Liiganaisten kausi pakettiin - Päävalmentaja Kouvalaisen mietteet kaudesta

17.03.2020

Lauantaina saimme kuulla Salibandyliiton päätöksen päättää salibandyn pääsarjat, mukaan lukien Naisten Salibandyliigan, meneillään olevan koronatilanteen takia. Nyt kun muutama päivä on kulunut uutisesta ja kauden päättyminen on tosiasia, on hyvä tehdä pieni katsaus menneeseen kauteen. Kyselimme hieman päävalmentaja Jukka "Kode" Kouvalaisen mietteitä menneestä kaudesta ja miten paljon kauden keskeytyminen harmitti.


- Kyseessä on paljon tärkeämmät ja isommat asiat kuin urheilu tällä hetkellä. Sarjan lopettaminen oli ainoa oikea ratkaisu, sanoo päävalmentajamme.


PSS Liiganaiset pelasivat hyvän nousujohteisen kauden. Runkosarjan jälkeen joukkue oli toisena, mutta voitettuaan kaikki sijoitussarja A:n pelinsä SB-Prota ja EräViikenkejä vastaan, nousi se kärkeen ja sai piikkipaikan pudotuspeleihin lähdettäessä. PSS sai valita vastustajansa ensimmäisenä ja puolivälierissä vastaan olisi astunut Turkulainen FBC Loisto.

- Kausi meni juurikin suunnitelmien mukaan ja tavoite oli virittää joukkue hyvään iskuun runkosarjan ja jatkosarjan loppuun. Saimme hyviä onnistumisia kauden loppupuolelle voittojen ja hyvien suoritusten merkeissä laajalla rintamalla, tuumailee Kouvalainen.

 

kode2.JPG

Kuva: Jari Turunen

PSS taisteli siis toden teolla historiansa ensimmäisestä suomen mestaruudesta. Kysyimmekin Kodelta, olisiko tänä vuonna ollut Porvoolaisten vuoro? - Meillä olisi varmasti ollut erinomaiset mahdollisuudet voittaa suomen mestaruus. Uskon myös että joukkue olisi ollut henkisesti valmiimpi voittamaan kuin aikaisempina vuosina.

Kaudesta jäi mieleen myös Suomen Cupin finaalimatka Tallinnaan. Hyvästä alusta huolimatta kyseisessä finaalissa SB-Pro oli parempi eikä Porvoolaiset pystyneet uusimaan Cup-kultaansa toista vuotta peräkkäin. Mahtavaa oli nähdä Tallinnan yleisössä niin monta keltapaitaista salibandyfania!

Suomen_Cup_-_Ville_Vuorinen.jpg
Kuva : Ville Vuorinen

PSS paransi otteitaan jatkuvasti kevättä kohti. Varsinkin joukkueen ykkösketju oli niin sanotusti liekeissä. Playoffsien kynnyksellä puhuttiinkin, että Holmberg-Sundström-Holmberg hyökkäysketju höystettynä pakkiparilla Lampinen-Törnqvist oli jopa sarjan kuumin viisikko. Päävalmentaja Kouvalaisen mielestä ykkösketjun tehot ei kuitenkaan ollut joukkueen ainoa hyvä puoli vaan myös palloton pelaaminen oli joukkueen vahvuuksia. - Kyllähän me ollaan onnistuttu jälleen kerran pallottomassa pelissämme. Tälle kaudelle olemme aktivoineet peliämme, jonka joukkueen hyvä liike on mahdollistanut. Lisäksi panostuksemme pallolla pelaamiseen on parantunut kauden aikana ja sitä työtä pyritään edelleen kehittämään. Ensi kaudelle pyrimme olemaan pelissä  vieläkin liikkuvampi ja pallovalmiimpi.


Harmillisesta lopusta huolimatta kaudesta jäi siis positiivinen maku. Keltapaitainen porvoolaisjoukkue on taatusti ensi kaudella vielä nälkäisempi ja valmiimpi voittamaan. Sen takaa myös Kouvalainen;

-Ensi kauden joukkue näyttää nälkäiseltä ja on valmiina pelaamaan taas sarjan parasta peliä.


Katseet suunnataankin melko pian jo kohti tulevaa kautta. Pelaajille on varmasti pieni lepo paikallaan ennen kovia kesätreenejä, mutta kyllähän valmennuksella ja taustoilla on jo ensi kausi mielessä. Lähipäivinä saattaakin kuulua tähän liittyen uutisia.


PSS Liiganaiset haluaa kiittää kaikkia seuraajiaan, fanejaan, yhteistyökumppaneitaan ja koko porvoolaista salibandykansaa mahtavasta tuesta kaudella 2019-2020. Ilman kuudetta kenttäpelaajaa tätä ei olisi yhtä mukavaa tehdä. Pitäkää toisistanne huolta, pysykää terveinä, älkääkä unohtako, miten vaikeita ajat ovat pienille urheiluseuroille ja niiden junioritoiminnoille. Tukeanne tarvitaan myös jatkossakin.

Nähdään taas Auroralla syksyllä!

janne_ekman.JPG

  Kuva: Janne Ekman

 
12.05.2020PSS:n joukkueet voivat käynnistää ulkona tapahtuvan pienryhmäharjoittelun
30.04.2020PSS-valmennusryhmät kauden 2020-2021 juniorijoukkueisiin
29.04.2020PSS ja Intersport Porvoo aloittavat yhteistyön
16.04.2020Liiganaisille maajoukkuetason vahvistus
08.04.2020Kia Lehmusvuori Liiganaisiin
06.04.2020Tiedote - Stadiumin ja PSS:n yhteistyö päättyy
30.03.2020Salibandyliiton kilpailukauden lopettamistoimista päätetty - joukkueiden sarjatasot määritelty
21.03.2020Tiedote PSS-jäsenille kauden päättymisestä ja toiminnan jatkosta
19.03.2020PSS Liiganaisille kaksi pelaajavahvistusta
17.03.2020Liiganaisten kausi pakettiin - Päävalmentaja Kouvalaisen mietteet kaudesta
12.03.2020PSS keskeyttää kaiken ohjatun harjoitustoiminnan välittömästi
11.03.2020Naisten puolivälieräparit valittu - PSS ja Loisto kohtaavat tasolohkojen voittajien mittelössä
11.03.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 11
10.03.2020Urheiluakatemiaan haku lukuvuodelle 2020 - 2021 päättyy su 15.3.
04.03.2020Ella Holmberg naisten salibandyliigan helmikuun pelaaja
02.03.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 10
27.02.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 9
10.02.2020 10:00Light Iron ja PSS jatkavat seurayhteistyötään
28.01.2020U19-pojat valittu kolmen maan turnaukseen
27.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 5
27.01.2020Lampinen ja Sundström naisten maajoukkueeseen
27.01.2020Naisten edustusjoukkueelle kotivoitto ja vierastappio viikonlopulta
22.01.2020Järvinen ja Kettunen tyttöjen U19-maajoukkueeseen
21.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 4
20.01.2020PSS:n naiset kävivät hakemassa komean vierasvoiton Lahdesta
13.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 3
13.01.2020N1: Lahden Pelicans yllätti kotijoukkueen voittomaalikilpailussa
08.01.2020Isännät Itäväylä-säbän voittoon - Turnauksessa mukana lähes 200 lasta
07.01.2020PSS:llä kahden voiton viikonloppu Naisten Salibandyliigassa
07.01.2020Tulevat ottelut Auroralla, VKO 2
30.12.2019Naisten edustusjoukkue eteni Suomen Cupin finaaliin
23.12.2019PSS toivottaa hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
10.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 50
04.12.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 49
28.11.2019Itä-Uudenmaan urheiluakatemian info 2004-syntyneille
27.11.2019Seuran valokuvaus kokosi joukkueet Auroralle
26.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 48
22.11.2019Naisten TEHO Sport Suomen Cupin välieräparit arvottu
18.11.2019Itäväylä Säbä - salibandyn junnuturnaus Porvoossa 5.1.2020!
18.11.2019N1: Kotipelissä hyvää taistelua - PSS sai Tampereella kylmää kyytiä
18.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 47
15.11.2019Palveluesittely: Nappulakerhot
13.11.2019Palveluesittely: MAAJOUKKUETIE FBA -toiminnalla tuetaan nuorten pelaajien kokonaisvaltaista kehitystä
12.11.2019Palveluesittely: Itä-Uudenmaan Urheiluakatemia syyskausi täydessä vauhdissa
11.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 46
11.11.2019Naisten edustusjoukkue eteni Naisten Suomen Cupin välieriin
10.11.2019Naisten edustusjoukkue nappasi makean kotivoiton SB-Pro:sta
05.11.2019Lampinen ja Sundström mukaan naisten MM-kisoihin
04.11.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 45
04.11.2019N1: Elina Hautojärvi ratkaisi voiton jatkoajalla
29.10.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 44
28.10.2019Miesten edustusjoukkueelle vierastappio Lohjan Salibandysta
28.10.2019Naisten edustusjoukkueelle kotivoitto ja vierastappio viikonlopulta
25.10.2019Tulevat ottelut Auroralla, VKO 43
25.10.2019Naisten edustusjoukkueen kausikortteja nyt lainattavissa Porvoon kaupunginkirjastosta
25.10.2019Miesten edustusjoukkue matkaa perjantaina Lohjalle
16.10.2019Jussi Heikkinen on valittu tyttöjen U16-maajoukkueen maalivahtivalmentajaksi
15.10.2019PSS:n naiset kotivoittoihin salibandyliigassa
12.10.2019Miesten edustusjoukkueelle tappio kotiavauksessa
11.10.2019PSS:n naiset tehokkaana Suomen cupissa
11.10.2019Järvinen, Kettunen ja Mikkola tyttöjen U19-maajoukkueeseen
10.10.2019Miesten edustusjoukkueen kauden ensimmäinen peli vieraissa toi voiton
09.10.2019Lampinen, Sundström ja Törnqvist naisten maajoukkueeseen
07.10.2019Naisten edustusjoukkueelle kauden avaus tappiot
30.09.2019Naisten edustusjoukkue haki sarjapisteet EräViikingeiltä
25.09.2019Junioreiden harrasteturnaus sunnuntaina 20.10. - Pessi-turnaus!
24.09.2019PSS aloitti naisten liigan vahvasti
19.09.2019Salibandyliiton SBV2- valmentajakoulutus alkaa syyskuun lopussa
18.09.2019Jukka Kouvalainen ja Inka Lampinen naisten Salibandyliigan avauspressissä
13.09.201908-10 -syntyneiden poikien salibandykerho starttaa ma 7.10. Pääskytien koululla
12.09.2019PSS junioreiden tekniikkaharjoitukset alkavat ensi viikolla
11.09.2019Miesten edustusjoukkueen otteluohjelma 2019-2020
11.09.2019Naisten salibandyliigan otteluohjelma 2019-2020
03.09.2019Kuusi tyttöjunioria mukaan maajoukkueleiritykseen
03.09.2019Myös seuran C-tytöt SM-sarjaan!
01.09.2019Nappulakerho käyntiin syykuussa
29.08.2019B-tytöt ja C1-pojat SM-sarjaan
29.08.2019Päivitetty! Erotuomarin peruskoulutus 2. ja 4.9. Porvoossa, ilmoittautuminen auki
27.08.2019Junioreiden maalivahtivalmennus syyskausi 2019
20.08.2019Lampinen ja Törnqvist naisten maajoukkueeseen
19.08.2019PSS juniorijoukkueet SM-karsintoihin viiden joukkueen voimin
08.08.2019Itä-Uudenmaan Urheiluakatemia avausinfo 23.8.
06.08.2019F-tytöt ja G-pojat uusia joukkueita!
22.07.2019D-E -juniorimaalivalivahtien tehotreeni la 14.9. AE-koululla
20.06.2019PSS mukaan poikien MAAJOUKKUETIE FBA yhteistyöseuraksi 2019 - 2021
19.06.2019Kesäkuun talenttiryhmien harjoitukset päätökseen
18.06.2019Salibandyliiton kausi-info 2019-2020 - tutustu tietopakettiin
18.06.2019Valmentajakysely 2019
29.05.2019Urheiluakatemian oppilaat kaudelle 2019-20
24.05.2019Valintakokous on valinnut seuralle johtokunnan toimikaudelle 2019-2020
23.05.2019Kesäkuun talenttiryhmiin tuli mukavasti ilmoittautumisia
21.05.2019Kesäkuun talenttiryhmien haku päättyy 22.5.
06.05.2019KOKOUSKUTSU: Seuran varsinainen kokous, maanantaina 20.5.2019 klo 18:00
02.05.2019Parta ja Tiihonen mukaan tyttöjen U16 maajoukkueeseen
24.04.2019PSS A-tyttöjen seuraranking -listan kärjessä kaudelle 2019-20
24.04.2019Poikajunioreita mukaan Salibandyliiton maajoukkuetie FBA -leirille
23.04.2019Naisten finaalisarja käyntiin tiistai-iltana - Yle ja Ruutu lähettävät ottelut suorina
22.04.2019Heikkinen ja Ylikojola mukaan tyttöjen U19 neljän maan turnaukseen
17.04.2019Naisten finaalisarjaa ennakoitiin mediatilaisuudessa
15.04.2019C-tytöille SM-hopeaa

Näytä lisää »