Blue Fox kylvetti miehiä24.11.2012 Miesten edustus joutui lauantai-iltana statistin rooliin, kun illan isäntäjoukkue Blue Fox murjoi porvoolaiset maanrakoon lukemin 8-2(5-0,2-0,1-2). Vieraiden kohtaloksi koitui avauserän kolme rangaistusta, joiden kaikkien aikana Blue Fox iski kolme ylivoimamaalia. Tasakentällisen yritteliäästi pelanneet porvoolaiset jaksoivat taistella urhoollisesti läpi kamppailun, mutta tehottumuus läpi ottelun pilasi pienetkin kirin mahdollisuudet. "Vaikka lukemat ovat tylyt ja sinällään oikeutetut, oli meidän pelaamisessa tänään myös positiivisia asioita. Joukkueen työmoraali kesti läpi ottelun ja jaksettiin yrittää ja kehittää pelaamista myös epätoivoisessa tilanteessa. Tästä otetaan nöyrästi oppia ja nyt kaikki keskittyminen on siirretty tulevaan kotiottelu-viikonloppuun, josta halutaan palavasti neljä pinnaa plakkariin", Jukka Ruotsalainen kommentoi ottelun jälkeen.
Ottelun maalikooste ilmestyy Blue Foxin sivuille. |