Liiganaisten vuosi käynnistyi sopimusuutisilla

04.01.2016

Liiganaiset tiedottivat sunnuntain voitokkaan Crackers-pelin yhteydessä muutaman sopimusuutisen. Joukkueen ensi kautta silmällä pitäen ja uuden joukkueen rakentamista ajatellen otettiin jo nyt tärkeä ensiaskel.

Liiganaisten päävalmentaja Jukka Kouvalainen jatkaa myös ensi kaudella keltapaitojen päävalmentajana. "Kode" saapui Liiganaisten penkin taakse täksi kaudeksi 1+1 vuotisella sopimuksella ja nyt hän, yhdessä joukkueen johdon kanssa päättivät käyttää option ja jatkaa sopimusta myös ensi kaudeksi.

Nayttokuva_2015-01-03_kello_16.53.13.png

Kouvalainen kommetoi jatkamispäätöstä melko helpoksi sillä hän on viihtynyt Porvoolaisten valmentajana. Joukkueessa on hyvä tekemisen meininki ja hommat niin sanotusti toimivat. Asioiden edelle ei kuitenkaan vielä haluta mennä, vaan katse on tiukasti tämän kauden jäljellä olevissa peleissä sillä edessä on monta tärkeää ja kovaa peliä, playoffseista puhumattakaan. Liiganaisten alkukausi on ollut hyvä mutta päävalmentajan sanoin; -jokaista osa-aluetta pitää vielä parantaa.

Valmentaja-uutisten isäksi Liiganaiset ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen maalivahti Mia Hermanssonin kanssa. Mia tulee kolmanneksi maalivahdiksi vahvistamaan nykyistä kaksikkoamme jossa kevään aikana tulee olemaan muutama poissaolo. Mia on pelannut aikaisemmin mm. NST:ssä sekä OLS:ssa mutta viime kauden ajan hän oli sivussa pelihommista äitiysloman takia. Mia tunnetaan ehkä paremmin tyttönimeltään Rinta-Valkama.

Vuosi 2016 käynnistyi pelien osalta sunnuntaina Auroralla kun vieraaksi saapui Kotkalainen Crackers. Ottelu oli joulutauon jäljiltä vielä melko vaikea ja tahmea mutta kapteeni Henna Uljuan kahden maalin avustuksella keltapaidat nappasivat lopulta kaksi pistettä kotiin luvuin 4-3. Voitolla Liiganaiset nousivat sarjataulukossa jo sijalle kolme, toki perässä oleva SB Pro on pelannut kaksi ottelua keltapaitoja vähemmän. Kaikenkaikkiaan syyskaudesta taskuun jäi 13. pelatusta ottelusta 19 pistettä (9 voittoa, 1 tasapeli ja 3 tappiota). Kausi jatkuu taas ensi viikonloppuna kun hallitseva mestari sekä sarjakärki Classic saapuu vieraiksi Porvooseen. Nähdään hallilla!

20160109_PSS_-_Classic_FB_cover.png

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »