa tulevaan. Kaikilta heiltä voi odottaa jo tulevalla kaudella hyviä otteita keltapaidoissa. Junnut ovat treenanneet hyvin, Marjo Koskisen Ja Katri Rostin kädenjälki näkyy niin fyysisellä kuin taitopuolellakin näiden pelaajien osalta. Näiden kolmen juniorin seuraajia muista Porvoon junnupelaajista voidaan odottaa jo lähitulevaisuudessa edustusjoukkueen peliareenalle!

Jonna Mäkelä, Elisa Piispa ja Laura Karjula uudet kasvot keltamustissa

Maalivahtiosasto koveni entisestään, kun NST:a aikaisempina kausina edustanut Jonna Mäkelä valitsi uudeksi joukkueekseen Porvoon Salibandyseuran. Kilpailutilanne tuo haasteita kaikille maalivahdeille ja antaa seuran junioreille tilaisuuden oppia taitoja maalilman huippuveskarilta.

Hyökkäyspää tarvitsi paikkaajia, kun vakiokokoonpanosta lähtivät Katri Sainio ja Elina Kantola. Tilalle saatiin maailmanluokan keskushyökkääjä Elisa Piispa, joka on taidoillaan vakuuttanut myös naapurimaa Ruotsin salibandyväen. Lisäksi Laura Karjula pukee keltapaidan ylleen oltuaan Happeessa yhden kauden.

Uudet pelaajat sopivat PSS:n pelityyliin ja ovat kaikki kovia harjoittelijoita. Elisa Piispalla on paljon annettavaa mille tahansa joukkueelle niin taidollisesti kuin henkisestikin. Lisäksi Laura Karjula on sellainen maalinedustapelaaja, jota tarvittiin juuri tälle kaudelle. Lauralla on hyvä asenne kaikkeen tekemiseen ja tavoitteet korkella, häneltä voidaan odottaa paljon tulevalla kaudella.

Erityisen tyytyväinen voi olla siihen että omista junioreista saatiin taas edustukseen pelaajia. Milla Mettiäinen on taitava, peliä lukeva ja rakentava sentteri, joka on tulevaisuuden pelaajia. Kynnys edustusjoukkueeseen ei ollut niin korkealla, koska kaikki tytöt kävivät ahkerasti jo viime kaudella harjoituksissa. Näin saatiin porrastetusti nostettua kolme taitavaa pelaajaa liigatasolle.

Rebekka Hug mielenkiintoinen nimi PSS:lle 

Joukkueen kokoonpanoon voi liittyä vielä nuori sveitsiläinen Rebekka Hug Burgdorf Wizards joukkueesta (Sveitsin pääsarja), joka otti yhteyttä taustahenkilöihin hakiessaan opiskelijavaihtoon Suomeen. Alkusyksyn harjoitukset näyttänevät, pelaako Hug edustuksessa vai juniorijoukkueissa.

Fysiikkaharjoituksista vastaavat kesän ja tulevan kauden aikana Satu Kaakkunen ja Katri Rosti. Päävalmentajana jatkaa Kati Eteläpää apuvalmentajanaan Topi Perälä. Joukkueenjohdossa toimivat Satu Kaakkunen ja Juha Lindholm, managerina Mika Haakana.

(PSS:n naisten sopimustilanne 28.6.2007)

Maalivahdit:
Tiltu Siltanen
Laura Kosamo
Jonna Mäkelä (NST, Lappeenranta)

Puolustajat:
Anu Peltokangas
Hanna-Kaisa Savolainen
Anne Toivanen
Heini Laitinen
Henrietta French
Ninja Lindholm (PSS A-tytöt)

Hyökkääjät:
Katri Rosti
Emmi Lindholm
Viivi Wejberg (PSS A-tytöt)
Laura Järvinen
Riikka Karjula
Laura Karjula (Happee, Jyväskylä)
Mari Manninen
Simone Ryser
Milla Mettiäinen (PSS A-tytöt)
Elisa Piispa (Rönnby IBK, Ruotsi)

Teksti: PSS tiedotus
Kuva: PSS arkisto

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »