PSS M35 - KoRe (3 - 5)

Aika: 28.1.2012 10.00
Paikka: Myllypuro
Sarja: M35 SM-sarja


PSS ja Kotkan Reipas kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Molemmat joukkueet olivat saalistaneet ennen tätä päivää 6 pistettä, PSS johti sarjaa maalieron turvin.

KoRe oli aikaisemmin kaudella pelannut hyvin niukalla rosterilla ja täten aikaisemmissa peleissä melko passiivisesti. Tänään heillä oli kuitenkin heittää laariin useampi pelimies ja ottelusta tulikin kovatempoisempi ja avoimempi kuin ennakoitu.

Ottelu alkoi hyvin tasaisissa merkeissä. KoRen vastaiskut tiedettiin varsin murhaaviksi ja PSS yrittikin hillitä niitä. Se onnistuikin kohtalaisesti mutta kotkalaisten toista vahvuutta, hyviä poikkisyöttöjä hyökkäysalueella, ei saatu yhtä hyvin kuriin.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin 2-2 lukemissa. PSS:n maaleista vastaisi Tommi, Patten syötöstä ja Nappi Tonin syötöstä. Jostain kumman syystä tuomarit eivät kuitenkaan löytäneet oikeaa maalintekijää, vaan maali tilastoitiin Paten nimiin.

 Toisen erän alkupuolella PSS siirtyi johtoon Peten alustaessa ja Jannen maalatessa. Ottelu jatkui erittäin tasaisena ja tilanteita nähtiin kummassakin päässä. Kotkalaiset kokeilivat useampaan otteeseen maalikehikon kestävyyttä ja kestihän se. PSS puolestaan keskittyi vetämään palloja pitkin seiniä kun olisi voinut maalivahdin taitojakin välillä testata. Erän viimeisellä minuutilla KoRe nousi tasoihin, kenttätapahtumiin verrattuna täysin ansaitusti.

Kolmas erä ei tarjonnut suurempia yllätyksiä, taistelu jatkui tasaisena. KoRe pystyi kuitenkin tekemään johtomaalin ja näin PSS joutui takaa-ajajaksi viimeiselle kympille. Painetta saatiinkin aikaiseksi kotkalaisten päätyyn, mutta samalla rupesi avautumaan vaarallisia vastahyökkäys mahdollisuuksia KoRe:lle. Ajassa 38:10 Kore onnistuikin kasvattamaan johtonsa kahteen maaliin. PSS sai tämänkin jälkeen painetta aikaiseksi, mutta kotkalaisten puolustus sai pidettyä huippu-paikat vähissä. PSS otti ajassa 41:31 aikalisän, mutta siitä seurasi enemmän hämmennystä kuin kirivaihdetta. Näin KoRe korjasi potin ja nousi PSS:n ohi sarjataulukossa keskinäisen pelin voitolla.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 102:39VastustajaEi syöttäjää
1 - 1 (yliv.)05:23Lyytikäinen PatrikEi syöttäjää
2 - 106:10Pitkänen PetriAiras Toni
2 - 208:31VastustajaEi syöttäjää
3 - 217:25Hartolahti JanneKemppainen Petri
3 - 329:11VastustajaEi syöttäjää
3 - 434:35VastustajaEi syöttäjää
3 - 538:10VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
04:32Vastustaja2 min
44:53Airas Toni2 min
Torjunnat:
Kotamäki Esa: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Nylén Markku
Puolustaja
3Karmanheimo Mikael
Puolustaja
6Eskelinen Tommi
Hyökkääjä
8Ranta Tom
Hyökkääjä
10Hartolahti Janne
Hyökkääjä
11Airas Toni
Hyökkääjä
13Fagerström Rolf
Satunnaisesti vieraileva tähti
14Lyytikäinen Patrik
Puolustaja
17Jern Eddie
Hyökkääjä
19Mäkinen Marko
Hyökkääjä
21Pitkänen Petri
Hyökkääjä
23Kemppainen Petri
Hyökkääjä
35Kotamäki Esa
Maalivahti
66Korhonen Kimmo
Puolustaja
75Toivonen Jani
Maalivahti