C2 poikien pelit päätökseen

18.03.2019

Porvoon Salibandyseuran C2-pojat kokivat sarjajärjestelmän raakuuden konkreettisesti “kotiottelussaan” Oulussa. Joukkue matkusti Zemppi Areenalle haastettavaksi pääsystä SM-sarjan jatkopeleihin. Aluesarjoista tulleet joukkueet olivat pelanneet keskenään siitä, kuka pääsee haastamaan porvoolaiset. Vastustajaksi tuli lopulta Sudet SB Kouvolasta.

Ottelun alku oli porvoolaisittain hermostunutta ja erä oli varsin tasainen. Sudet onnistuivat kuitenkin maalinteossa paremmin ja erä kouvolalaisille 1-2.

Toinen erään PSS sai parannettua peliään ja ottelun hallinta siirtyi porvoolaisille. Susien alati vaaralliset ja nopeat hyökkäykset pitivät tilanteen kuitenkin tasaisena ja molemmat onnistuivat erässä kahdesti. Näin toisen erän jälkeen oli tilanne kutkuttava 3-4.

Kolmanteen erään ei sitten muuta tavoitetta ollut, kuin mennä rinnalle ja ohi. PSS otti kenttätapahtumat hallintaansa, vaikka Susilla olikin muutama erinomainen paikka erän alkupuoliskolla lisätä johtoaan. Jerry Johansson maalillaan piti kuitenkin numerot muuttumattomana hyvillä torjunnoillaan. Erän loppupuolella oli porvoolaisten painostus erittäin vahvaa ja maali roikkui ilmassa kaiken aikaa. Sudet pääsivät vain harvakseltaan koskemaan palloon. Porvoolaisten pettymykseksi palloa ei kuitenkaan saatu maaliin asti ja näin Kouvolan Sudet SB voitti ottelun lukemin 3-4 (1-2,2-2,0-0). Porvoolaisten tehopisteistä vastasivat Aatu Harmaala (1+1), Joel Berghem (1+1), Lukas Lindholm (1+0) ja Eero Myyrä (0+1).

-       Tehottomuus vaivasi, vaikka pidimme palloa kolmannessa erässä yli 10min, lopussa vielä 6v5. Meillä oli liki puolet enemmän laukauksia, mutta pallo ei tänään löytänyt tietään maaliin oikein millään. Kaikki kunnia kuitenkin Susille erinomaisesta pelistä ja tällaistahan peli on – enemmän maaleja tehnyt voittaa, mietiskeli ottelun tapahtumia valmentaja Johan Tuominen.

Tämä tarkoittaa sitä, että PSS:n pelit ovat tältä kaudelta ohi ja Sudet jatkavat pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Kokonaisuutena PSS on pelannut hienon kauden. Sarja on ollut huipputasainen ja tiukat pelit ovat seuranneet toistaan kauden aikana.

-       Jatkamme loppukauden harjoitellen ja tulevaa kautta suunnitellen. Tähtäimessä ovat jälleen syksyn SM-karsinnat. Tuleva kausi on toimihenkilöiden osalta jo hyvällä mallilla ja Try-Out tapahtumaa suunnitellaan toukokuun puolelle, kertoo joukkueen lähisuunnitelmista joukkueenjohtaja Tuomas Liimatainen.

10.02.2020 10:00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
10.02.2020C1-pojat ahtaalla kotiottelussaan
02.02.2020C1-pojilla jälleen huikea jännitysnäytelmä
31.01.2020C1-pojat voittivat trilleriottelun
26.01.2020C1-poikien huikea nousu toi täydet sarjapisteet
19.01.2020C1-pojilla hankala ilta
13.01.2020C1-pojat voittoon
12.12.2019C1-pojat kellistivät sarjajohtajan
08.12.2019C1-pojat palasivat voittokantaan
03.12.2019C1-pojilla kovan päivän ilta

Siirry arkistoon »