Itä-Uudenmaan Urheiluakatemia avausinfo 23.8.

08.08.2019

Akatemian lajivalmennuksesta vastaa kaudella 2019 - 2020  Janika Martinsalo.

"Aamuvalmennusta on määrätietoisesti lähdetty kehittämään viimeisen kahden kauden aikana. Janika on tehnyt hyvää työtä oppilaiden kanssa. Harjoittelu on ollut laadukasta ja Janika on tuonut paljon uusia elementtäjä mm. huoltavaan harjoitteluun. Toiminta on nuorten mielestä ollut monipuolista ja harjoitteluryhmässä on vallinnut hyvä ilmapiiri. Siitä yhtenä mittari voinee pitää mm. sitä, että ryhmän koko on kasvanut tasaisesti. Nyt lukuvuoteen lähdettäessä listalla on mukana 33 oppilasta. Ryhmäkoko luo varmasti ohjaajille suunnittelutyöhön oman haasteen." toteaa seuran valmennuspäällikkö Sauli Hynynen.

"Kokonaisuus on pyritty tekemään mahdollisimman toimivaksi nuorelle. Harjoittelun ohjelmoinnissa tulee tarkoin miettiä jokaisen pelaajan kohdalla myös joukkueen harjoitus- ja pelirytmit. Tämän onnistunut toteutus vaatii toimivaa vuoropuhelua joukkueen vastuuvalmentajan, pelaajan ja akatemian valmentajan välillä." jatkaa Hynynen. 

" Toimiva aamuvalmennus on todella merkittävä lisäharjoitusmahdollisuus porvoolaisille toisen asteen opiskelijoille. On myös hyvä muistaa, että oppilaitokset sijaitsevat lähellä harjoituspaikkaa (Aurora), joten matkoihin ei kulu aamuisin kohtuuttoman paljon aikaa." päättää Hynynen. 

Itä-Uudenmaan Urheiluakatemia (Salibandy) kaudella 2019-20:

Askola Pinja
Auvinen Jasper
Brusas Robert
Heikkinen Aada
IUA2.pngHeikkinen Viivi
Holmström Matilda
Isomäki Alex
Jaskari Jesse
Järvinen Jenna
Kallio Anssi
Karjalainen Elias
Kettunen Alisa
Killinen Emma
Kojo Ville-Valtteri
Kronberg Lassi
Lindström Alisa
Melender Miko
Mikkola Taimi
Nissi Sonja
Oras Eevi
Paljakka Anton
Parta Emma
Pirttimaa Valtteri
Ruohonen Sisu
Stade Oskar
Sulonen Aaro
Surakka Eemil
Tarvainen Kalpana
Tenhonen Benjamin
Tenhonen Daniel
Tiihonen Emilia
Vasama Nea
Wainio Jenna

Akatemian omat kotisivut:
Julkaisu: SH
16.10.2019Jussi Heikkinen on valittu tyttöjen U16-maajoukkueen maalivahtivalmentajaksi
15.10.2019PSS:n naiset kotivoittoihin salibandyliigassa
12.10.2019Miesten edustusjoukkueelle tappio kotiavauksessa
11.10.2019PSS:n naiset tehokkaana Suomen cupissa
11.10.2019Järvinen, Kettunen ja Mikkola tyttöjen U19-maajoukkueeseen
10.10.2019Miesten edustusjoukkueen kauden ensimmäinen peli vieraissa toi voiton
09.10.2019Lampinen, Sundström ja Törnqvist naisten maajoukkueeseen
07.10.2019Naisten edustusjoukkueelle kauden avaus tappiot
30.09.2019Naisten edustusjoukkue haki sarjapisteet EräViikingeiltä
25.09.2019Junioreiden harrasteturnaus sunnuntaina 20.10. - Pessi-turnaus!

Siirry arkistoon »