
Liiganaisille maajoukkuetason vahvistus16.04.2020
PSS Liiganaiset saavat jälleen kerran hyvän vahvistuksen tulevalle kaudelle kun Milja Saarikoski siirtyy joukkueeseen EräViikingeistä. Liiganaisten tulevan kauden kokoonpano alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan. Uusimpana lisäyksenä saamme iloisina julkistaa Milja Saarikosken siirron keltapaitaan. Milja on nuori, vasta 20-vuotias pelaaja, joka on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut paljon kovia pelejä. Milja oli mukana vuoden 2018 U19-tyttöjen MM-kisoissa Sveitsissä, josta kotiintuomisiksi tuli hopeaa. Viime joulukuussa Milja pääsi myös tekemään MM-debyyttinsä naisten maajoukkueen kanssa. Tällä kertaa kotiin tuotiin pronssiset mitalit. Milja on alun perin SB-Pron kasvatti, mutta on pelannut jo pitkään Tapanilan Erän ja EräViikinkien joukkueissa. Mennyt liigakausi oli nuorelle pelaajalle jo kuudes ja runkosarjan otteluita on vyöllä jo 108, kaikki edellä mainituissa joukkueissa. Tehojakin on näissä tullut mukavasti 84 pisteen verran. Miljalla on liigatasolta myös SM-pronssia sekä Suomen Cupin hopeaa. - Milja on yksi liigan monipuolisimmista pelaajista ja saamme hänestä erinomaisen lisän jo vahvaan ryhmäämme, kommentoi päävalmentaja Jukka Kouvalainen siirtoa. Tervetuloa Porvooseen Milja! Ensi kauden rosteri julkaistaan kokonaisuudessaan lähiaikoina. Milja Saarikoski ensikertaa "Pessin" väreissä |