C2-pojille niukka tappio

28.02.2019

Lauantaina 23.2 pelattiin C2-poikien SM-sarjaa Aurorahallissa. Porvoon Salibandyseuran vieraaksi oli saapunut Porin Karhut. PSS oli ennen illan ottelua kaksi pistettä porilaisia edellä ja pudotuspeliviivan yläpuolella, joten panos ottelussa oli erityinen.

Ottelu alkoi tasaisena pelin aaltoillessa päästä päähän. Kotijoukkueen harmiksi porilaiset aloittivat maalinteon kolmen minuutin kohdalla. PSS:n avausmaalista vastasi Okko Kemppainen, joka huudatti maltillisella harhautuksellaan kotiyleisöä. Heti seuraavassa vaihdossa Karhut onnistuivat kuitenkin uudemman kerran. PSS hallitsi kenttätapahtumia luoden lukuisia maalipaikkoja, mutta laukaukset suuntautuivat ohi tai kilpistyivät porilaisten maalivahtiin. Karhut siirtyivät kesken porvoolaishallinnan jo kahden maalin johtoon, kunnes Okko Kemppainen onnistui toistamiseen maalinteossa. Joel Berghemin tyylikäs ylivoimaosuma toi ottelun tasoihin vielä ennen erätaukoa.

Toisen erä jatkui porvoolaisten hallitessa kenttätapahtumia, mutta jälleen Karhut vastasivat ensimmäisestä osumasta siirtyen maalin johtoon. Aatu Harmaala napautti kuitenkin PSS:n tasoihin heti seuraavassa vaihdossa. Muutama minuutti tämän jälkeen oli Eetu Heikkilän vuoro huudattaa kotiyleisöä vahvan nousun päätteeksi ja kun vielä Alex Laiti siirsi ylivoimaosumalla PSS:n jo kahden maalin johtoon, näytti tilanne valoisalta kotijoukkueelle. Erän loppuun PSS sai kuitenkin jäähyn, jonka Karhut hyödynsivät onnekkaasti pallon kimmotessa ruuhkasta maaliin.

Kolmas erä oli tasainen alusta saakka ja porvoolaisten harmiksi Karhujen onnistui tuoda ottelu jälleen tasoihin ja hetkeä myöhemmin siirtämään itsensä jälleen johtoasemaan. PSS:n kuitti tuli kuitenkin nopeasti, kun Aatu Harmaala onnistui toistamiseen ja tasoitti pelin. Porilaisten tehokkuus oli kuitenkin kohdillaan, kun he onnistuivat tekemään ottelun voittomaalin neljä minuuttia ennen loppua, jota PSS ei vahvasta loppurynnistyksestä ja ilman maalivahtia pelatenkaan onnistuneet enää kuromaan kiinni.

Näin pisteet matkasivat Poriin kotijoukkueen harmiksi. Karhut siirtyivät PSS:n edelle sarjataulukossa ja tarrasivat toistaiseksi kiinni viimeiseen paikkaan pudotuspelejä ajatellen. Taistelu viimeisestä jatkopaikasta käy edelleen kiivaana ja mahdollisuudet edelleen säilyivät, tosin enää ei jatkopaikka ole pelkästään omissa käsissä.

 Ensi sunnuntaina 3.3 PSS kohtaa tamperelaisen KOOVEEN:n Askola Areenalla ja tuo ottelu alkaa klo 14.

-       Todella harmillinen tappio tärkeässä paikassa ja mutkisti tilannetta jatkopelien suhteen. Pelattiin ihan hyvä peli, mutta tarvittavat maalit jäivät puuttumaan hyvistä paikoista huolimatta. Vastustaja oli puolestaan todella tehokas viimeistelyissään, totesi joukkueen valmentaja Johan Tuominen.

 

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
02.02.2020C1-pojilla jälleen huikea jännitysnäytelmä
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
25.10.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 43
03.09.2019Kuusi tyttöjunioria mukaan maajoukkueleiritykseen
03.09.2019Myös seuran C-tytöt SM-sarjaan!
01.09.2019Nappulakerho käyntiin syykuussa

Siirry arkistoon »