TSM: PSS eteni SM-finaaleihin otteluvoitoin 2-001.04.2013 PSS nappasi perjantaina vieraskentällä Tyttöjen Nuorten SM-sarjassa toisen välierävoiton SB-Prosta lukemin 2-1 (0-0,1-0,1-1) voittaen samalla koko ottelusarjan puhtaasti 2-0 ja edeten SM-finaaleihin. Lähtökohdat Viikkoa aiemmin joukkueet kohtasivat Porvoossa PSS:n viedessä ensimmäisen kohtaamisen selvästi 9-4 (4-0,0-2,5-2). Tuossa ottelussa kumpikaan joukkue ei aivan yltänyt parhaimpaansa, mutta PSS oli niskan päällä vieden viimeisen erän selvästi ja siirtyen ottelusarjassa 1-0 johtoon. Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut SB-Pro ei saanut ensimmäiseen otteluun mukaan kirkkaimpia tähtiään My Kippilää ja Mira Wickmania Naisten Salibandyliigan välierien painaessa samaan aikaan päälle, mutta joukkue on ollut kauden aikana tasaisin otteluiden sattuessa päällekäin. PSS puolestaan pelasi ottelussa ilman polvivaivaista varakapteeni Hilma Haakanaa. Toiseen otteluun SB-Pro oli ottanut mukaan kaikki liigatähtensä, mutta esimerkiksi My Kippilä ei kentällä käynyt ja jalkavaivainen Mira Wickmankin vain pariin otteeseen. PSS:lta puuttuivat edelleen Hilma Haakana sekä C-tyttö Jasmin Sandvik, joka sairastui juuri ottelun alla. Ottelun kulku SB-Pro tuli Hyvinkään Martinhallissa otteluun vahvasti, mutta PSS puolusti alusta lähtien kurinalaisesti, eikä nurmijärveläiset päässeet riittävän useasti laadukkaisiin maalitilanteisiin. Porvoolaiset tuhlasivat jo ensimmäisessä erässä useita avopaikkoja, jotka se usein sai nopeista pelinkäännöistä. Hulttionuorten kärsivällisyys kuitenkin riitti ja ottelun edetessä se siirsi ottelun hallinnan itselleen. Viimeisessä erässä se pelasi vahvasti, vaikka SB-Pron Ina Leminen pääsikin kaventamaan kymmenen minuuttia ennen loppua tilanteeksi 2-1. Ottelun viimeisellä kymmellä minuutilla PSS olisi voinut ratkaista pelin useaan otteeseen. Ratkaisu Vaikka maalinteko oli molemmille joukkueille ottelussa vaikeaa, niin PSS:n hieman muutettu ykkösketju Ella Holmberg – Linda Törnqvist – Henna Uljua oli vahvalla pelipäällä ja loi paljon paikkoja kotijoukkueen maalille. Lopulta se onnistui siirtämään joukkueen pari minuuttia ennen toisen erän loppua 1-0 johtoon, kun Holmberg katkaisi syötön omassa päässä ja pelasi nopean seinäsyötön Linda Törnqvistin kanssa ja jatkoi takaisin saamansa pallon suoraan syötöstä Henna Uljualle takatolpalle, joka siirsi pallon varmasti maaliin. Kolmannen erän alussa PSS:n ylivoima siirsi joukkueen 2-0 johtoon ja vähämaalinen ottelu näytti ratkenneelta myös kenttätapahtuminen perusteella. SB-Pro taisteli kuitenkin uhrautuvasti ja saikin vastahyökkäyksestä tehtyä kavennuksen. SB-Pro otti aikalisän kolme minuuttia ennen loppua, mutta PSS piti lähes koko loppu ajan palloa. Vain 20 sekuntia ennen päätösvihellystä silmin nähden jalkavaivainen Mira Wickman lähetettiin kentälle ja jätettiin laitaan vain hetkeksi vapaaksi. Tuosta ainoasta lopun SB-Pron tilanteesta huippupeluri tälläsikin pallon porvoolaisten maalin ylärimaan. Maalia joukkue ei kuitenkaan saanut aikaiseksi PSS:n taistellessa uhrautuvasti, joten PSS eteni finaaleihin jalkapallolukemin 2-1. Ottelun hahmot Ottelun ylivoimaisesti kovimmat suoritukset tekivät molempien joukkueiden maalivahdit. PSS:n Alisa Levälampi vei taistossa voiton, mutta SB-Pron Pihla Hakala tuntui torjuvan kaiken mahdollisen ja usein mahdottomankin. PSS:n Henna Uljua ja Ella Holmberg olivat tutusti vahvoja ja kirjauttivat molemmat 1+1 tehot. Toisen erän puolessa välissä SB-Pron lisätessä liikettä, PSS otti tällä kertaa penkillä aloittaneet C-tytöt Olivia Kortelaisen ja Fanny Holmbergin mukaan pelaavaan kokoonpanoon. Nuorukaiset näyttivätkin esimerkkiä koko PSS:n joukkueelle ja toivat hurjan määrän lisäenergiaa vierasjoukkueen peliin. Viimeiselle kymmenelle minuutille lähdettäessä kaksikko sai ketjuunsa Senni Hietasen ja kolmikko pelasikin joka toista vaihtoa loppuajan. Penkiltä aloittanut Fanny Holmberg palkittiin lopulta ansaitusti PSS:n parhaana. Kommentti - SB-Pro teki omalla hyvällä suorituksellaan meidän elämän todella hankalaksi. Meillä kuitenkin oli tänään kärsivällisyys mukana, jaksettiin puolustaa nöyrästi ja luotettiin, että ratkaisevat paikat saadaan aikaiseksi. Yksi kauden vahvimmista esityksistä henkisesti ja antoi varmasti lisää uskoa finaaleihin. Joukkueen leveydestä kertoo se, että tänäänkin penkiltä tultiin puolessa välissä mukaan ja lopussa, kun kavennettiin, niin penkiltä aloittaneet pelasivat kahdessa ketjussa. Hyvä suoritus taas joukkueena ja tästä on hyvä jatkaa kohti kauden huipennusta, pohdiskeli PSS:n valmennustiimin Mika Strömberg ottelun jälkeen. Ensimmäinen finaali pelataan lauantaina 6.4 klo 17:00 alkaen Auroralla – Tervetuloa kannustamaan! |