M40 SM-sarja jatkui ristiinpelaamisilla

13.11.2016

PSS M40 matkasi Tampereelle isänpäivänä kohtaakseen pääkaupunkiseudun SB Vantaan ja Ylhäksen joukkueet. Tapereella ristiinpelaamiset jatkuivat, kuten myös PSS:llä joten 4 pelatun pelin jälkeen PSS on jaetulla 2. sijalla yhdessä viiden muun joukkueen kanssa.

Etelästä tulleet joukkueet antoivat järjestäen hyvin tasoitusta Tamperelaisille, yhtäkään pääkaupunkiseudun joukkuetta ei nähty kahdella täydellä ketjulla, mikä lienee liiton tavoite?

Myös PSS:llä oli haasteita kenttäpelaajien saamiseen turnaukseen. Otteluun lähdettiin 8 kenttäpelaajalla joista kolme oli "viis vaille" sairastuvalla. Yksi tippuikin jo avauserässä joten seitsemällä ukolla jouduttiin vääntämän. PSS taisi keskittyä liikaa pelaajamäärään ja energian säästämiseen kun SB Vantaalle annettiin helposti siimaa. Vantaalaisilla oli ruuti kuivaa ja PSS:n pelaaminen oli nihkeätä ja kahden erän jälkeen oltiin jo 0-6 tappioasemassa. PSS:n surkein osa-alue taisi olla ylivoimat, joilla 100%:sesti päästettiin maalit.
Patte siirtyi 3. erään coachin paikalle ja teki tarvittavia muutoksia, Lindman, Kili, Make pakeiksi, Chiefen, Eikka ja Erno keskikentällä, ja Mika jätettiin pelaamaan yksikseen targetpelaajana kärjessä ja aiheuttamaan härdelliä maalille.  Taktiika toimi ja maaleja alkoi tulla, Erno paukutti ensimmäisen ja alkutahdit hattutempulleen. Kolmannessa erässä ymmärrettiin ettei YV:lle haluttu, joten Chiefen (1+1) pakutti AV maalin, jolloin päästiin 2-7 takaa-ajoon. PSS sai hyvän kirivaihteen päälle, maalin mieheen teki vielä Eikka, Make, Mika ja Erno hakkasi pari sisään, joten 8 maalia saatiin tehtyä, mutta valitettavasti vastustajakin pääsi tuikkaamaan muutaman, joten peli päättyi 8-11, voitto Vantaalle.

Toisessa pelissä Patte jatkoi penkin takana coachina, Tero sai riisua MV kamppeet, lainamaila löytyi Kililtä, ja lainatossut Chiefeninltä ja eikun kärkimieheksi. Tero väänsikin loistavat pari häkkiä kärkimiehenä. Lopussa toisin tuli todella ilkeä vekki silmäkulmaan törmäyksestä vastustajan kanssa, joten tsemiä ja paranemisia TERO! Tässä pelissä myös Eikka oli kuumana paukuttaen tehot 3+2, Maalintekijöinä myös Chiefen (1+1) ja Erno (1+1), sekä vielä yksi, joka taitaa olla väärin merkattuan pöytäkirjaan :) Mainittakoon samalla syöttöpisteet Lindmanille ja Mikalle 0+2. Voitto vaati jokaiselta jätkältä viimeisetkin voimanrippeet, sillä pienellä ryhmällä voimat hupeni kovasti. Kolmannen erän alussa vastustaja nousi jo maalin päähän 4-5 tilanteeseen, mutta PSS painoi vielä uutta vaihdetta peliin ja vei vakuuttavalla taistelulla pelin kotiin luvuin 4-8.

Sarjassa oli kovia ristiinpelaamisia ja näyttää siltä että 4 pelatun ottelun jälkeen kaikki joukkueet ovat saaneet voitto- ja tappiosarakkeen avattua. Tasiaisessa sarjassa lohkoa johtaa Classic 6 pisteellä, jonka jälkeen viisi joukkuetta on 4 pisteen kerhossa.
Tampereen turnauksena vois nostaa esille SC Dalmacin pelaajamateriaali joka oli täysin eri kun Helsingissä ja sen näki tuloksissakin kun Classic mätti ottelun keskeytyksellä ja Pauhu otti avauspisteet Dalmacilta. Nollalinja jatkoi vaihtelevin ottein, voitolla ja tappiolla keskikastin joukkueita vastaan.

Sarja jatkuu mielenkiintoisena, PSS:n seuraavat pelit Ruskeasuolla 3.12. klo 16 ja 18.

Sarjataulukko ja ottelutulokset täältä.

05.08.2019F-tytöt ja G-pojat uusia joukkueita!
02.08.2019Nappulakerho käyntiin syykuussa
21.08.2018Ikämiesten Dunloptennisturnaus alkoi hyvin
20.08.2018Ikämiestenniksen otteluohjelma
14.08.2018SäbäSenioreiden DunlopTennisturnaus
07.08.2018Ikämiesten tulevan kauden suunnitelmat
19.02.2017Ex. Maajoukkuemiehiä Auroralla la 25.2.
24.01.2017M40 sarjan paikallismestaruus ratkennut
12.12.2016M40 puolivuotiskatsaus
13.11.2016M40 SM-sarja jatkui ristiinpelaamisilla

Siirry arkistoon »