BTSM: Raportit Ankat- ja Blue fox peleistä!

10.12.2017

Tuplaviikonlopusta täysi pistepotti!

B-tytöt taistelivat viikonlopun kahdesta kotipelistä täydet neljä pistettä. Helpoimman kautta voitot eivät kuitenkaan irronneet..

Lauantain alkuillan kohteena oli poikkeuksellisesti Agricolahalli Koskenkylässä. Vastassa sarjan kärkiryhmiin kuuluva SSRA, eli Rankat Ankat Oulusta, joka oli lähes parhaallaan liikkeellä. PSS lähti kolmella täydellä ketjulla, ja vauhtia pelissä riittikin alusta asti.

Maalien teko aloitettiin varsin nopeasti. Liekeissä ollut ykkösketju vastasi ensimmäisestä, Aada Heikkinen tiputti Venla Niemiselle, jonka kaukoveto tiesi ensimmäisen SM-maalin syntymistä! Ankkojen Suvi Muotkan kavennuksen jälkeen Kapsu Tarvainen nosti laitaa pitkin ja löysi maalin edestä Tiia Dahlstömin, joka ohjasi 2-1. Seuraavat kolme häkkiä merkittiin vierailijoille, mutta erän viimeiselle vitoselle naputeltiin vielä pari tärkeää osumaa. Aada kavensi Taimi Mikolan syötöstä, ja taukonumeroiksi 4-4 iski Kaisla Ensola Mixu Backmanin hienosta esityöstä.

Maalinteon suhteen peli rauhoittui hieman toisessa erässä. Tuomarilinja oli tiukka, ja PSS joutui kuluttamaan jäähyboksia, mutta av toimi hienosti, eikä edes minuutin 3 vs 5 pelissä soinut omissa. Aada laukoi Viivi Heikkisen syötöstä erän alkuun 5-4, ja erän puolen välin jälkeen Taimi osui Jenna Wainion esityöstä. Toisen erän viimeinen vitonen olla vaihtelun vuoksi Ankkojen, joka kiri tasoihin vielä ennen erätaukoa.

Kolmannessa peli oli jo tarkempaa, ja tällä kertaa yksi maali riitti voittoon. Aadan ylänurkkaveto Viivin syötöstä varmisti täyden pistepotin kotijoukkueelle. Ankat loi paikkoja vielä, mutta Milla Aromäki pelasti muutaman jo osumalta haiskahtaneen tilanteen hienosti.

Tulosvastuuta kantoi tällä kertaa Taimi-Viivi-Aada, pakkeinaan Jenna ja Venla. Oma osuus 5-0 kertoo suorituksen tasosta. Aada saalisti 3+1, Taimi 1+1 ja Viivi 0+2, ja pakit myös pisteille. Millan startti maalissa oli todella vaikea, Ankka-pelaajat päästettiin turhan lähelle, ja napakat, tarkat vedot osuivat hyvällä prosentilla kotiverkkoon. Henkinen kantti näkyi kuitenkin varmuutena kakkoserässä, ja kolmannessa Milla oli erinomainen!

Kolmosketju Anni Lempiäinen-Sini Liljavirta-Bebe von Schantz, pakkeinaan Ronja Virta ja Anna Saarikko pelasi energisesti ja yritteliäästi, ja vaikka tulosta hyökkäyssuuntaan ei syntynyt, niin kolmannen erän loppuun asti ketju pelasi ehjiä ja tärkeitä vaihtoja nollaten Ankkojen yritykset.

Kakkonen väsäsi kaksi hienoa maalia, ja vaikka omissa ropisi ehkä hieman liikaa, niin paljon hyvää ketjun pelissä oli. Mixun työmäärä toi parhaan pelaajan palkinnon Raadilta, Kapsu teki Tiian maalin lisäksi tärkeän esityön myös Kaislan maaliin, ja Sakke Luhtanen tasapainotti hyvin kokonaisuutta. Ankoilta parhaana palkittiin Elli Kylmäluoma.

Tähtiraadin muut PSS palkinnot alempana!

Sunnuntaina siirryttiin takaisin Askolaan, ja vastassa sarjan alemmalta osastolta Blue Fox. Vastustaja kuuluu joukkueisiin, jotka eivät niin tuttuja ole, mutta riittävät tiedot vaarallisuudesta ja vahvoista puolista oli tiedossa.

Lauantaihin verrattuna maalinteon suhteen otettiin rauhallisempi startti. Ensimmäiseen kymppiin toki osuttiin kahdesti, ensin Jenna Wainio pommitti Taimin syötön häkkiin, ja toisesta vastasi uusittu kolmonen, jossa Anni-Tiia-Bebe kolmikon alla puolusti Lotta Karlsson ja Ronja Virta. Annin liike toi tilaa keskustaan, josta Bebe löysi syötöllään Tiian; Tiia laminoi riman alle kahden maalin johdon, joka oli erän viimeinen tilastomerkintä. Tekopaikkoja siunaantui, mutta Blue Fox veskari Lisette Blomqvist oli erinomainen ja torjui erässä 16 kertaa.

