A-Pojat komeasti SM-Karsintojen kolmanneksi
18.03.2012 PSS:n A-Nuoret nappasivat sunnuntaina SM-Karsintaturnauksen kolmannen sijan, kun joukkue kukisti iltapäivän sijoitusottelussa Loviisan Torin 5-4(1-1,3-1,0-2,1-0) jatkoajan jälkeen. Päivän ensimmäisessä ottelussa Tikkurilan Tiikerit oli selvästi parempi lukemin 9-3(3-1,1-2,5-0) ja eteni samalla karsintaturnauksen finaaliin OLS:sia vastaan. Tämä tarkoittaa porvoolaisten kannalta sitä, että taistelu sarjanoususta jatkuu seuraavaksi paras kolmesta playoff-sarjalla Lappeenrantalaista NST:tä vastaan.
Aamun alkusarjanottelu Tiikereitä vastaan oli tasainen aina kolmannen erän puoleen väliin saakka, jonka jälkeen vantaalaiset karkasivat nopeasti 4-3 tilanteesta 6-3 johtoon. Tästä keltamusta ei enää toipunut ja niinpä Tiikerit etenivät ansaitusti turnauksen finaaliin. Sijoitusottelu Loviisaa vastaan oli taas aina kolmannen erän puoleen väliin saakka PSS:n hallintaa, mutta sitten Tor pääsi peliin mukaan kahdella nopealla ylivoimamaalilla. Jatkoajalla peli saatiin jälleen porvoolaisten hallintaan ja lopulta Matti Turunen pääsi iskemään ratkaisevan maalin Oliver Järvisen ja Rasmus Hornin hyvän jatkokarvauksen jälkeen. Pelit jatkuvat siis playoffsarjalla ja pelipäivät tulevat selviämään maanantain aikana.
Alkusarjan viimeinen kierros:
Su 18.3. Klo 13.00 PSS - Tiikerit 3-9 1-0 Oma maali 1-1 Tiikerit 1-2 Tiikerit 1-3 Tiikerit 2-3 Joakim Ervast (Miro Anttila) 2-4 Tiikerit 3-4 Miro Anttila (Joonas Föhr) 3-5 Tiikerit 3-6 Tiikerit 3-7 Tiikerit 3-8 Tiikerit 3-9 Tiikerit Sijoitusottelu jatkokarsintaan pääsystä:
Su 18.3. Klo 15.30 PSS - Loviisa 5-4 ja. 0-1 Loviisa 1-1 Erkko Vaniala 2-1 Joakim Ervast (Miro Anttila) 3-1 Niklas Horn (Toni Lindroos) 4-1 Miro Anttila (Joonas Föhr) 4-2 Loviisa yv. 4-3 Loviisa yv. 4-4 Loviisa 5-4 Matti Turunen (Oliver Järvinen) ja.
-> PSS jatkoon Lappeenrantalaista NST:tä vastaan.
|