
PSS kesäleiri 202218.03.2022
PSS järjestää kahden viikon mittaisen kesäleirin viikoilla 23 ja 24. Leiri järjestetään Porvoossa Aurora hallilla ja sen lähiympäristössä. Osallistujat jaetaan kolmeen ryhmään iän ja taitotason mukaan ja jokaisella ryhmällä on hieman toisistaan poikkeavaa toimintaa. Ryhmät: 6-8 vuotiaat (tytöt ja pojat) Nuorimpien leirillä liikutaan monipuolisesti, leikitään, pelaillaan ja ennen kaikkea pidetään hauskaa. Salibandyn osalta leirillä harjoitellaan perustaitoja ja pelaillaan paljon. 9-11 vuotiaat (tytöt ja pojat) Keskimmäisessä ryhmässä liikutaan edelleen monipuolisesti, mutta keskitytään hieman enemmän salibandytaitojen harjoittamiseen. Myös muita lajeja kokeillaan. Hauskanpito ja rento meininki yhdistettynä monipuoliseen harjoitteluun takaa erittäin antoisan kaksiviikkoisen. 12-15 vuotiaat (tytöt ja pojat) Vanhimpien ryhmässä perehdytään enemmän salibandytaitojen ja pelillisten asioiden kehittämiseen. Leirin ohjelmaan kuuluu monipuolista lajiharjoittelua, oheisharjoittelun alkeita ja paljon muuta liikunnallista toimintaa. Myös muutama urheiluun liittyvä luento kuuluu ohjelmaan. Jokaisen ryhmän ohjelmaan kuuluu myös uimista ja muuta pientä extraa. Leirin hintaan kuuluu lämmin lounas jokaisena päivänä, Ohjattu ja monipuolinen toiminta osaavien ohjaajien kanssa, vakuutus sekä leiripaita. Leirin hinta on (10pv 180e) (5pv 100e) Ilmoittautuminen: Avataan ensi viikolla! |