Naisten MM-kisat käyntiin Slovakiassa

02.12.2017

Suomi kohtaa lauantaina MM-avauksessaan Tshekin.

Salibandyn 11. naisten MM-lopputurnaus Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa alkaa perjantaina 1. joulukuuta. Uusi maailmanmestari selviää 9.12. pelattavassa MM-loppuottelussa.

Suomen kisataival alkaa lauantaina 2.12. Tshekin kohtaamisella. Sitten vuorossa ovat Norja (3.12.) ja Latvia (4.12.).

Joukkue julkistettiin marraskuun alussa ja maajoukkuepaidassa nähdään myös Porvoon Salibandyseuraa edustava Mia Karjalainen (kuva: Studio Lindell). 

Karjalainen.jpgMM2017-lopputurnauksen osallistuu kaikkiaan 16 maata maanosittaisten karsintaturnausten perusteella. Slovakia kisaemäntänä sai ainoana suoran MM-lopputurnauspaikan. MM-kisojen neljä alkusarjalohkoa on arvottu painotetusti. A- ja B-lohkoissa ovat maat rankingin sijoilta 1-8, kun taas alemman rankingin omaavat maat muodostavat lohkot C ja D.

Yksinkertaisena sarjana pelattavan lohkovaiheen jälkeen etukäteen kovempien A- ja B-lohkojen kaksi parasta maata jatkavat suoraan 6.-7.12. pelattaviin puolivälieriin. Näiden lohkojen kolmoset ja neloset pelaavat karsintapelin pääsystä puolivälieriin C- ja D-lohkojen kahta parasta vastaan. Välierät pelataan 8. ja mitalipelit 9. joulukuuta.

MM2017-kisoihin osallistuvat maat
Lohko A: Suomi, Norja, Tshekki, Latvia
Lohko B: Saksa, Ruotsi, Sveitsi, Puola
Lohko C: Slovakia, Singapore, Viro, Australia
Lohko D: Japani, Yhdysvallat, Tanska, Thaimaa

Tv- ja nettilähetykset
YLE Urheilu seuraa Suomen maajoukkueen taivalta MM-areenalla suorissa lähetyksissä (TV2) alusta loppuun saakka.                                                              

YLE TV2:n lähetykset
La 2.12. klo 16:55 Suomi – Tshekki
Su 3.12. klo 16:55 Suomi – Norja
Ma 4.12. klo 14:50 Latvia – Suomi
To 7.12. klo 18:00 MM-puolivälierä
Pe 8.12. klo 17:50 MM-välierä
La 9.12. klo 17:50 MM-loppuottelu

IFF:n nettilähetykset
Kaikki 48 MM2017-ottelua ovat katsottavissa Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) YouTube-kanavilla.
O. Nepela Arena - Channel 1 
Hant Arena - Channel 2

PSS toivottaa onnea Mialle ja koko Suomen joukkueelle MM-kisoihin!

finland-floorball-vaaka.png

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »