Kauden loppu08.05.2010 Pitkä kausi on saatu päätökseen. Kauden aikana kävi 20 tyttöa joukkueessamme kokeilemassa lajin riemua. Valitettavasti näistä vain 12 tyttöa jatkoi kevään ottelurupeamaan saakka. Kyllä se on niin, että vasta pelaaminen tekee joukkueen ja nämä nyt lopettaneet jäivät tästä riemusta paitsi. Tytöistä on nyt saumautunut sellainen kaveriporukka jolla on hauskaa yhdessä sekä varsinkin kentällä pelattaessa. Ottelut alkoivat parilla 4-4 tasurilla Light-Ironia ja ÅIF:fää vastaan. Tämän jälkeen ei F-Tyttöjen pysäyttäjää ole löytynyt. Voitettiin oma turnauksemme puhtaasti häviämättä otteluakaan, sekä nyt myös Ruskeasuolla käyty "Mimmit mukaan-turnaus", jossa voitettiin molemmat ottelumme. Ainoa kompastuminen tapahtui harjoitusottelussa E-tyttöjä vastaa jonka tavoitteena olikin saada harjoitella puolustamista ja todeta sen tärkeyttä pelin osana. Tästä on erittäin hyvä jatkaa ensi kauteen kohti uusia haasteita. PSS F-tytöt toivottaa hyvää kesää kaikille kauden aikana joukkueessa harjoitelleelle tytölle sekä myös näitten vanhemille. Toivottavasti nähdään taas syksyläa uuden treenikauden alettua. Cridu |