CT: C-tytöt SM-sarjan kärkipaikalta joulutauolle

21.12.2017

PSS:n C-tyttöjen syksy on ollut tapahtumarikas ja työntäyteinen. Joukkueen vahvuuteen kuuluu kaikenkaikkiaan 53 pelaajaa, kun mukaan lasketaan kaikki kahdessa harjoitusryhmässä säännöllisesti treenaavat pelaajat. Kuluvalla kaudella C-tytöt muodostavat peräti viisi eri peliryhmää, joiden lisäksi C-tyttöjen siipien suojassa toimii myös D05-tyttöjen peliryhmä. Peliryhmät pelaavat Etelä-Suomen alueen D-tyttöjen kilpasarjaa, C-tyttöjen kilpa- ja haastajasarjaa, B-tyttöjen kilpa- ja haastajasarjaa, sekä C-tyttöjen SM-sarjaa. 

Seuraavassa katsantoa peliryhmien tilanteeseen, kun syksyn sarjapeleistä viimeiset ovat takana: 

D-tyttöjen kilpasarjan alkulohko sujui 05-syntyneiden peliryhmä PSS Valkoisella nousujohteisesti. Lokakuun jälkeen ainoastaan Etelä-Suomen sarjassa vieraileva Tampereen Classic ja GrIFK pystyivät voittamaan porvoolaisia, joten 12 ottelun alkusarjan jälkeen kolmanteva oleva peliryhmä jatkaa kevätkauden D-tyttöjen eliittisarjassa. Tavoitteena peliryhmällä on kevään päätteeksi olla mukana neljän parhaan joukkueen aluelopputurnauksessa.

GrIFK_-_PSS-37.jpg


Sekä C- että B-tyttöjen aluesarjat starttasivat aiemmista tiedoista poiketen kumpikin yhtenä yhteisenä, kaksilohkoisena sarjana, eli haastaja- ja kilpasarjoihin ilmoittautuneet joukkueet laitettiin sekaisin lohkoihin. 

C-tyttöjen Kulta-peliryhmän alkusarjan lohko oli kova ja pistesaldo jäi yhteen Blackbirds/ÅIF-yhteisjoukkuetta vastaan pelatun tasapelin myötä. Haastajajatkosarjaa on jouluun mennessä ehditty pelata neljän ottelun verran, joista peliryhmällä on takanaan 3 voittoa ja niukka tappio. Sarjan kolmossija hallussa siis Kulta-peliryhmälläkin. 

C-tyttöjen Keltainen-peliryhmä pelasi alkusarjansa vahvasti (5 voittoa, kaksi yhden maalin tappiota), ja pelit ovat jatkuneet tavoitteen mukaisesti kilpajatkosarjassa. Neljän ottelun jälkeen Keltainen-peliryhmä on 7 joukkueen sarjassa yhden tappion, yhden tasapelin ja kahden voiton pisteillä viidentenä. Tavoitteena on ennen kaikkea pelillinen kehittyminen, jota sopivan kova sarja mahdollistaa hyvin keväänkin aikana. Peliryhmä voi onnistuessaan hyvinkin haastaa kärkipään LoSB:n ja EräViikingit Akatemian, joten mielenkiintoinen kevät on tiedossa Ct-aluesarjoissa.

C-tyttöjen päätavoitteena oli saada peliryhmä myös SM-sarjaan, ja tässä onnistuttiinkin hienosti alkusyksyn karsinnoissa. Kymmenen joukkueen SM-sarja pelataan turnausmuotoisena ja kaukaisimmat vastustajat löytyvät tälläkin kaudella Mynämäeltä (SBS Wirmo) ja Oulusta (OLS). Ennakoissa sarjan kovimpaan kastiin sijoitettu PSS on lunastanut odotuksia varsin kiitettävästi - kymmenestä pelastusta ottelusta ainoastaan viime kaudella jo kovaksi havaittu Wirmo on kerran onnistunut viemään pisteet porvoolaisilta. Jouluun mennessä sarjassa erottuvat selvästi 4-5 kärkijoukkuetta ja alkuvuoden ottelut näyttävät pystyvätkö Wirmon lisäksi mm. SB Pro ja EräViikingit haastamaan PSS:aa, jonka tavoitteena on saada kotietu pudotuspeleihin.

CT_hoviruoka_turnaus-28.jpg

03- ja 04-syntyneet tytöt pelaavat omanikäisten sarjojen lisäksi myös ikäluokkaa vanhempien, eli B-tyttöjen (synt. 01-02) aluesarjassa kahdella peliryhmällä. Nämä peliryhmät tarjoavat lisäpelejä toki myös seuran B-ikäisille tytöille, mutta peliryhmien rungot ovat molemmissa peliryhmissä siis pykälää nuorempia kuin valtaosalla vastustajista.

PSS_CT-PSS_pojat-44.jpg(Sarjapelien lisäksi kesän ja syksyn aikana on pelattu harjoituspelejä mm. PSS poikajunioreita vastaan. )

PSS Akatemia -peliryhmän pelit jatkuvat alkusarjan jälkeen Bt-haastajajatkosarjassa, josta saadaan sopivasti lisäpelejä ja kokemusta tuleville kausille.

Kilpajatkosarjan kärkipaikalla on tässäkin aluesarjassa murskaavan vahva LoSB, jonka jälkeen kakkossijalta löytyykin PSS:n C-tyttöjen Musta-peliryhmä.

- Tytöt ovat harjoitelleet ahkerasti ja hyvällä asenteella, loukkaantumisilta on vältytty ja kukaan ei ole lopettanut harrastusta. Pelit ovat sujuneet kaikilla ryhmillä oikein hyvin, olen erittäin tyytyväinen kuluneeseen syksyyn, sanoo C-tyttöjen päävalmentaja Christian Bremer.

Tiiviin harjoitus- ja pelisyksyn jälkeen hiljennytään hetkeksi joulun viettoon. Tammikuun alussa D05-tytöt osallistuvat HFC-turnaukseen, ja puolessavälissä kuuta Edustus-peliryhmä suuntaa jälleen Eerikkilän Urheiluopistolle Salibandyliiton FBA-viikonlopulle

Teksti: Piritta Forsell
Kuvat: Tomi Nousiainen


C-tytöt toivottaa Hyvää Joulua ja Iloista Uutta Vuotta 2018 kaikille tyttösalibandyn ystäville!

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
26.02.2020C-tytöt jatkoi tappiolla Rankoista Ankoista ja voitolla NST:tä
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
09.01.2020PSS:n C-tytöille voitto ja tappio Eerikkilän maajoukkuetien leiripeleistä
02.12.2019C-tytöt vierailivat viikonloppuna Oulussa
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
12.11.2019C-tytöt taipuivat Lappeenrannassa
29.10.2019C-tytöt jatkoivat SM-sarjaa Lahden Suurhallissa voitoilla

Siirry arkistoon »