D-tyttöjen haastajasarja, lohko 3.22.10.2013 Nyt kun olemme D-tyttöjen haastajasarjassa pelattu ensimmäinen kierros kaikkia vastaan, alkavat voimasuhteet selvitä. Lohkon kärki erottuu kolmen keskiryhmästä ja tälle kaudelle ensimmäistä sarjakauttaan millään tasolla pelaava VSS (Vihdin Salisudet) pitää viimeistä sijaa. PSS2 eli 01 ja 02 syntyneet D/E tytöt on dominoinut pelejä ja voidaan nyt varmaan todeta sarjatason valinnan vääräksi, neljän ottelun maaliero 33-1 kertonee kaiken. Sarjatasoa valittaessa puntarissa oli D00 tytöt jotka ovat jo kilparyhmässä sekä se, että meillä on muutama pelurin alku jolla ei ole kovin paljon lajiharrastusta takana. Tiedettiin toki, että saadaan pari suhteellisen vahvaa kentällistä jalkeille, mutta muillekin pitää pyrkiä antamaan sopivan tasoista pelitreeniä parhaan kehittymisen kannalta. Onneksi alkukierrosten jälkeen häämöttää välisarja johon kerääntyvät keskitason joukkueet ja tasoerot kapenevat, siellä siis meidän ensisijainen tavoite. Lohkon 3, tasaisen keskikastin joukkueet ovat Tiikerit, SSV White sekä M-team. Näitten väliset mittelöt ovatkin olleet viihdyttävän tiukkoja ja taatusti kehittäviä ja kunhan sinnikkäästi taisteleva VSS, jonka riveissä on muutama tosi vikkelä vipeltäjä, saa hieman lisää kokemusta ja pelitaitoa voivat he hyvänä päivänä haastaa vaikka kenet, keväällä tämä ryhmä on taatusti huomattavasti vahvempi. Tsemiä treeneihin ja kohdataan seuraavassa turnauksessa. Cridu |