Uusimaa: Hamari, Kevätkumpu ja Keskuskoulu juhlivat Uusimaan Korttelisählyssä11.12.2012 PORVOO | Porvoon Salibandyseuran liiganaiset ovat syksyn ajan pyörittäneet Korttelisählykerhoja Porvoon alueen kouluilla. Viikonvaihteessa nämä kerhot ottivat toisistaan mittaa urheiluhallilla pelatussa turnauksessa. Kaukalossa hikoili toistasataa lasta ja katsomon puolella jännitti vähintään tuplasti sama määrä, kun ilahduttavan monet olivat lähteneet koko perheen voimin mukaan kannustamaan. – Olen tiennyt, että lapsenlapseni on käynyt syksyn ajan sählykerhoa, mutta en osanut aavistaa, miten paljon hän on oppinut. Hän syötteli laidan kautta kavereilleen ja kuljetti palloa kuin vanha tekijä. Ja intoa on todella paljon, kertoo Elsa Kaikkonen. 2.-3. luokkien mestarit eli Keskuskoulu Blackin Jaani Kemppinen, Miika Tynkkynen, Janke Kemppinen, Rasmus Eriksson, Arttu Salo, Noel Laine, Okko Lehesvirta ja valmentaja Senni Hietanen näyttävät mallia tuuletuksesta. PSS:n sählykerholle ja turnaukselle sateli tasaiseen tahtiin kehuja ja kiitoksia. Viikonlopun aikana ilmoittautui myös uusia kerholaisia. – Kerhot jatkuvat taas kevätpuolella ja kevään päätteeksi on tarkoitus pelata vastaava turnaus. Katsotaan herättääkö se kouluilla lisää mielenkiintoa, kun tuo kiertopalkinto lähtee käymään mestarijoukkueiden kouluilla Hamarissa, Keskuskoululla ja Kevätkummussa, PSS:n Mika Strömberg pohtii. Nuoret pelaajat juhlivat uransa ensimmäisiä salibandymitaleja antaumuksella ja lukuisien vanhempien kännyköissä on nyt taustakuvana lapsi pokaalin kanssa. 4.-6. luokkien mestaruuden vei Kevätkumpu. Joukkueessa pelasivat Patrik Arola, Leo Riiski, Jonas Isaksson, Henrik Lindelöf, Eero Ylinen, Juho Heikkilä ja valmentajana toimi Henna Uljua. Turnauksessa oli kolme sarjaa. 1. luokkalaisten mestariksi pelasi Hamari, 2–3. luokkalaisten sarjassa voittajaksi nousi Keskuskoulu Black, joka 4.–6. luokkalaisten sarjassa Kevätkumpu löi finaalissa Huhtinen 1. luokkien mestaruuden nappasi Hamari. Joukkueessa pelasivat Tuomas Kuisma, Venla Nousiainen, Julius Penttinen, Aku Saastamoinen ja Atte Toivonen valmentajanaan Alisa Levälampi. Turnauksen kaikki pelaajat saivat muistoksi diplomin. Uusimaa palkitsi myös sarjojen kolme parasta joukkuetta mitaleilla. Lisäksi turnauksen neljä tsempparia saivat palkintonsa, kuten kymmenen nälkäisintä pelaajaakin.– Maanantain aikana tuli tosi paljon sähköpostilla kiitoksia vanhemmilta. Tuo palaute lämmittää kovasti. Meidän oli tarkoituskin tehdä tapahtuma, mistä kaikille lapsille tulee hyvä mieli, Strömberg toteaa. Teksti ja kuvat: Uusimaa/Marko Enberg - www.uusimaa.fi |