A-tytöt jatkavat ilman pistemenetyksiä

29.01.2017

A-tytöt jatkavat SM-sarjassa ilman pistemenetyksiä. Viikonlopun peleistä saaliina kaksi hienoa voittoa, toinen vieraissa Eräviikinkejä ja toinen kotona SB-Prota vastaan.

Lauantaina vierailtiin Mosalla ja tällä kertaa joukkue maalaili vieraissa kaksinumeroiset luvut. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin porvoolaisten johdossa 0-2. Toisessa erässä PSS nykäisi jo 1-5 johdon, mutta Eräviikingit taistelivat itsensä jälleen kahden maalin päähän eli toiselle erätauolle siirryttiin edelleen kahden maalin etumatkalla, nyt numeroin 3-5.

Kolmannessa erässä alkoi Cirilla Mäkelä – show maalinteossa. Hieno hattutemppu kolmanteen erään takasi PSS:lle hienon 5-10 vierasvoiton.  Erien alun erikoispelaajana kunnostautui Alisa Kettunen kahdella maalillaan. Nimittäin maalit syntyivät pelikellon näyttäessä aikaa 00:16 ja 40:09.

Ottelun tilastoihin tästä: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/eraviikingit-pss-/12458/1470

Sunnuntain PSS sai vieraita Nurmijärveltä. Ensimmäinen erä SB-Prota vastaan mentiin hyvin tasaisissa merkeissä. Erätauolle siirryttiin numeroissa 1-1. Toisen erän alkuun A-sarjan ensikertalainen Milla Ylikojola maalasi PSS:n 1-2 johtoon. Ottelun ratkaisu nähtiin suurin piirtein ottelun puolivälin kieppeillä, kun PSS:n kova prässipeli alkoi tuottaa tulosta. PSS maalasi kuuteen sekuntiin kahdesti ja kun vielä erän loppupuolella päästiin venyttämään maaliverkkoa, siirryttiin toiselle erätauolle numeroissa 5-1.

Kolmannessa erässä vierailija siirtyi kahteen kentälliseen ja pyrki PSS:n tavoin kovaan prässipeliin. Tämän seurauksena nähtiin coast-to-coast peliä eli päästä päähän mentiin kovalla temmolla.  Kesken Pron prässin PSS kuitenkin maalasi johdon jo numeroihin 6-1. Sen jälkeen vieraiden Matilda Lindström otti joukkueen reppuselkään ja Pro kavensi 24:ssä sekunnissa ottelun numeroihin 6-3. Mutta reilu minuutti tästä PSS maalasi jälleen. Pari minuuttia ennen loppua nähtiin ottelun ainoa rangaistus. Pro otti aikalisän ja maalivahdin pois tontiltaan ja ottelun loppulukemat 7-4 syntyi Pron pelatessa kuudella neljää vastaan.

Ottelun tilastoihin tästä: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/pss-sb-pro-/12462/1470
24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »