B tytöt selvään avausvoittoon

08.10.2017

Askola-Areenan sateisessa sunnuntai-iltapäivässä saatiin viimein B tyttöjen SM-sarja käyntiin. Kuusi viikkoa on pitkä aika odottaa karsintojen jälkeen tositoimiin pääsyä. Onneksi odottelua on helpottanut pelaaminen. FBA leirillä päästiin vääntämään huippupelaajia vastaan, ja myös Naisten kolmosdivarikin ehti käynnistyä. Nyt vastassa SM-avauksessa oli Panthers/LaSB, joka nöyryytti meitä muutama viikko takaperin Häme-Cupissa.

Avauserä oli molemmilta hieman nihkeää. Kotijoukkueen otteista huomasi jännityksen, mutta taisteluasenteessa ei ollut moitteen sijaan. Hyvä startti peliin oli toivelistalla, ja kolmosketju vastasi huutoon; ensimmäinen vaihto ja Venla Niemisen syöttö keskelle tavoitti Lotta Karlssonin, joka tälläsi ranteella 1-0. Erään mahtui myös jäähyjä, ja ensimmäisenä istunnolle passitettiin Sini Liljavirta. Porvoolaisalivoima oli tänään erinomaista, ja PaLa ei päässyt kovin lähelle onnistumista. Sen sijaan vieraiden jäähyn aikana verkko soi. Mixu Backman taisteli maalin edessä pallon takatolpille, josta Tiia Dahlström iski pomppupallon verkkoon. Erän loppuun vaihdeltiin hieman epäkontrolloidusti, ja PaLa pääsi kaventamaan, kun Enni Salinin erinomainen syöttö löysi maalin kulmalta Saimi Lehdon, joka ei erehtynyt. Tauolle tilanteessa 2-1.

Toiseen erään painotettiin syöttöhuolellisuutta, ja rentoutta, turha jännitys olisi suotavaa jättää koppiin. Tasoa pystyttiinkin nostamaan hieman, mutta vastustajalla oli samansuuntaiset plänit. PaLa sai paikoin vahvaa pyöritystä kotipäähän, ja laukauksiakin sateli. Jenna Järvinen maalissa oli kuitenkin oivalla pelipäällä ja torjui vakuuttavasti. Tilanteita saatiin luotua myös Panthers/LaSB-päätyyn, mutta turhan harvoin maalia kohti. Erän puolessavälissä ykkösketju onnistui, kun hienon pelin pelannut Milla Ylikojola avasi keskelle Kapsu Tarvaiselle, joka nopeasti löysi Sinin maalinedustalta, ja 3-1 oli tosiasia. Heppoisenoloisesti Kaisla Ensolalle tuomitun jäähyn aikana pidettiin hetkittäin jälleen hienosti palloa, mutta PaLa rakensi muutaman hyvän paikan. Saimi Lehto tarjoili nyt vuorostaan Enni Salinille loistotontin, mutta Jenna maalissa venyi upeasti.

Kolmanteen erään siis 3-1 johdossa, ja ensimmäisen erän kaava toistui. Kolmoskenttä ensimmäistä vaihtoaan, kun Anna Saarikko karvaa erinomaisesti, ja Bebe von Schantz viimeistelee; 4-1. Kakkoskentän tyylinäyte ennen erän puoliväliä enteilee jo lopun alkua. Sakke Luhtanen avaa Aada Heikkiselle, joka siirtää nopeasti keskelle Viivi Heikkiselle. Viivin passi tavoittaa Tiian, joka latoo iltapäivän toisensa. PaLan Lotta Raustola on kuitenkin eri mieltä asiasta, ja laukoo oikeasta laidasta varsin maukkaan ylänurkkapommin. Tilanne 5-2.

Ajassa 50.44 jäähyaition virtuaalinen ovi käy, kun PaLan Saimi Lehto passitetaan istunnolle. Puolen minuutin pyörityksen jälkeen Milla tarjoilee ja Kapsu tulittaa ykkösellä tilanteeksi 6-2. PaLan aikalisä ei auta, ja kun Tiia katkaisee vastustajan syötön ja varmistelee hattutemppunsa, on peli ohi. Pari minuuttia ennen loppua Aada löytää vielä kerran Tiian, joka viimeistelee neljännellään loppulukemat 8-2.

Kohtuullisen ehjä suoritus, jota tutusti väritti lukuiset harhasyötöt. Keskittyminen saatiin kuitenkin kuosiin, ja energia kohdistettua oikeisiin asioihin. Ei vielä kovinkaan lähellä parasta tasoa, mutta tyytyväinen starttiin täytyy olla. Panthers/LaSB esitti toisessa erässä sellaista tekemistä, jolla otetaan runsaasti pisteitä jatkossa. Kovan sarja-avauksen jälkeen (PSS:n lisäksi Pirkat vieraissa) pisteitä ei ole vielä plakkarissa, joten seuraavat pelit kotihallissa ErViä ja Kooveeta vastaan, sekä Blue Fox sen jälkeen näyttävät suuntaa.

Kotijoukkueesta saatiin kaikki 17 kenttäpelaajaa kehiin, ja positiivisella asennetta ja taistelutahtoa löytyi hienosti kaikilta. Lotta, Sini ja Bebe iskivät ensimmäiset BSM maalinsa, ja vaihdosta kesken pelin askiin vaihdetut Nea Rainio ja Mirkku Rönnberg täyttivät paikkansa hyvin. Jenna maalissa onnistui hyvin, ja kaikki ketjut loivat ilahduttavan paljon maalipaikkoja.

Tämän kauden BSM otteluissa raati palkitsee jokaisessa ottelussa PSS pelaajia, ja kauden päätteeksi palkitaan runkosarjassa eniten ’tähtiä’ saanut. Avauspelissä palkinnot menivät seuraavasti:

1 tähti: Milla Ylikojola  Vahva ja varma esitys, pitää ykkösketjun koossa, luotettava pallon kanssa, ja pohjusti myös hienosti pari osumaan

2 tähteä: Jenna Järvinen  Erinomainen sarja-avaus, 26 torjuntaan mahtui muutamia tärkeitä koppeja, sekä varmoja liimauksia. Piti joukkuetta pystyssä kakkoserän vaikeilla hetkillä

3 tähteä: Tiia Dahlström: Ottelun tehokas ykköspelaaja. Hieno iltapäivä tuotti 4 osumaa. Laadukasta viimeistelyä, ja osui lisäksi kerran ylärimaan.

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »