Koronarajoitukset jatkuvat viikolla!

29.01.2021

Juuri saadun tiedon mukaan, Porvoon kaupunki jatkaa koronarajoituksia vielä viikolla eli 7.2 asti, ennen tätä he evaluoivat tilanteen uudestaan ja päättävät jatkotoimenpiteistä. Vaikka koronatartuntojen määrä on kasvussa, niin lasten- ja nuorten liikunnan osalta on nähtävissä valoa tunnelin päässä.
 

Tiedote:

Porvoon lukioiden ykkös- ja kakkosluokkalaiset jatkavat etäopetuksessa toistaiseksi. Abien lähiopetus kuitenkin jatkuu. Avoimet varhaiskasvatuspalvelut eli kerhot, perhekahvilat ja perhekahviloiden ulkotoiminta ovat edelleen suljettuina 21. helmikuuta asti. Muiden määräaikaisten koronarajoitusten ja -suositusten voimassaoloa pidennetään sen sijaan sunnuntaihin 7. helmikuuta asti, linjasi Porvoon kaupungin johtoryhmä kokouksessaan 29. tammikuuta. Mm. kaupungin tilojen sulkemista ja harrastustoimintaa koskevien rajoitusten voimassaoloa pidennettiin siis viikolla.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on noussut erityiseksi huolenaiheeksi koronakriisin pitkittyessä. Valmistelemmekin tällä hetkellä lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevien rajoitusten lieventämistä 8. helmikuuta alkaen rajoitetusti ja erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen samantyyppisin periaattein kuin pääkaupunkiseudulla. Muut rajoitukset ja suositukset on tarkoitus pitää ennallaan, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula kertoo.

– Teemme kuitenkin asiaa koskevia konkreettisia päätöksiä vasta ensi viikon loppupuolella, jotta näemme, kuinka Porvoon huolestuttavaksi muuttunut tartuntatilanne kehittyy. Urheiluseurat ovat jo tehneet suunnitelmia turvallisen liikunnan mahdollistamiseen liikuntatiloissa. Täsmennämme ohjeistusta ja yksityiskohtia, jotta rajoitusten lieventämien voidaan tehdä mahdollisimman turvallisella ja vastuullisella tavalla yhdessä urheiluseurojen kanssa. Urheiluharrastuksissahan on tapahtunut aikaisemmin joukkoaltistumisia. Lisäämme samalla varmuuden vuoksi myös tartunnan jäljittäjien määrää, Ujula jatkaa.

Porvoon koronatilanne on heikentynyt huolestuttavalla tavalla viime viikkoina. Koronavirustartuntojen suhteen kuluva tammikuu on pahin kuukausi Porvoossa koko koronaepidemian aikana.

– Tilanne on vakava. Porvoossa on todettu tammikuussa tähän mennessä yhteensä 58 koronavirustartuntaa, mikä on enemmän kuin minkään aikaisemman kuukauden aikana, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jeff Westerlund kertoo.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) suosittelee kaikkien edelleen voimassa olevien alueellisten suositusten ja rajoitusten jatkamista helmikuun loppuun asti. Myös sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee pitämään rajoitukset vähintään nykyisellä tasollaan, kunnes virusmuunnoksen leviämistä ja sen estämiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta on voitu arvioida.

Aluehallintovirasto on jatkanut voimassa olevia kokoontumisrajoituksia helmikuun loppuun asti. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on edelleen kielletty. Aluehallintovirasto suosittelee kuitenkin painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää sekä noudattamaan tarkasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Kokouksia suositellaan järjestettäväksi etäyhteydellä aina kun se on mahdollista.

– Seuraamme tiiviisti koronatilanteen kehittymistä ja koordinoimme toimintaamme valtakunnallisten ohjeiden sekä HUS:in ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmien toimenpiteiden kanssa. On huomattava, että rajoituksia voidaan myös joutua kiristämään, jos koronatilanne heikkenee Porvoossa, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula muistuttaa.


 

Porvoonsalibandyseura on varannut vapaata harjoitteluaikaa seuran joukkueille:

  • Joka Helmikuun sunnuntai klo 16-18, kokonhallin tekonurmi kenttä on PSS vapaassa käytössä

  • Gammelbackan pizzerian viereinen kaukalo on pistetty pystyyn ja siellä saa pelata niin paljon kuin sielu sietää. Kaukaloa ei pysty varaamaan eli sopusijaa antaa. HUOM. jokainen seuran joukkue on sitoutunut myös pitämään kaukaloa lumesta puhtaana

  • Aloitamme torstaina 4.2 klo 18-19 PSS yhteislenkit (lisää tietoa myClubissa)

