C1-pojilla oululaisvieraita

24.11.2019

PSS:n C1-poikien SM-sarja jatkui porvoolaisten osalta viikonloppuna kahdella ottelulla. PSS:n vieraana olivat sarjan oululaisjoukkueet OLS ja Merikoski SBT. Porvoolaisten osalta viikonloppu oli kaksijakoinen, sillä lauantaina OLS vei täydet sarjapisteet lukemin 6-10 (2-4, 3-5, 1-1), mutta sunnuntaina PSS taas nappasi pisteet itselleen lukemin 8-3 (4-1, 0-2, 4-0).

Lauantain otteluun OLS oli pitkästä matkasta huolimatta onnistunut valmistautumaan porvoolaisia paremmin. OLS piti porvoolaisia kiireisinä todella vahvalla liikkeellä ja syöttöpelillä. PSS oli ensimmäisessä erässä askeleen perässä ja ei täysin onnistunut vastaamaan oululaisten liikkeeseen. Pallohallinta pysyi oululaisilla, mutta PSS pysyi silti pelissä mukana tehden erässä kaksi maalia oululaisten neljää vastaan.

-          Todella vahva liike kaverilla ja ollaan vaikeuksissa. Pitää saada vastustajalta tila pois ja lisätä liikettä, muuten tulee hikinen ilta, totesi vastuuvalmentaja Johan Tuominen ensimmäisen erän tapahtumia.

Porvoolaisten toiveet heräsivät toisen erän alun onnistuneella kavennusmaalilla. Vierailla oli kuitenkin henki päällä ja PSS:n vaikeudet jatkuivat. OLS oli myös toisessa erässä paremmin liikkuva joukkue ja onnistui maalaamaan viidesti PSS:n kolmea vastaan. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 5-9.

-          Nyt on korvien välistä kiinni tämä homma ja keskitytään liikaa omien virheiden vatvomiseen. Se ei nyt kyllä auta joukkuetta yhtään ja tähän pitää saada parannus kolmanteen erään, kommentoi Tuominen toista erää.

Kolmas erä olikin PSS:n paras ottelussa ja kenttätapahtumat tasaantuivat. Erän puolivälin ja PSS:n kavennuksen jälkeen OLS otti aikalisän ja onnistui sitä kautta rauhoittamaan oman pelinsä, pelaten alakerran kautta rauhallisesti peliaikaa pois. PSS ei onnistunut enää tekemään lisämaaleja ja OLS ratkaisi ottelun lopullisesti tekemällä viimeisen tyhjään maaliin.

Tehopisteille ottelussa pääsivät Alex Laiti (2+0), Kim Nissi (1+1), Niko Miettinen (1+1), Mikko Hatunpää (1+1), Jaakko Liimatainen (1+0), Joel Berghem (0+1) ja Kaapo Markkanen (0+1). PSS:n parhaana palkittiin Kim Nissi.

Sunnuntain otteluun vastaan asettui Merikoski SBT. Vastustajan arveltiin myöskin tulevan kovalla liikkeellä ja prässillä otteluun. Ottelu alkoi tunnustellen, mutta vähitellen PSS otti ottelun hallintaansa. Kotijoukkue naputti nopeaan tahtiin neljä maalia ja Merikoski oli helisemässä. Merikoski käytti tässä vaiheessa aikalisänsä, vaihtaen samalla maalivahtinsa joukkuetta herätelläkseen. Tämä tuntui toimivan ja tämän jälkeen voimasuhteet tasaantuivat huomattavasti. PSS:lle erä kuitenkin lukemin 4-1.

-          Vahva erä meiltä ja onnistuttiin paikoista mainiosti. Ei suurempaa hätää erässä ollut, mutta ottelu ei suinkaan ole taputeltu ja tarkkaan pitää jatkaa. Kaveri lisäsi selvästi liikettä ja tähän pitää pystyä vastaamaan

Toinen erä olikin sitten porvoolaisilta täysin ensimmäisen vastakohta. Merikoski oli päättänyt taistella viimeiseen asti. PSS tuntui jättäneen ”juoksukengät” koppiin ja oli helisemässä vastustajan pitäessä huomattavasti parempaa vauhtia. Viidessä minuutissa oli selvä johto kutistunut ja ero oli enää yksi maali porvoolaisille. PSS otti erässä vielä kaksi jäähyä, mutta vieraat eivät tästä huolimatta onnistuneet tasoittamaan ottelua. Erätauolle PSS:n johdossa 4-3.

Kolmanteen erään PSS oli taas koonnut rivinsä ja erä muistutti avauserää. PSS oli paremmalla jalalla jälleen ja siirtyi uudelleen kuskin paikalle. Erän alku oli silti tasaista vääntöä, mutta loppupuoliskolla porvoolaiset huudattivat yleisöä peräti neljästi ja näin hoitelivat koko ottelun nimiinsä lopulta lukemin 8-3.

-          Kaksijakoinen ottelu. Toinen erä oli meiltä heikompi, mutta kaksi hyvää erää ja tärkeät pisteet joukkueelle, summasi illan kamppailua Johan Tuominen.

Sunnuntain tehopisteille pääsivät Joel Berghem (4+0), Kaapo Markkanen (2+0), Okko Kemppainen (1+0), Jaakko Liimatainen (1+0), Niko Miettinen (0+2), Alex Laiti (0+2), sekä syöttöpisteen mieheen Pietu Männikkö, Mikko Hatunpää ja Kim Nissi. Ottelun parhaana kotijoukkueesta palkittiin neljä maalia tehtaillut Joel Berghem.

PSS pelaa seuraavat kaksi ottelua vieraissa Classicia ja Indiansia vastaan ja seuraava kotiottelu on vuorossa 11.12, jolloin Aurorahalliin saapuu porvoolaisten vieraaksi sarjaa johtava Oilers NG Espoosta.

10.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 50
04.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 49
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
27.11.2019Seuran valokuvaus kokosi joukkueet Auroralle
26.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 48
22.11.2019Naisten TEHO Sport Suomen Cupin välieräparit arvottu
18.11.2019Itäväylä Säbä - salibandyn junnuturnaus Porvoossa 5.1.2020!
18.11.2019N1: Kotipelissä hyvää taistelua - PSS sai Tampereella kylmää kyytiä
18.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 47
15.11.2019Palveluesittely: Nappulakerhot

Siirry arkistoon »