Naisten kausi käyntiin lauantaina OLS:n vieraana

18.09.2012

naisten_salibandyliiga.jpgPuolen vuoden odotus alkaa olla takanapäin, kun Naisten Salibandyliiga starttaa jälleen tulevana viikonloppuna. PSS aloittaa kauden heti yhtä ennakkosuosikkia vastaan, kun se matkustaa ensimmäisellä kierroksella Ouluun maajoukkuevalmentaja Karo Kuussaaren johtaman OLS:n vieraaksi. Ottelu pelataan lauantaina 22.9 klo 15:00 alkaen Ouluhallissa.

PSS:n viime kausi päättyi harmittavasti sijalle yhdeksän, pisteen päähän kahdeksan parhaan joukkueen pudotuspelipaikasta. Nuori joukkue pelasi ennakkoluulottomasti koko kauden keräten alemman- ja keskikastin joukkueita vastaan tärkeitä pisteitä. Sarjan kärkijoukkueet olivat vielä viime vuonna liian kovia.

OLS puolestaan sijoittui viime vuonna runkosarjassa sijalle neljä, mutta putosi yllättäen pois mitalipeleistä jo puolivälierissä Tiikereitä vastaan. Joukkueen päävalmentaja Karo Kuussaari siirtyi kauden päätteeksi muihin tehtäviin, mutta palasi joukkueen valmennukseen vain vajaa kuukausi ennen kauden alkua, joten joukkueen valmennus on jälleen vahvalla pohjalla.

PSS:n joukkue on nuorentunut ja uudistunut tulevalle kaudelle merkittävästi. Seuran omat juniorit ovat vallanneet hiljalleen paikkoja joukkueen pelaavasta kokoonpanosta ja tulevat kantamaan jo tulevalla kaudella paljon vastuuta. Muutamat joukkueeseen tulleet vahvistukset tuovat joukkueen materiaaliin sopivasti leveyttä ja joukkue lähteekin tosissaan haastamaan jokaista sarjan joukkuetta.

Myös lauantain otteluun joukkue lähtee haastajana. OLS tulee maajoukkuetähti Kristiina Kauppilan johdolla varmasti kovaa sarja-avaukseen, eikä PSS tule saamaan mitään ilmaiseksi.

ottelujuliste_1.1.jpgPSS on kärsinyt viime viikot sitkeästä flunssa-aallosta ja pienistä loukkaantumisista, joka on häirinnyt joukkueen valmistautumista kauteen jopa niin paljon, että esimerkiksi kenraaliharjoitukseksi suunniteltu harjoituspeli M-Teamia vastaan jouduttiin perumaan.

- Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet melko rikkonaisia erilaisten sairastelujen takia, joka tietysti on huolestuttanut, mutta nyt joukkue on saatu jalkeille ja tuota jaksoa paikkaillaan tämän viikon vahvalla harjoittelulla, joukkueen valmennustiimin Harry Virtanen pohtii.

- Joukkueen tekeminen on mennyt kuitenkin tasaisesti eteenpäin ja kesän hyvä harjoittelu on luonut sellaisen pohjan, että kestetään tällainenkin jakso. Harjoitustempoa on saatava vielä tällä viikolla nostettua tutulle tasolle niin pallollisessa kuin pallottomassakin tekemisessä, että ollaan lauantaina valmiita haastamaan OLS, jatkaa Virtanen.   

Virtanen tietää OLS:n olevan kova kotikentällään ja lähtevän ennakkosuosikkina otteluun, mutta odottaa omalta joukkueeltaan rohkeaa ja ennakkoluulotonta sarja-avausta, jossa Oululaiset haastetaan heidän omilla vahvoilla osa-alueillaan tosissaan.

- Vastaan tulee pääsusi Karo Kuussaaren raivokkaasti taisteleva ja ahne susilauma, jolta asennetta ja kurinalaisuutta ei puutu. Meidän tulee pelata rohkeasti omaa peliä ja pystyttävä fyysisesti vastaamaan OLS:lle jo ottelun alussa, Virtanen heittää.

- Meillä on ollut hyvä ja rento tekemisen meininki harjoituskaudella ja samaa odotetaan myös sarja-avaukseen. Suurin tavoite on se, että harjoituskaudella opitut asiat saadaan näkymään jo sarjan alusta lähtien mahdollisimman hyvin ja päästään kehittymään niissä asioissa edelleen, kertoo Virtanen odotuksia sarja-avaukseen. 

- OLS on tietysti ennakkosuosikki, mutta mikäli mahdollisuus annetaan, niin kyllä me se ollaan valmiita käyttämään, Virtanen päättää.

Joukkueiden viime kauden kohtaamiset runkosarjassa:

22.10.2011 PSS - OLS 1-9

18.2.2012 OLS - PSS 6-3

Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai muun syyn vuoksi:

Liina Luih
Hilma Haakana
Carolina Forsblom
Olivia Kortelainen
Dina Sandberg (MV)

PSS avaan kauden 2012-2013 kotiottelut M-Teamia vastaan perjantaina 28.9 klo 18:30 Auroralla - Tervetuloa kannustamaan!

ottelubanneri_liikkuva.gif

28.04.2022Kiitos Kode!
27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
16.04.2020Liiganaisille maajoukkuetason vahvistus
08.04.2020Kia Lehmusvuori Liiganaisiin
19.03.2020PSS Liiganaisille kaksi pelaajavahvistusta
17.03.2020Liiganaisten kausi pakettiin - Päävalmentaja Kouvalaisen mietteet kaudesta
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille

Siirry arkistoon »