D-tytöt on timanttia

18.09.2016

Helsingin Myllypurossa lauantaina 17.9.2016 pelattu Timanttiturnaus toimi hyvänä kaudenaloituksena seuran 04- ja 05-syntyneille tyttöjunioreille.

Tyttöjen ikäsarjamuutoksen vuoksi 04-syntyneiden joukkue oli nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa heidän ikäsarjansa oli "se" vanhempi. Aiempina vuosinahan ikäluokka on pysynyt samana (03-04 synt.), joten 04-syntyneet ovat aina olleet se pienempi ja nuorempi vuosikerta. Ja vastaavasti tilanne toisin päin 05-syntyneillä.

Molemmilla joukkueilla päivän ottelut kulkivat koko lailla omassa hallinnassa: aamun ensimmäisessä ottelussa SB Pro antoi hyvän vastuksen 04-syntyneille (voitto PSS:lle 3-2), muuten ottelut etenivät porvoolaisten komennossa (GrIFK Green kaatui 0-3, Eräviikingit 9-3 ja Salon Palloilijat 0-3). Välierässä vastaan tulleesta SB Heinolasta ei ollut juuri vastusta, joten 0-5 voitolla oli päivän päätteeksi tiedossa vielä finaaliottelu, jossa vastaan tuli jo aiemmin päivällä kohdattu GrIFK Green. Menestyksekäs päivä sai päätöksena 0-6 lukemin ja näin voittopokaali ja kultamitalit matkasivat 04:sten mukana Porvooseen.

Nuoremmat 05-syntyneet tytöt olivat hekin loistavalla pelituulella heti aamusta alkaen, kun Tikkurilan Tiikerit kaatui 3-0, GrIFK Black 0-2, SB Heinola 2-1 ja Pyhtään Yritys peräti 14-0. Välierässä GrIFK Green oli niukasti parempi tuloksella 1-2, joka tarkoitti pronssipeliä PSS:n Black-joukkueelle.

Pronssipelin ensimmäinen erä SB Heinolaa vastaan päättyi turvallisen tuntuiseen 4-0 johtolukemaan mutta niin vain Heinola taisteli hyvin peliin mukaan kaventaen vielä viimeisellä minuutilla 4-3:een. PSS:n tyttöjen tsemppi piti kuitenkin hienosti loppuun asti ja näin oli mitalituliaiset heilläkin kotiinviemisinä.

D-tytöillä on starttaamassa vilkas sarjakausi. Pornaisten Light Ironista siirtyneiden pelaajien myötä joukkue on kasvanut noin 40 pelaajan ryhmäksi, joka pelaa niin D-tyttöjen Etelä-Suomen kilpa- kuin haastaja-sarjaa. Lisäpelejä ja haasteita lähdetään ennakkoluulottomasti hakemaan myös C-tyttöjen haastajasarjasta. -Luvassa on siis ahkeraa treeniä, mahtavasti peliaikaa kaikille ja paljon hauskoja hetkiä säbäkaukalossa!

Timanttiturnauksen D-tyttöjen kultamitalistit
Pelaajat: Sarah Blomqvist, Lotta Forsell, Matilda Gröndahl, Tuulianna Harinen, Roosa Huuskonen, Emma Lindqvist, Natalia Oinonen, Jessica Park-Björklund, Jasmine Partanen, Elette Parviainen, Anni Puumalainen, Sara Puustinen, Emilia Rantanen, Matilda Rytkönen, Janette Sundholm, Emmi Tallberg (C), Sara Timonen, Viivi Tiri

Valmentajat Johnny Lindqvist ja Jukka Puumalainen, huoltaja Heidi Puustinen

Timanttiturnaus_kultamitalit_D04-tytoille_kuva_Janne_Ekman_web.jpg

Timanttiturnauksen D-tyttöjen pronssimitalistit

Pelaajat: Daniela Cabo Aulanko, Sanni Kahila, Aada Lindström, Venla Nousiainen, Mariska Nykänen, Aava Nyman, Aino Pulkkinen, Elsa Pulkkinen, Helmi Roivainen, Katariina Sahlbom, Hanna Salminen, Enni Salo, Laura Varsamäki, Eva Vasama, Nella Vierikko (C).

Valmentajat Niina Manner, Minna Nousiainen, Tomi Nousiainen, huoltaja Lauri Sahlbom

Timanttiturnauksen D-tyttöjen pronssimitallistit, kuva: Tomi Nousiainen

27.11.2020Koronarajoitukset ja toimenpiteet 27.11.-20.12. - Harjoitukset ja pelitoiminta keskeytetään
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
10.02.2020 10.00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
25.10.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 43
03.09.2019Kuusi tyttöjunioria mukaan maajoukkueleiritykseen
03.09.2019Myös seuran C-tytöt SM-sarjaan!
01.09.2019Nappulakerho käyntiin syykuussa
29.08.2019B-tytöt ja C1-pojat SM-sarjaan
19.08.2019PSS juniorijoukkueet SM-karsintoihin viiden joukkueen voimin
08.08.2019Itä-Uudenmaan Urheiluakatemia avausinfo 23.8.
06.08.2019F-tytöt ja G-pojat uusia joukkueita!
22.07.2019D-E -juniorimaalivalivahtien tehotreeni la 14.9. AE-koululla
20.06.2019PSS mukaan poikien MAAJOUKKUETIE FBA yhteistyöseuraksi 2019 - 2021
19.06.2019Kesäkuun talenttiryhmien harjoitukset päätökseen
18.06.2019Salibandyliiton kausi-info 2019-2020 - tutustu tietopakettiin
18.06.2019Valmentajakysely 2019
21.05.2019Kesäkuun talenttiryhmien haku päättyy 22.5.
03.04.2019Valmentajaksi Porvooseen?
15.02.2019 12.00Salibandyseurat Light Iron ja PSS yhteistyöhön
09.02.2019Liiganaisten fanibussi Suomen Cupin finaaliin - ilmoittaudu mukaan
06.02.2019Poikajunioreiden taitokoulu starttaa ma 11.2.2019!
13.12.2018Poikajunioreiden valmentajapalaveri ti 18.12.
26.11.2018Tyttöjunioreiden valmentajapalaveri ma 3.12.
14.09.2018DT: PSS D-tytöt hakee maalivahtia
09.09.2018Ensimmäinen Jump In Vuoden seuratoi­mi­ja­palkinto Keijo Sainiolle
26.08.2018Porvoolaisväriä on mukana molemmissa salibandymaaotteluissa
15.08.2018Junioreiden maalivahtikoulutus valmentajille pe 31.8.
04.06.2018Fat Pipe ja PSS yhteistyöhön
24.05.2018Kauden 2017-2018 päättäjäisissä palkitut
24.04.2018DT: D-tytöille aluemestaruus!
04.04.2018Järvinen, Karjalainen, Lampinen ja Nieminen mukaan naisten EFT-turnaukseen
19.03.2018Porvoon Salibandyseuran Liiganaiset, A-tytöt, B-tytöt ja C-tytöt pelaavat keväällä playoff -peleissä
12.02.2018Urheiluakatemian hakuaika käynnissä
07.02.2018Kehonhuolto -koulutus ma 12.2.
22.01.2018Hautojärvi, Järvinen ja Levälampi mukaan tyttöjen U19 Suomi-Ruotsi maaottelutapahtumaan
19.01.2018Kehonhuolto -koulutus ma 5.2.
16.01.2018Psyykkinen valmennus ke 17.1.
22.12.2017FBA-maajoukkuetie seuravierailu pidettiin 18.12.
11.12.2017Tyttöjuniorit etsivät pelaajia kevätkaudelle 2018
29.10.2017Psyykkinen valmennus ke 22.11.
28.10.2017Valmentajien myClub peruskoulutus 8.11.
26.10.2017Kehonhuolto -koulutus ma 30.10.
