Tiedote PSS-jäsenille kauden päättymisestä ja toiminnan jatkosta

21.03.2020

Maailmalla ja nyt Suomessakin etenevä koronavirusepidemia on vaikuttanut merkittävästi suomalaiseen urheilu- ja liikuntatoimintaan. Elämme poikkeuksellisia aikoja, harjoituspaikkoja on suljettu ja ryhmätapahtumat kielletty. Vaikutukset ovat nähtävissä myös Porvoossa ja Porvoon Salibandyseuran toiminnassa.

PSS keskeytti harjoitus- ja pelitoimintansa 12.3. Keskeytys jatkuu ainakin 30.4.2020 saakka ja kausi 2019-2020 on päättynyt. Suuntaamme katseet tulevaan kauteen.

Meneillään on vielä kauden 2019-2020 päätöstoimenpiteet, kuten joukkuelaskutus, kausimaksut ja kirjanpito. Ohjeistamme joukkueenjohtajia maaliskuun aikana.

Toimimme poikkeustilanteessa Salibandyliiton ohjeistuksen mukaisesti. Kauden ennenaikainen päättyminen tuo jäsenistölle varmasti kysyttävää niin toiminnan jatkumisesta kuin seura- ja joukkuemaksuista. Kauden 2019-2020 jäsenmaksuja on laskutettu kauden aikana ja mikäli kuluneen kauden jäsenmaksu on vielä joltakin avoinna, pyydämme maksamaan sen mahdollisimman pikaisesti. Alkuvuodesta joukkuetoimintaan mukaan tulleiden jäsenmaksulaskut lähetetään maaliskuun loppuun mennessä.

Toimintamaksut kuluneen kauden osalta on jo laskutettu. Jäsen- ja toimintamaksuilla katetaan noin puolet emoseuran kuluista: henkilöstön palkkakulut, valmennuskoulutus, seuratapahtumien tilavuokrat, seuran ja joukkueiden kirjanpito, taloushallintopalvelut ja myClub, toimistokulut sekä seuran tarjoamat lisäharjoittelupalvelut.

PSS:n joukkueilla on erilaisia kausimaksujaksoja. Joukkueita helpottaa se, että päätetyn kauden loppuja salivuoromaksuja ei luonnollisesti veloiteta. Myöskään pelaamatta jääneistä sarjaotteluista ei joukkueille tule erotuomarimaksuja. Niitä joukkueita, joilla on seuran toimesta palkattu oto-valmentaja, ohjeistetaan maksuista vielä maaliskuun aikana.

Kauden 2019-2020 päättäjäistapahtumaa ei järjestetä. Päättyneen kauden palkitsemisista tiedotamme joukkueita ja jäsenistöä huhtikuun aikana. Kevään sääntömääräinen vuosikokous siirtyy eteenpäin.

Uusi kausi 2020-2021

Poikkeustilanteen päättymisestä ei ole kenelläkään tietoa. Tulevaa kautta valmistellaan seurassa ja toiminta tullaan käynnistämään heti, kun se on mahdollista, poikkeustilanteen ohjeistukset huomioiden. Neuvottelemme parhaillaan joukkueiden valmentajien kanssa uuden kauden tehtävistä ja tiedotamme valmennustilanteesta heti, kun tehtävistä on valmentajien kanssa sovittu. Kevään sääntömääräinen vuosikokous siirtyy eteenpäin.

Kaikkien ryhmien toiminta jatkuu uudella kaudella ja jokaiselle löytyy pelipaikka. Tavoitteemme on, että elokuun alussa harjoitus- ja joukkuetoiminta jatkuisi normaalisti. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja viranomaisten ohjeistusta. Tiedotamme uuden kauden alkamisesta heti kun se on mahdollista. Kannustamme kaikkia omatoimiseen liikuntaan ja harjoitteluun.

Haluamme turvata seuran olemassaolon ja toivomme kaikilta ymmärrystä ja yhteistyötä tämän haastavan ajan kanssa. Pidetään toisistamme huolta!

 

Porvoon Salibandyseura ry

Kari Hokka                                 Anssi Jukka
puheenjohtaja                            toiminnanjohtaja

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »