Naisten runkosarjan päätösviikko alkanut tappiolla ja voitolla - Lindholmille ja Ignatiukselle 100 täyteen!01.03.2013 PSS lähti tänään pelaamaan jo toista peliään tällä viikolla. Maanantaina naiset väänsivät Tiikereitä vastaan ja kärsivät niukan maalin tappion. Positiivistakin maanantain ottelussa oli – hyvä peli-ilme. Onneksi sama hyvä fiilis pystyttiin säilyttämään tämän päivän pelissä ja kuittaamaan kaksi sarjapistettä TPS:ltä maalein 4-2 (2-2, 0-0, 0-2). Ensimmäinen erä alkoi pirteissä merkeissä ja maalitili aukaistiin Henna Uljuan toimesta jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Kotijoukkue hallitsi pallollista peliä, mutta kaksi seuraavaa maalia teki TPS, molemmat ylivoimalla. Ensin Pauliina Tienpää viimeisteli siirretyn rangaistuksen aikana turkulaisten tasoituksen pelikellon näyttäessä 6.59 ja sen jälkeen Minna Tuovinen siirsi vieraat 2-1 johtoon ajassa 11.01. Turkulaisten ylivoima oli toimivaa, pallo liikkui pelaajalta toiselle suoraviivaisesti saaden kotijoukkueen alivoimaryhmityksen sekaisin ja pallon maaliin. Myös PSS pääsi erän lopussa pelaamaan ylivoimaa, kun TPS:n valmentaja otti kahden minuutin jäähyn protestoinnista. Kotijoukkue kiitti ja kumarsi mahdollisuudesta ja tasoitti ylivoimalla Senni Hietasen toimesta taukotilanteeksi 2-2. PSS muisti ennen ottelua Ninja Lindholmia (vas) ja Janica Ignatiusta 100 Naisten Salibandyliigan runkosarjaottelun rajapyykin saavuttamisesta. Lindholmilla rajapyykki täyttyi 9.1.2013 ottelussa PSS-Erä III ja Ignatiuksella 18.2.2013 ottelussa Classic-PSS. Pöytäkirjan mukaan toisessa erässä ei tapahtunut juurikaan mitään, mutta erä oli kotijoukkueen kannalta varsin pirteää peliä. Erä oli täysin kotijoukkueen hallinnassa ja suurimmaksi osaksi peliä pelattiin yhteen päähän. Turkulaisten hyökkäykset olivat yksittäisiä vastahyökkäyksiä, jotka PSS-vahti Krista Nieminen hoiti varmoin ottein. Toisen erän jälkeen tilanteen olisi pitänyt olla ihan jotain muuta kuin 2-2. Kotijoukkueella oli loistavia maalintekopaikkoja useita. Ohi, yli, tolppa ja hyvin maalissa pelannut TPS:n maalivahti Noora Vuorela teki useat tilanteet tyhjiksi hyvillä vastaantuloillaan. Toiselle tauolle edelleen 2-2 tilanteessa. Kolmas erä oli toista erää tasaisempi. Maalintekopaikkoja kotijoukkueella oli kuitenkin edelleen enemmän ja onneksi kaksi niistä onnistuttiin myös käyttämään tuloksellisesti. Janica Ignatius siirsi PSS:n 3-2 johtoon kahdeksan minuuttia ennen peliajan päättymistä. TPS painoi loppuun asti hyvin päälle, mutta maalinteossa se ei edelleenkään tasakentällisin onnistunut. PSS sen sijaan onnistui vielä kertaalleen, kun Ella Holmberg täräytti suoraan ilmasta Senni Hietasen syötön verkon perille. Hieno sinetti kahdelle sarjapisteelle tuloksella 4-2. Ottelu oli kotiyleisön kannalta viihdyttävä, toisinaan myös hieman turhauttava, sillä niin monta maalintekopaikkaa kotijoukkue hukkasi. Hetkittäin tilanteiden kanssa hätäiltiin ja hetkittäin vetoja ”ladattiin” ihan liian kauan. Toki täältä kentän laidalta on hieman vaikea asettua pelaajan asemaan muuta kuin toteamalla legendaarisen Mertarannan sanoin: ”Siinä on paikka, miksi et lauo!” Onneksi tänään lauottiin sen verran paljon, että riittävän monta vetoa osui ja upposi. Krista Nieminen pokkasi ansaitusti Veikkauspörssin kolme kultaista tähteä ottamalla ratkaisevilla hetkillä tärkeitä koppeja. Turkulaisten kokoonpanosta puuttuivat kaksi tällä kaudella yhteensä 56 tehopistettä nakuttanutta pelaajaa. Ella Alanko ja Laura Rantanen olivat loukkaantumisten takia sivussa. Näiden pelaajien puuttuminen varmasti näkyi vieraiden pelissä, mutta lopputulosta se ei muuta kuitenkaan toiseksi. Tänään maalivahti Noora Vuorelan lisäksi vieraiden onnistuja oli pirteästi pelannut Reetta Käpylä, joka pelasi suuret minuutit puolustajan tontilla. Runkosarjan viimeinen ottelu pelataan sunnuntaina Auroralla, jolloin vastaan tulee SPV Seinäjoelta. Ottelussa ratkaistaan myös näiden kahden joukkueen kesken ensi kauden liigapaikka! Mitäpä jos saapuisit kannustamaan Auroralle kotijoukkueen voittoon?! RUNKOSARJAN PÄÄTÖSOTTELU PSS - SPV ALKAA SUNNUNTAINA 3.3. KLO 17.00 - TERVETULOA AURORALLE! Tuula Heino-Kyllösen kuvia ottelusta Teksti: Katja Ulmanen Kuvat: Tuula Heino-Kyllönen |