Kakkoserässäkin paikkoja riitti, mutta hiukan ennen puoltaväliä soi omissa. Oma peli oli kuitenkin hyvin kontrollissa, ja ykkönen iski kohta jo vapauttavan oloiset 3-1 ja 4-1 maalit, kun Aada osui kymmenen sekunnin välein. Ensimmäiseen syöttö Taimille ja toiseen Viiville. Nyt nostettiin kierroksia, ja laitettiin maalitilastoja taas kuosiin, kun erän viimeiseen 7 minuuttiin nähtiin vielä 5 maalia! Vieraiden maalitykki Lina Nyby kavensi tarkalla vedolla lukemiksi 4-2, ja hetkeä myöhemmin Mixu lisäsi johtoa Kapsun syötöstä. Lina Nyby varmisteli hattutemppunsa kahdella lisämaalilla, mutta Jennan iltapäivän toinen aivan erän loppuun tiesi viimeiselle tauolle mennessä 6-4 johtolukemia.

Kolmanteen lähdettiin hakemaan ehjää erää, jossa ilmentyy nöyryys, taistelu ja asenne. Tässä ei tällä kertaa ihan onnistuttu. Vaikka Taimi lisäsi Aadan syötöstä johtoa, niin pelaaminen oli huolimatonta, keskittymätöntä, ja nöyryys puuttui. Blue Fox paransi otteitaan, ja oli kolmannessa selvästi parempi joukkue. Jenna Järvinen otti ottelussa 30 torjuntaa, joista puolet kolmannessa erässä. Pieni huolimattomuus kertautuu teknisissä suorituksissa, ja vieraat käyttivät tämän hyväkseen. Lina laukoi vielä kaksi osumaa, ja Ida Sundelinin hieno veto osui alanurkkaan, niin puolisen minuuttia ennen loppua tilanne olikin yhtäkkiä 7-7!

Erinomaisen viikonlopun pelannut Mixu riisti kuitenkin ylhäällä pallon ja puristi kliseen esiin; todellinen tahtomaali. Aikalisällä rauhoiteltiin tilannetta ja kakkosketju hoiti viimeiset sekunnit, ja näin täyden pisteen viikonlopusta oli tosiasia. Ykkönen ei tänään ollut aivan parhaimmillaan, peli meni välillä päämäärättömäksi pyörimiseksi. Toki edelleen 5 maalia hyökkäyssuuntaan on vähintäänkin ok suoritus. Kolmosen kombo Anni-Tiia-Bebe onnistui hyvin ja teki maalin. Annin nilkkavamma tuli ikävään paikkaan, mutta eilen pakkina pelannut, ja hienosti alkukaudesta onnistunut Anna paikkasi hyvin. Mixu palkittiin myös tänään, ja ketju jossa Sini palasi senan paikalle ja Kapsu tutusti oikealla, paransi eilistä ja omissa soi ainoastaan kerran. Lauantain sivussa ollut Lotta Karlsson siirtyi pakin paikalle, ja toi teknisenä pelaajana hyvin malttia ja rauhallisuutta pakistoon.

Blue Foxin Lina Nyby, joka latoi 5 häkkiä, palkittiin vieraiden parhaana. Liike ei ole Linan suurin vahvuus, mutta tekniikka on loistava, laukaus suuntautuu maalia kohti, ja pelisilmä on huikea, jonka kaksi taitavaa maalinedusosumaa osoitti. Myös pallollisesti 1 vs 1 tilanteissa Blue Fox peluri oli parhaimmillaan huippuvaarallinen. Palkinnon olisi myös voinut osoittaa veskari Lisetelle, joka torjui ottelussa 38 kertaa, joihin mahtui kourallinen klassisia ’eihän se nyt voi enää tota saada!!???’ -torjuntoja. JennaJ PSS maalissa napsi myös pari herkullista yhden käden liimausta kolmannen erän tulituksessa.

B-tyttöjen jokaisessa SM-pelissä valitaan PSS:n kolme tähtipelaajaa. Kauden jälkeen eniten tähtiä saanut peluri palkitaan. Rankkoja Ankkoja vastaan Raadissa toimivat Tim Wainio ja Kai Liljavirta

1 tähti:  Kapsu Tarvainen 

2 tähteä: Aada Heikkinen

3 tähteä: Mixu Backman

Sunnuntaina PSS – Blue Fox pelissä Tähtiraadin muodostivat PSS:n koko junioripolun läpikäyneet pakkisiskokset Mirella ja Minka Rönnberg, ja Raadin ylituomarina toimi vielä pikkusisko Mila!

1 tähti:  Aada Heikkinen 

2 tähteä: Taimi Mikkola

3 tähteä: Mixu Backman

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
16.02.2020PSS B-tytöt kotiotteluissa voitokkaina
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.01.2020PSS B-tytöt jatkoivat voittojen tiellä
08.01.2020PSS:n B-tytöt voittamattomia SM-sarjassa Eerikkilän urheiluopistolla
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
21.11.2019B-tytöt saivat Valio Akatemian stipendin
06.11.2019PSS B-tytöt jatkoivat voitokkaina

Siirry arkistoon »