28.09.2017Toiminnallinen harjoittelu -koulutus ma 2.10.
19.09.2017Toiminnallinen harjoittelu -koulutus ma 25.9.
08.09.2017Junioreiden mv-valmennus loka-joulukuu 2017
02.09.2017Nopeusharjoittelu -koulutus 6.9. Kokonhallilla
29.08.2017Säbämestari -koulutuksessa runsaasti väkeä
28.08.2017Psyykkinen valmennus ke 30.8.
23.08.2017Bremer ja Tuominen D-junioreiden ikäluokkavalmentajiksi
14.08.2017Säbämestari-koulutus ma 28.8. Porvoossa
25.07.2017Lisenssi-infoa kaudelle 2017-2018
19.05.2017Kauden 2016-2017 palkitut
03.05.2017Kauden huipennus täytti D-tyttöjen odotukset
23.04.2017D-tytöille aluemestaruuskultaa!
18.04.2017PSS:n kauden päättäjäiset torstaina 18.5.
07.04.2017Poikajunioreiden avoimet harjoitukset
31.03.2017PSS on yksi Maajoukkuetien avainseuroista
07.02.2017Seuran sisäinen valmentajakoulutus ti 14.2.
11.01.2017PSS:lle yhdeksän mitalia HFC:sta
09.01.2017PSS:n D-tytöt veivät HFC2017:n kirkkaimmat mitalit
04.01.2017SBV1 valmentajakoulutus: lähijakso 3, lauantaina 14.1.2017
15.12.2016D-tytöt loistoasemissa joulutauolle
04.12.2016Valmentajakoulutus su 11.12. klo 17:00 Aurora
29.11.2016Huoltajakoulutuksessa runsaasti väkeä
26.11.2016SBV1 ja Säbämestarikoulutuksen suorittaneet valmentajat
23.11.2016Aamuharjoitukset pyörähtivät käyntiin
16.11.2016SBV1 valmentajakoulutus: lähijakso 2, lauantaina 19.11.
11.11.2016Seuran sisäinen valmentajakoulutus: Herkkyyskaudet
11.11.2016Tyttöjunioreiden valmentajapalaveri ma 14.11.
18.10.2016Seuran sisäinen valmentajakoulutus jatkuu 19.10.
18.10.2016SBV1 -tason valmentajakoulutus alkaa
18.09.2016D-tytöt on timanttia
01.09.2016Toimitsijakoulutusta seuran jäsenille
31.08.2016Huoltajakoulutusta seuran jäsenille
04.07.2016Valmentajaksi Porvooseen?
21.06.2016Borealis Cup Juniorit 2016
23.04.2016D-tytöille hopeaa Etelä-Suomen aluelopputurnauksesta
12.04.2016Juniorijoukkueiden avoimet harjoitukset
19.02.2016Osallistu seuran strategiatyöhön - maaliskuu 2016
25.01.2016Kausijulkaisu 2015-2016
06.01.2016D-tytöillä reipas startti uuteen vuoteen HFC:ssa
05.08.2015C-F-junioreiden maalivahtivalmennus kaudella 2015-16
03.07.2015Koulutuksia joukkueiden toimijoille
09.01.2015E-tytöt esittivät energistä tyttösalibandya HFC-turnauksessa
11.09.2014Toimitsijakoulutusta tiistaina 23.9.
02.09.2014Infotilaisuus urheilijan terveydestä
04.09.2012Postituslistat päivitetty
24.08.2012Kauden 2012-2013 lisenssit myynnissä 1.8. alkaen
15.08.2012Valmentajien palaveri perjantaina 17.8.
02.06.2012Porvoon Päivillä pelataan katusählyä la 9.6 - Ilmoita jengisi mukaan nyt!
11.05.2012PSS palkitsi kauden 2011-2012 onnistujia ja valitsi uuden johtokunnan