Salibandyliiton SBV2- valmentajakoulutus alkaa syyskuun lopussa

19.09.2019

Salibandyliiton SBV2 - valmentajakoulutus alkaa syyskuussa. Porvoon Salibandyseurasta koulutukseen mukaan on valittu Sebastian Lommi, Jesse Koskenlainen ja Pekka Rinne. Myös yhteistyöseura Light Ironin valmentajat Mika Vilen ja Veli-Matti Kinnunen valittiin koulutukseen mukaan.

Onnittelut kaikille koulutukseen mukaan valituille valmentajille. Tsemppiä koulutukseen!

Tason 2 salibandyvalmentajakoulutus

Kenelle: Nuorten pelaajien (erityisesti D1 - B -junioreiden) valmentajille.

Tason 2 valmentajalla on valmiudet:

1. Suunnitella, toteuttaa ja arvioida yksittäinen harjoituskokonaisuus sekä 4-6 viikon harjoittelujakso.

2. Kehittää yksilöä ja joukkuetta yhden valmennusvuoden aikana:
            - rajallisen ajan tehokas hyödyntäminen painopisteiksi valittujen asioiden kehittämiseen
            - kehittymisen seuraaminen ja toiminnan arvioiminen

3. Kehittää pelaajiaan ja joukkuettaan pelin ja pelinomaisen harjoittelun avulla 
            - teknisten ja taktisten valmiuksien sopeuttaminen muuttuviin tila-aika -vaatimuksiin 
            - yksilön peruspelitaitojen ja valmiuksien kehittäminen ja jalostaminen pelissä ja erilaisissa pelitilanteissa

Koulutuksen laajuus: 60 tuntia lähiopetusta, 100 tuntia itseopiskelua

Lähijaksot:

- jakso 1. 28.-29.9.2019 Tampere
- jakso 2. 12.-13.10.2019 Eerikkilä
- jakso 3. 8.-10.11.2019 Eerikkilä + pojat U19 ja miehet EFT (Fin, Swe, Sui ja Cze)
- jakso 4. 17.-19.1.2020 Eerikkilä

Julkaisu SH

Valmentajapolku.PNG

13.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 3
13.01.2020N1: Lahden Pelicans yllätti kotijoukkueen voittomaalikilpailussa
08.01.2020Isännät Itäväylä-säbän voittoon - Turnauksessa mukana lähes 200 lasta
07.01.2020PSS:llä kahden voiton viikonloppu Naisten Salibandyliigassa
07.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 2
30.12.2019Naisten edustusjoukkue eteni Suomen Cupin finaaliin
23.12.2019PSS toivottaa hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
10.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 50
04.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 49
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille

Siirry arkistoon »