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
28.04.2022Kiitos Kode!
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!
23.03.2022Ilmoittautuminen kesäleirille avattu!
18.03.2022PSS kesäleiri 2022
04.02.2022Hiihtolomaleiri 21.-25.2.2022
20.01.2022Oletko Pessin uusi kannatusjäsen?
19.01.2022PSS hakee valmennuspäällikköä/junioripäällikköä
18.01.2022PSS palkitsee pitkäaikaisia vapaaehtoistyöntekijöitä
18.01.2022Pss naisten ottelu 21.1 siirtyy
14.01.2022PSS on Suomen Cup -mestari!
15.09.2021PSS toimiston väessä muutoksia syksyllä!
15.09.2021PSS järjestää syyslomaviikolla Säbäleirin
30.07.2021Porvoon Salibandyseura PSS hakee toiminnanjohtajaa
16.07.2021PSS harrasteryhmien ilmoittautuminen avattu!
12.07.2021PSS järjestää Sun Säbä ja Tupla+katusählyturnauksen elokuussa!
16.06.2021Johtokunta kaudelle 2021-2022 valittu!
24.05.2021PSS JÄRJESTÄÄ MYÖS ELOKUUSSA SÄBÄLEIRIN!
20.05.2021PSS Vuosikokous- tervetuloa!
07.05.2021Mikä peli, mikä mestaruus!!
22.04.2021PSS järjestää Säbäleirin 10.6-18.6, ilmoittaudu N-Y-T!
19.04.2021PSS hakee motivoituneita poikapelaajia P13 ja P14 joukkueisiin!
16.04.2021Kevät tiedote, PSS
16.04.2021PSS maskit- 7 e kpl!
01.04.2021HALUATKO MUKAAN PSS JUNNUIHIN?
02.03.2021PSS Anssi Jukka jatkaa kohti uusia polkuja.
25.02.2021Porvoon kaupunki jatkaa koronarajoituksia 28.03.21 asti
25.02.2021PSS goes retro!
22.02.2021PSS nuorten harrasteryhmän aloitus siirtyy.
22.02.2021Porvoon salibandyseuralla on ilouutisia- uusi valmennuspäällikkö aloittaa 1.4.2021!
19.02.2021PSS kausijulkaisu 20/21 on ulkona!
19.02.2021Porvoon kaupungin uusimmat korona rajoitukset- 7.3.21 asti
04.02.2021Porvoon kaupungin uudet korona toimenpiteet alkaen 8.2.21!
29.01.2021Koronarajoitukset jatkuvat viikolla!
05.01.2021PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan!
27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
17.10.2020 15.00KOKOUSKUTSU: Seuran tilinpäätöskokous 28.11.2020 klo 18
16.10.2020Ajankohtaiset koronaohjeistukset viikonlopun tapahtumiin
24.08.2020VBO-Osla on PSS:n uusi alueellinen tukija
20.08.2020Vuosikokous valitsi seuralle johtokunnan toimikaudeksi 2020-2021
19.08.2020Huhtisen salibandykerhon ilmoittautuminen avoinna
19.08.2020Nappulakerhoon ilmoittautuminen käynnissä
17.06.2020Varusteet kesällä kuntoon! - Intersport Porvoon jäsenedut
12.05.2020PSS:n joukkueet voivat käynnistää ulkona tapahtuvan pienryhmäharjoittelun
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
29.04.2020PSS ja Intersport Porvoo aloittavat yhteistyön
16.04.2020Liiganaisille maajoukkuetason vahvistus
08.04.2020Kia Lehmusvuori Liiganaisiin
06.04.2020Tiedote - Stadiumin ja PSS:n yhteistyö päättyy
30.03.2020Salibandyliiton kilpailukauden lopettamistoimista päätetty - joukkueiden sarjatasot määritelty
21.03.2020Tiedote PSS-jäsenille kauden päättymisestä ja toiminnan jatkosta
19.03.2020PSS Liiganaisille kaksi pelaajavahvistusta
17.03.2020Liiganaisten kausi pakettiin - Päävalmentaja Kouvalaisen mietteet kaudesta
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
11.03.2020Naisten puolivälieräparit valittu - PSS ja Loisto kohtaavat tasolohkojen voittajien mittelössä
11.03.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 11
10.03.2020Urheiluakatemiaan haku lukuvuodelle 2020 - 2021 päättyy su 15.3.
04.03.2020Ella Holmberg naisten salibandyliigan helmikuun pelaaja
02.03.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 10
27.02.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 9
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.01.2020U19-pojat valittu kolmen maan turnaukseen
27.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 5
27.01.2020Lampinen ja Sundström naisten maajoukkueeseen
27.01.2020Naisten edustusjoukkueelle kotivoitto ja vierastappio viikonlopulta
22.01.2020Järvinen ja Kettunen tyttöjen U19-maajoukkueeseen
21.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 4
20.01.2020PSS:n naiset kävivät hakemassa komean vierasvoiton Lahdesta
13.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 3
13.01.2020N1: Lahden Pelicans yllätti kotijoukkueen voittomaalikilpailussa
08.01.2020Isännät Itäväylä-säbän voittoon - Turnauksessa mukana lähes 200 lasta
07.01.2020PSS:llä kahden voiton viikonloppu Naisten Salibandyliigassa
07.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 2
30.12.2019Naisten edustusjoukkue eteni Suomen Cupin finaaliin
23.12.2019PSS toivottaa hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
10.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 50
04.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 49
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
27.11.2019Seuran valokuvaus kokosi joukkueet Auroralle
26.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 48
22.11.2019Naisten TEHO Sport Suomen Cupin välieräparit arvottu
18.11.2019Itäväylä Säbä - salibandyn junnuturnaus Porvoossa 5.1.2020!
18.11.2019N1: Kotipelissä hyvää taistelua - PSS sai Tampereella kylmää kyytiä
18.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 47
15.11.2019Palveluesittely: Nappulakerhot
13.11.2019Palveluesittely: MAAJOUKKUETIE FBA -toiminnalla tuetaan nuorten pelaajien kokonaisvaltaista kehitystä
12.11.2019Palveluesittely: Itä-Uudenmaan Urheiluakatemia syyskausi täydessä vauhdissa
11.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 46
11.11.2019Naisten edustusjoukkue eteni Naisten Suomen Cupin välieriin
10.11.2019Naisten edustusjoukkue nappasi makean kotivoiton SB-Pro:sta
05.11.2019Lampinen ja Sundström mukaan naisten MM-kisoihin
04.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 45

Näytä lisää »