Kauden 2016-2017 palkitut

19.05.2017

Päättäjäisiä vietettiin Porvoon urheiluhallilla torstaina 18.5. Paikalla oli runsaasti seuraväkeä juhlistamassa naisten SM-pronssimitalisteja sekä B-tyttöjen SM-hopeamitalisteja. Myös aluemestaruuden voittanut D-tyttöjoukkue kukitettiin. Palkintojen jaon ohessa ehdittiin myös katsella joukkueiden esittelyvideo.

Ensimmäistä kertaa seuran päättäjäisissä palkittiin myös joukkueiden jäseniä. Kaikista seuran joukkueista palkittiin kehittynein- ja Fair Play -pelaajat. 

Seurapalkitut_2017_fix.jpg
KAUDEN 2016-2017 PALKITUT
    

Tyttöjuniori: Jasmiina Järvinen
- 
Valtavin harppauksin kehittynyt Jasmiina on murtautunut aina U19-maajoukkueleirille asti. Jasmiina on pelannut kauden aikana B- ja A-tytöissä ja saanut vastuuta myös naisten liigajoukkueessa. Vain taivas on rajana.

Poikajuniori: Alex Isomäki
2002-syntynyt taitava rightin puolelta laukova isokokoinen c- juniori, joka tekee monipuolisesti pisteitä ottelusta toiseen, tunnollinen ja määrätietoinen harjoittelija ja joukkueen kapteenina toimii johtajana ja esimerkkinä omille joukkuetovereilleen, valittiin myös FBA-Maajoukkuetieryhmään ja pelasi kaudella myös B- junioreissa, loistava tulevaisuus pss-pelaajapolussa.

Naispelaaja: Krista Nieminen
Naisten maalinsuun lukko. Vahva ja tasainen kausi takana. Kevät päättyi upeaan pronssiottelun rankkarikisan dominointiin.

Miespelaaja: Miro Anttila 
- Erittäin monipuolinen, taitava pelaaja, joka oli Etelä-Suomen 2. divisioonan runkosarjan pistepörssin toinen tehden 22 ottelussa 22 maalia ja 31 syöttöä.

Valmentajat:

Johan Tuominen, PSS D2-pojat / B-pojat
-  Johan on tehnyt erittäin pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti työtä etenkin 2004-syntyneiden poikajunioreiden ison ryhmän ja kahden joukkueen vastuuvalmentajana. Apunaan hänellä on ollut hyvä ja tärkeä valmennustiimi. 2004-pojat ovat kahtena peräkkäisenä vuotena pelanneet itsensä aluelopputurnauksen mitalipeleihin, josta palkintona tänä vuonna hopeaa. Haastajajoukkue selvisi vuotta vanhemman ikäluokan haastesarjasta jatkosarjaan, noukkien sieltäkin vielä mukavasti sarjapisteitä. 

Johan on antanut merkittävästi panostaan myös seuran B-junioreiden valmennukseen auttaen yksilöitä kehittymään eteenpäin.

Hän on saanut valmentajatutkinnon päätökseen tällä kaudella ja vielä kruununa hänet on valittu FBA-Maajoukkuetien yhdeksi alueelliseksi valmentajaksi poikien puolella. Hänellä on myös erittäin aktiivinen rooli seuran junioripolun kehittämisessä.

Jukka Kouvalainen, PSS naiset edustus
- Vaatimustasoltaan tiukka, mutta rehti Jukka on valmentaja, joka antaa joukkueelleen kaikkensa. Hän on nostanut liigajoukkueen tekemisen tasoa entisestään, josta ansaitusti palkintona SM- pronssia. Jukka haluaa sitoutua aktiivisesti myös seuratoimintaan ja antaa osaamisensa seuran ja junioritoiminnan käyttöön.

Kauden PSS-toimija: Kim Kronberg
- Vuoden PSS:lainen on ottanut vahvan roolin joukkueenjohtajien ja rahastonhoitajien kouluttamisessa ja eritoten uuden myClub-toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa. Hänen satsaukset palvelevat laajalti koko seuraa ja sen jäseniä. Lisäksi hän hoitaa oman työnsä ohessa tinkimättömällä asenteella kahden juniorijoukkueen joukkueenjohtajan tehtäviä.

JOUKKUEKOHTAISET PALKINNOT

Naisten edustus
- Kehittynein pelaaja: Annina Levälampi
- Fair Play -pelaaja: Riikka Pohjola

Miesten edustus
- Kehittynein pelaaja: Teemu Färlin
- Fair Play -pelaaja: Markus Kulmala

A-tytöt
- Kehittynein pelaaja: Jasmiina Järvinen
- Fair Play -pelaaja: Petra Mussalo

A-pojat
- Kehittynein pelaaja: Janne Pölhö
- Fair Play -pelaaja: Miika Pylkkänen

B-tytöt
- Kehittynein pelaaja: Amanda Barbosa
- Fair Play -pelaaja: Ronja Malmström

B-pojat
- Kehittynein pelaaja: Santeri Soini
- Fair Play -pelaaja: Janrik Pitkänen

B-tytöt Akatemia
- Kehittynein pelaaja: Noora Kuisma
- Fair Play -pelaaja: Oona Rantala

C-tytöt
- Kehittynein pelaaja: Emilia Tiihonen
- Fair Play -pelaaja: Noora Virta

C2-pojat
- Kehittynein pelaaja: Lassi Kronberg
- Fair Play -pelaaja: Elias Karjalainen

C-tytöt Akatemia
- Kehittynein pelaaja: Sini-Tuuli Laakso
- Fair Play -pelaaja: Alisa Lindström

D-tytöt
- Kehittynein pelaaja: Matilda Gröndahl & Venla Nousiainen
- Fair Play -pelaaja: Emma Lindqvist & Mariska Nykänen

D1-pojat
- Kehittynein pelaaja: Elias Peltonen
- Fair Play -pelaaja: Miko Melender

D2-pojat
- Kehittynein pelaaja: Joel Berghem & Santeri Koppana
- Fair Play -pelaaja: Eero Myyrä & Oiva Nummela

E-tytöt
- Kehittynein pelaaja: Vadelma Vilkko
- Fair Play -pelaaja: Maaru Raatikainen

E1-pojat
- Kehittynein pelaaja: Julius Penttinen & Jimi Sipiläinen
- Fair Play -pelaaja: Albin Johansson & Benjamin Reinistö

E2-pojat
- Kehittynein pelaaja: Aaro Nurme & William Andersson
- Fair Play -pelaaja: Oskar Lindholm & Valtteri Laine

F-tytöt
- Kehittynein pelaaja: Wilhelmiina Eklund
- Fair Play -pelaaja: Isabelle Sobott

F1-pojat
- Kehittynein pelaaja: Kasper Keskipasma & Santeri Soini
- Fair Play -pelaaja: Roope Eloranta & Miro Nevanperä

F2-pojat
- Kehittynein pelaaja: Anton Myrtenblad
- Fair Play -pelaaja: Aku Ruotsalainen

G-pojat
- Kehittynein pelaaja: Kevin Salmi & Oliver Åkerfelt
- Fair Play -pelaaja: Elsa Oras & Eero Sihto

M3
- Kehittynein pelaaja: Daniel Sjöblom
- Fair Play -pelaaja: Dan Weckström

M4/S35/40
- Fair Play -pelaaja: Esa Kotamäki

Kuva palkituista: A.Jukka/PSS

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
25.10.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 43
03.09.2019Kuusi tyttöjunioria mukaan maajoukkueleiritykseen
03.09.2019Myös seuran C-tytöt SM-sarjaan!
01.09.2019Nappulakerho käyntiin syykuussa
29.08.2019B-tytöt ja C1-pojat SM-sarjaan

Siirry arkistoon »