Urheiluakatemian hakuaika käynnissä

12.02.2018

Itä-Uudenmaan Urheiluakatemian hakuaika ensi kaudelle on tällä hetkellä käynnissä. 

Urheiluakatemia on tarkoitettu Itäisen Uudenmaan urheilijoille tai sitten Porvoossa opiskeleville urheilijoille. Urheilijat jaetaan aikaisemman menestyksen perusteella kolmeen tasoon.

Tasot ovat kansainvälinen taso, kansallinen kärkitaso ja tavoitteellisesti kohti kansallista kärkitasoa harjoitteleva nuori. Mitä korkeammalle tasolle urheilija on valittu Urheiluakatemiaan, sitä paremmat edut hän akatemiasta saa. Urheilija itse valitsee, mille tasolle hakee.

Akatemian johtoryhmä hyväksyy tai hylkää hakemuksen tai ehdottaa paikkaa alemmalla tasolla.

Valintaan vaikuttavat aikaisempien vuosien tuloskehitys ja menestys sekä valmentajan lausunto. I ja II-tasolle hakevien kohdalla pyydetään lisäksi lajiliitolta lausunto. Jo akatemiassa harjoittelevien urheilijoiden osalta jäsenyys jatkuu automaattisesti tehdyn opintosuunnitelman mukaisesti. Ainoastaan, mikäli urheilija haluaa nostaa statustaan ylemmälle tasolle, tulee uusi hakemus jättää sisään.

Kohderyhmän opiskelupaikkoja voivat olla esimerkiksi Amisto, Askolan Lukio, Borgå Gymnasium, Haaga-Helia, Inveon, Linnankosken Lukio, Point College, Practicum tai Itä-Uudenmaan Oppimiskeskus.

HAKEMINEN URHEILUAKATEMIAAN

IUA KOTISIVUT

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
16.02.2020PSS B-tytöt kotiotteluissa voitokkaina
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.01.2020PSS B-tytöt jatkoivat voittojen tiellä
08.01.2020PSS:n B-tytöt voittamattomia SM-sarjassa Eerikkilän urheiluopistolla
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
21.11.2019B-tytöt saivat Valio Akatemian stipendin
06.11.2019PSS B-tytöt jatkoivat voitokkaina

Siirry arkistoon »