BTSM: PSS B tytöt voittoon runkosarjan päätöspelissä

19.03.2018

PSS B tytöt voittoon runkosarjan päätöspelissä

Sarjataulukon kannalta perjantai-illan ottelu Kooveeta vastaan oli merkityksetön; PSS oli varmistanut kakkossijan, ja Kooveen lopullinen sijoitus oli seitsemäs. Hyvä valmistautuminen Playoffeihin oli kuitenkin agendalla, ja energistä, aktiivista ja hyväasenteista ottelua peräänkuulutettiin.

Koovee oli liikkeellä kapeahkolla ryhmällä, PSS:llä sen sijaan oli koko ydinrosteri käytössä. Tavoitteena olikin saada kaikki pelille.

Ensimmäisiä maaleja ei tarvinnut Auroran illassa kauaa odotella. Ennen kuin mittarissa ole tullut kolme minuuttia täyteen, oli Sakke Luhtanen laukonut kaukaa 1-0 osuman Jenna Wainion syötöstä, ja Kooveen tehoduo Natalia Pitkäkangas – Elisa Virtanen tasoittanut. 2-1 johto-osuman laukoi Kapsu Tarvainen Mixu Backmanin passista, ja vaikka paine oli välillä kova vastustavan maalilla, ei lisähäkkejä avauserässä nähty.

Toisessa erässä PSS:n paine jatkui, ja taisteluasennekin oli kiitettävällä tasolla. Sini Liljavirta lisäsi johtoa Kapsun syötöstä, ja heti perään Jenna Wainio laukoi komean hyökkäyksen päätteeksi taululle 4-1 Bebe von Schantzin esityöstä.

Kolmannessa erässä tahti kiihtyi; C-tyttöikäinen Eevi Oras niittasi ensimmäisen BSM maalinsa Aada Heikkisen syötöstä viiden minuutin kohdalla, ja Milla Ylikojolan 6-1 osuma Mixun passista viimeistään poisti epäilykset ottelun voittajasta. Hyvässä iskussa ollut kolmosketju jatkoi maalitehtailua, kun Jenna onnistui toistamiseen Beben syötöstä. Nelisen minuuttia ennen loppua Matilda Holmström viimeistely Aadan syötöstä loppunumerot 8-1.

Kooveen otteissa näkyi hieman enemmän ottelun panoksettomuus, eikä vierailijat aivan parastaan esittäneet. Kotijoukkue vastasi hienosti valmennuksen vaatimuksiin; asenne ja taistelutahto pysyi kiitettävänä läpi ottelun, mikä on alkavia playoffeja ajatellen erittäin hyvä asia.

Koovee pelissä kolmosketju, jossa aloittivat Anna Saarikko-Lotta Karlsson-Bebe von Schantz, pakkeinaan Jenna Wainio ja Sakke Luhtanen onnistui hienosti, ja tehtaili kolme osumaa. Jenna palkittiin ottelun parhaana, ja Bebe pelasi yhden kauden parhaimmista peleistään. Jenna Järvinen oli varma maalissa, vaikka töitä ei paljoa ollut, ja C tyttöjen duo Eevi-Matilda oli erittäin energinen päästyään kehiin ennen toisen erän puoliväliä.

Isommat yhteenvedot jätetään kauden loppuun, mutta runkosarjan osalta voidaan todeta, että kausi on mennyt melkoisen hyvin! Sarjasijoitus on positiivinen yllätys, ja isompia notkahduksia ei liiemmin ole kauteen mahtunut. Varsinaisen peliajan tappiot tulivat vieraissa ErViä vastaan, jossa kolmannen erän kyykkäys kahden maalin johtoasemasta kääntyi maalin tappioksi. Pirkat oli alkukaudesta maalin verran parempi kotonaan, ja talvella kotikentällä Steelers haki vieraspisteet ansaitusti. Tasuripisteet tuli plakkariin kotiottelusta Loistoa, ja vieraspelistä Wirmoa vastaan, joissa molemmissa vastustaja nipisti jatkoajalla lisäpisteen.

Pistetehtailu on jakaantunut kahden ensimmäisen ketjun varaan, mutta myös kolmonen on osoittanut pystyvänsä ratkaisemaan. 24 eri pelaajaa on päässyt tällä kaudella tehopisteille, näin leveälle ei muilla joukkueella ole tehot jakaantuneet. Aada Heikkinen oli koko sarjan pistepörssin kolmonen (24+19), ja myös Taimi Mikkola mahtui myös Top Kymppiin (18+16). Kapsu Tarvainen saalisti tehot 11+15, Viivi Heikkinen 11+12, ja pakkiliideri Milla Ylikojola tehoili 4+15. Samoihin pistetehoihin Millan kanssa ylsi myös kakkosen laituri Mixu Backman (10+9). Tiia Dahlström oli korkealla maalipörssissä, keräten tehot 14+3.

Koko sarjan maaliero 128-85 kertoo, että lopulta teimme eniten maaleja yhteensä sarjakärki Pirkkojen kanssa, ja päästetyissä maaleissa olimme sijalla 3. Pirkat ja Rankat Ankat onnistuivat päästämään vähemmän. Pakkikalusto onkin suoriutunut tasaisen hyvin, kuten myös veskariosasto. Maalivahdeista Jenna Järvinen on kantanut päävastuun erittäin hyvin, Milla Aromäki on pelannut vain voittopelejä ja ollut varma maalillaan. Tämä lisäksi Oona Rantala on pelannut yhden pelin, jossa oli erinomainen, päästäen vain yhden osuman.

Runkosarjan kakkossijasta nauttiminen on kuitenkin nyt ohi, ja keskittyminen pleijareihin on alkanut. Takana on hieno runkosarja, ja nyt lähdetään nauttimaan kevään hienoista peleistä. Puolivälierävastustaja selviää ensi viikolla, ja pääsiäisen tienoilla alkavat pudotuspelit!

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
16.02.2020PSS B-tytöt kotiotteluissa voitokkaina
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.01.2020PSS B-tytöt jatkoivat voittojen tiellä
08.01.2020PSS:n B-tytöt voittamattomia SM-sarjassa Eerikkilän urheiluopistolla
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
21.11.2019B-tytöt saivat Valio Akatemian stipendin
06.11.2019PSS B-tytöt jatkoivat voitokkaina

Siirry arkistoon »