Fonzie lopettaa 5-div. Ikämiehissä jatketaan

Share |
07.08.2018

Fonzien rungon ikääntyessä ja seuran junioritoiminnan muuttuessa, ei enää ollut tarvetta pitää joukkuetta joka tarjosi nuorille pelaajille lisäpelejä aikuisten kanssa. Joukkue on kuitenkin ylpeä niistä junnuista jotka vuosien saatossa ovat käyneet kasvamassa joukkueen kanssa. Haluammekin toivottaa onnea ja menestystä kaikille, pelaatte sitten liigassa tai muissa sarjoissa ja toivotamme tietenkin seuran nykylinjaukselle onnea ja menestystä. Itse Fonzien porukka tähtää jatkossa yhä vahvemmin ikämiestoimintaan.

Viime kauden aikana meillä olisi ollut päällekkäisyyksien takia tarjolla hyvää pelaavaa roolia useammalle pelaajalle, mutta vanhemmat juniorit olivat saaneet seuran toimesta kiellon osallistua Fonzien toimintaan, vaikka halua olisi ollut. Ilmeisesti valittu linja luo vahvan juniorikulttuurin seurassa ja odotettavissa on vahvemmat ja laajemmat A ja B ikäluokat kun aiempina vuosina? Näin päätimme siirtää oman katseemme  omaan tulevaisuuteen.

Mennyt kausi, 2017-2018 oli Fonzie porukalle ns. ruuhkavuosi. Sama porukka yritti pelata 5-divaria, Seniorisarjoja 35, 40 ja osa jopa 45 sarjoissa samaan aikaan. Harjoiteltiin 2 krt/vko yhdessä muiden joukkueiden kanssa pääosin pelatessa. Näin voisi sanoa, että porukalla oli tarjolla yli 100 peli(omaista) tilaisuutta kauden aikana. Pelaaminenhan on koko lajin suola, siksi ajattelimme panostaa juuri pelaamiseen. Jossain vaiheessa kauden aikana pelaaminen taisi kärsiä hieman inflaatiota, peleihin ei sytytty samalla intensiteetillä, kun aiemmin, eikä valmistutuminen peleihin ollut ihan samanlaista, kun edellisillä kausilla. Ryhmää alkoi leimata yhä enemmän pelailu. Tavoitteena ei ollut enää sarjanousu (vaikka se olisi ollut realismia halutessa). Tiukan paikan tullessa joukkue ei onnistunut venymään ja se viimeinen tsemppi jäi usein puuttumaan. myös muissa sarjoissa petyttiin; niin 35-haastajasarjassa, kun 40-SM-sarjassa, viimeisen ottelun tappio jätti meidät sivuun jatkopeleistä. 

Pelailua enemmän ryhmämme on aina kuitenkin nauttinut, kun ihan oikeasti lähdetään peleihin hakemaan voittoja, taistelemaan niin henkisillä kuin fyysisillä ominaisuuksilla (mitä on). Parhaimmillamme pystymme haastamaan paremmatkin joukkueet pienillä taktisilla tempauksilla ja ollaan sytytty taistelemaan voitoista. Siinä herää jo oikeasti kropan luontaiset huumeet, kun adrenaliinit ja endorfiinit jyllää kropassa. Tulee hienoja hetkiä, kun hetkittäin tuntee olevansa taas iskussa ja pystyy antamana kaikkensa kentällä. Hyvän taistelun jälkeen tappiokin voi tuntua hyväksyttävältä, jos tietää pelanneensa joukkueena hyvän ottelun. Ensi kaudella haluamme taas tavoitella näitä onnistumisen tunteita ja saada kilpailun tuomaa huumaa peliin.

Päättäjäisissä, saunan jälkeen käytiin laaja keskustelu asiasta ja melko yksimielisiä oltiin, että sitoutumista ei saada aikaiseksi, jos meillä on liikaa tapahtumia. Tästä syystä päätimme laskea määrää, jotta laatua voidaan parantaa.

Eniten saavutettavaa meillä on ikämiessarjoissa ja siksi yksimielisesti päätettiin jättää alasarjat pois ohjelmasta. M40 sm-sarja ja M35 haastajasarja ovat ensi kauden sarjat, molemmissa sarjoissa on mahdollista saavuttaa jatkopaikat, joita luonnollisesti tavoitellaan.  

Kauteen lähdetään siis hyvin mielin. Kun alasarjadivarit jätetään pois, voidaan keskittyä paremmin ikämiespeleihin ja hakea joukkueena niitä onnistumisen tunteita. Toiminta pyritään pitämään laadukkaana, tavoitteellisena, mutta silti hauskana. Kiva tavata kavereita kerran viikossa, sportata vähän välillä mietitään joku YV-kuvio kuntoon, tai avauspelin idea. Peleihin mennään sitten pistämään itseämme likoon joukkueen puolesta, hakemaan onnistumisia yhdessä, jotka vahvistavat entisestään onnistumisen fiiliksiä, mitä urheilu tuo mukanaan!

Kiitokset kaikille mukana olleille ja tsemppiä jatkoon!

 

07.08.2018Fonzie lopettaa 5-div. Ikämiehissä jatketaan
15.07.2019D-E -juniorimaalivalivahtien tehotreeni la 14.9. AE-koululla
20.06.2019PSS mukaan poikien MAAJOUKKUETIE FBA yhteistyöseuraksi 2019 - 2021
19.06.2019Kesäkuun talenttiryhmien harjoitukset päätökseen
18.06.2019Salibandyliiton kausi-info 2019-2020 - tutustu tietopakettiin
18.06.2019Valmentajakysely 2019
18.06.2019PSS juniorijoukkueet SM-karsintoihin viiden joukkueen voimin
21.05.2019Kesäkuun talenttiryhmien haku päättyy 22.5.
03.04.2019Valmentajaksi Porvooseen?
15.02.2019 12:00Salibandyseurat Light Iron ja PSS yhteistyöhön

Siirry arkistoon »