Miehet lauantaina Uusikaarlepyyhyn23.11.2012 Divarikausi jatkuu lauantaina Uusikaarlepyyssä, kun sarjaa johtava Blue Fox isännöi porvoolaisia kello 16 alkavassa kamppailussa. Kaksi viikkoa sitten M-Teamille kauden toisen tappionsa kärsinyt PSS haluaa takaisin voittokantaan, mutta tähän asti kotonaan ilman tappioita pelannut Blue Fox ei taatusti tule myymään nahkaansa helpolla. "Kohdataan sarjan tähän saakka paras joukkue kotikentällään, joten haaste on kova, mutta tiedostetaan, että meillä on kaikki mahdollisuudet tuoda pisteet mukanamme Porvooseen", PSS:n päävalmentaja Jukka Ruotsalainen alustaa kamppailua. Kauden avausottelussa ÅIF:lle kärsityn tappion jälkeen Blue Fox on pelannut jo kymmenen ottelua ilman tappiota ja kokeneden Jori Isomäen ja Johnny Ojalan johdolla se johtaa sarjaa täysin ansaitusti. Nimimiesten takaa joukkueesta löytyy vielä muutama liian vähälle huomioille jäänyt loistava pelaaja, joista varsinkin Robin Höllander ja Petri Pollarinen ovat pelanneet loistavan alkukauden. Vierasjoukkue PSS lähtee lauantain kamppailuun erittäin motivoituneena. Joukkue oli edellisessä kamppailussa Helsingissä hieman aneeminen ja kauden ensimmäisistä peleistä tuttu pelaamisen vimma loisti poissaolollaan. Joukkue tiedostaa, että lauantaina kentällä pitää näkyä kauden paras PSS, mikäli pisteitä halutaan Porvooseen saada mukaan. Kamppailu alkaa Tähtihallilla klo 16:00. Voit seurata ottelun kulkua tulospalvelusta tästä linkistä. -> Blue Fox - PSS
|