TSM: PSS jatkoi voittokulkua keskiviikkona25.10.2012 PSS:n Tyttöjen nuorten SM-sarjajoukkue jatkoi voittojen tiellä, kun sarjakakkonen Erä vieraili keskiviikkona Auroralla. PSS korjasi hidastempoisessa ottelussa lopulta 7-2 voiton ja jatkaa sarjakärjessä. Kahden tappioitta tähän asti edenneen joukkueen taistelu voitosta eteni kaksi erää tasaisissa merkeissä. PSS hallitsi ottelua näennäisesti, mutta ei päässyt kunnon maalitilanteisiin hyvin puolustaneen vierasjoukkueen tehdessä omassa päässä töitä esimerkillisesti. Viimeisenä lukkona toimi erän nuori maalivahti Milla Jaatinen. Kahden erän jälkeen ottelu oli tasalukemissa 2-2. Pakkipari Lehikoinen-Törnqvist juhlii 3-2 voittomaalia. (kuva: Tuula Heino-Kyllönen) Kuten lauantain Koovee-ottelussa, viimeiseen erään tuli hieman tempoa lisää. PSS laittoi kaikki ketjut uusiksi, nosti karvaustaan aktiivisemmaksi ja pääsi nyt myös maalitilanteisiin. Kotijoukkue korjasi lopulta selvän 7-2 voiton ja jatkaa tappioitta sarjassa. PSS:n otteissa näkyi viime aikojen otteluruuhka ja alkuviikosta vedetyt kovat harjoitukset, eikä joukkue ollut ihan terävimmillään. - Iso hatunnosto tytöille tämän päivän suorituksesta, vaikka ei ihan terävimmillään oltukaan. Etenkin viimeiseen erään tullut tasonnosto kertoo siitä, että joukkue pystyy venymään hieman väsyneenäkin. Torstaina jo jatketaan kuitenkin taas normaalisti harjoittelua ja valmistautumista viikonlopun kahteen otteluun. Maajoukkuetauolla on hyvän harjoittelun lisäksi sitten mahdollisuus vetää hieman happea, kehui valmentaja Mika Strömberg joukkuetta ottelun jälkeen. PSS:n Fanny Holmberg on aloittanut kauden vahvasti sekä C-, että B-tytöissä. Kuvassa tanssiparina Erän Veera Sinikallio. (kuva: Tuula Heino-Kyllönen) PSS:n kausi jatkuu nuorten SM-sarjassa jo sunnuntaina vierasottelulla sarjanousija Happeeta vastaan Jyväskylässä. |