Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

28.03.2022

Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Olemme erittäin innoissamme, että pääsemme uutisoimaan uuden valmennuspäällikön palkkaamisesta! Hakuprosessi oli käynnissä parin kuukauden ajan ja monen hyvän hakijan joukosta pestiin valittiin Ilkka Heikkinen. Ilkan ennakkoluuloton asenne, energinen olemus sekä sopiva koulutustausta vakuuttivat meidät siitä, että hän on oikeanlainen henkilö viemään seuraamme eteenpäin yhdessä muun henkilökunnan kanssa.  Ilkka aloittaa työt seurassa kesäkuun alussa. Samassa yhteydessä haluamme kiittää kaikki hakijoita mielenkiinnosta seuraamme kohtaan!

 

Ilkan työnkuvan pääpaino tulee olemaan harrastepuolen kehittämisessä, joukkuetoiminnan edistämisessä ja suunnittelussa sekä etenkin valmentajien koulutusten järjestämisessä. Jäsenmäärän kasvattaminen on yksi iso osa seuramme tulevaisuuden tavoitteita ja kaikki edellä mainitut työkuviot ovat olennainen osa sitä tavoitetta.

 

Alla Ilkan omat terveiset:

 

”Olen Ilkka, 25-vuotias ja Lahden seudulta kotoisin. Koulutukseltani olen Liikunnanohjaaja AMK. Liikunta ja urheilu on ollut aina elämässäni mukana ja on hienoa päästä tekemään töitä itselle rakkaan lajin pariin.

Valmennuspäällikön tehtäviin tulen suurella innolla, nöyränä sekä valmiina käärimään hihat. On hienoa päästä työskentelemään sekä kehittämään seuran harraste- ja kilpapuolen toimintaa. Aikaisemmin olen toiminut salibandyn osalta monissa eri rooleissa aina kerhoista kilpaurheiluun saakka. Näkökulmaa sekä kokemusta salibandyn osalta löytyy toiminnan kehittämiseen seuran tavoitteiden mukaisesti.

Työt aloitan kesäkuussa ja malttamattomana odotan pääsyä työskentelemään seuran ihmisten kanssa. Nähdään hallilla!”

 

Toiminnanjohtaja Mikael Laxin mietteitä Ilkasta ja seuran organisaatiosta:

”Ilkka on erittäin tervetullut lisä seuraamme. Hänen monipuolinen osaamisensa, energisyytensä sekä korkea motivaatio seuran kehittämiseen ovat asioita, joita halusimmekin! Ennen kaikkea Ilkka on joukkuepelaaja ja nyt pääsemme yhteistyössä viemään seuraa kohti tulevaa. Varsinkin seuratoiminnan ruohonjuuritaso eli harrasteryhmät sekä nuorimmat juniorijoukkueet ovat todella tärkeässä roolissa pitkän tähtäimen kehittymisen sekä jatkuvuuden kannalta. Ilkan avulla saamme arvokasta työvoimaa noille alueille. Odotan innolla, että pääsemme Ilkan kanssa hommiin kesäkuun alusta lähtien!”

kuva11.jpg

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »