PSS toimiston väessä muutoksia syksyllä!

15.09.2021

PSS toimiston väessä muutoksia syksyllä,

Ensinäkin naisten edustus joukkueen oma Ella Sundström on aloittanut 7.9 seuratyöntekijänä PSS:llä. Ella opiskelee oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi seuraavat kaksi vuotta ja vastuulleen harrasteryhmien, kerhojen ja leirien toiminnan sekä koordinoinnin. Ella auttaa seuran toimistoa myös juoksevissa asioissa sekä on junioripäällikön apuna joukkueille.

Christian Bremer päätti siirtyä takaisin kaupungin tehtäviin, mutta jatkaa seurassa osa-aikaisena juniori päällikkönä. Bremer ottaa vastuun pienemmistä juniori joukkueista ja heidän valmennuslinjan luomisesta.

Eikä tämä vielä tässä!!

PSS saa uuden toiminnanjohtajan

PSS väreihin tulee uusia tuulia, kun Mikael Lax aloittaa uutena toiminnanjohtajana marraskuun lopulla. On huikeaa saada salibandyn rautainen ammattilainen meidän väreihin. Odotamme innolla mitä tulevaisuus tuo meille tullessaan seuraan. Alla Mikaelin terveiset seuran jäsenille.

Toiminnanjohtajan sijaisuutta tekevä Laura Kirjokivi lähtee kohti uusia haasteita. Seura ja johtokunta kiittää Lauraa jo nyt suuresta työpanoksestaan toiminnan eteen, jota hän on tehnyt meidän kaikkien eteen. Ennen työnsä lopettamista seuralla, Laura pitää lomiansa pois. Tämä voi vaikuttaa hiukan toimiston toimintaan ja kiireellisissä asioissa olkaa yhteydessä Jenna Perokorpeen.
 

Mikaelin terveiset kaikille:

" Olen Mikael, 33- vuotias perheenisä. Olen kotoisin Huittisista, jonka jälkeen tutuksi on tulleet Turku, Helsinki, Vantaa sekä muutama eri kaupunki Sveitsissä. Juuri Porvooseen muuttaneena, pitkän linjan urheilu- ja salibandyihmisenä, olen erittäin innoissani tästä mahdollisuudesta päästä tämän perinteikkään salibandyseuran toiminnanjohtajaksi. Otan pestin vastaan kunnialla, erittäin nöyränä ja valmiina uusiin haasteisiin.

Olen kulkenut pitkän tien urheilun ja varsinkin salibandyn parissa. Jo nuorena haaveilin siitä, että pystyisin tekemään urheilusta ammatin, tavalla tai toisella. Se onkin onnistunut ihan hyvin, sillä puoliammattilais- ja ammattilaisurani aikana olen pelaamisen ohella tehnyt käytännössä pelkästään liikuntaan ja urheiluun liittyviä töitä.

Pelaaja urani aikana olen nähnyt monia organisaatioita, niin suomessa kuin ulkomailla, ja niistä olen yrittänyt kartuttaa oppia sekä työkaluja tulevaisuutta varten. Viimeiset 1,5 vuotta toimin helsinkiläisen SC Hawksin valmennuspäällikkönä ja koen, että se sytytti halun toimia jatkossakin suomalaisella urheilu- ja seuratoiminnassa. Tavoitteellisesta ja äärimmäisen kilpailullisesta pelaajaurastani huolimatta koen, että lasten ja nuorten liikunta on jopa lähempänä sydäntäni kuin itse kilpaileminen. Uudessa työssäni PSS:ssä isoin tehtäväni onkin saada mahdollisimman monet harrastamaan tätä hienoa lajia. Tavoitteena on kasvattaa seuraa niin harraste- kuin kilpa puolellakin ja tehdä seurasta vieläkin kiinnostavampi. Onneksi tätä tehtävää helpottaa PSS:n naisten F-liiga – joukkueen mahtavat otteet kentillä viime vuosina!

Aloitan työt marraskuun puolessavälissä, enkä malta odottaa, että pääsen tutustumaan kaikkiin teihin seuran parissa toimiviin ihmisiin. Isolla todennäköisyydellä minut löytää jo aikaisemmin Aurora-hallin katsomosta fanin roolissa. Sitä ennen on kuitenkin aika keskittyä perheeseeni ja ennen kaikkea 1,5 vuotiaaseen poikaani, jonka kanssa jään kotiin puolisoni Oonan palatessa työelämään. Mahtavia juttuja siis meneillään. "

Seurat joissa olen ollut pelaajana salibandyliigassa:

TPS
SSV/Viikingit
Eräviikingit
HC Rychenberg NLA, Sveitsi
Floorball Thurgau, NLB Sveitsi
Verbano Unihockey Gordola, NBL, Sveitsi
Saavutukset:
2x SM kulta
2x SM pronssi
Suomen Cup voitto
MM- Hopea miehistä ja u-19
Junioripuolelta useita SM- mitaleita
 

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »