PSS B tytöt Ouluun12.11.2016 PSS B tytöt matkaavat Ouluun Neljän viikon tauko tositoimista on vihdoin takana, ja BSM jatkuukin porvoolaisten osalta reissupelillä Ouluun. Kohtaamista SSRA:ta eli Rankkoja Ankkoja vastaan voidaan pitää eräänlaisena kärkikampailuna. Kotijoukkue ei ole vielä hävinnyt peliäkään; plakkarissa voitot EräViikingeistä, Northern Starsista ja SB Prosta, sekä tasuri Steelersiä vastaan. Meillä on pelattuna vasta kolme kotipeliä, joista on nipistetty kolme voittoa. Steelers ja Wirmo kaatuivat maalilla ja SB Pro kahdella, eli tiukkoja pelejä on tahkottu. SSRA on rungoltaan osin viime kauden Team Astraia, jonka kanssa pelattiin useamman kerran tasaisia otteluita. Tasaista oli myös Loisto Cupin finaalissa kautta edeltävässä turnauksessa, jossa tasurin jälkeen kärsittiin pilkkukisatappio. Laadukas joukkue siis vastassa, jossa myös taitavia ja vaarallisia yksilöitä. Ella Kylmäluoma vakuutti jo viime kaudella, ja tällä kaudella pistepörssin kärkikolmikosta löytyy 7+2 iskenyt Emilia Järvinen. SSRA ei kuitenkaan ole muutaman pelaajan varassa vaan laatua ja tasaisuutta löytyy kolmeen ketjuun. Omat ’väliviikot’ ovat menneet melko mukavasti. Muutama hieman kovempi viikko alla, ja harjoituspelien muodossa on treenattu A-tyttöjä sekä C-poikia vastaan. Naisten nelosdivarin pelejä on kertynyt osalle myös vyölle. Tuntuu että oma pallollinen peli on ottanut jälleen pienen askeleen eteenpäin, mutta toisaalta alkukauden pelien perusteella näin pitäisikin tapahtua. Ouluun lähdetään loukkaantumisten, sekä A- ja C-tyttöjen omien pelien takia hieman pienemmällä joukkueella. Kasaan saadaan kuitenkin lähes kolme kentällistä. Anni Lempiäinen sai iskun niskaan viikko sitten ja on sivussa vielä. Ronja Virran polvivamma pitää tytön todennäköisesti vielä poissa kaukalosta, mutta Inka Valjuksen nilkkavamma on parantunut, ja tyttö lienee pelivalmiina. C:stä Aada Heikkinen ja Taimi Mikkola pelaavat kotiturnausta CSM:ssä, ja A-tyttöjen pelin takia poissa ovat Cirilla Mäkelä, Veera Nousiainen, Jasmiina Järvinen, Sanni Koli ja Fanny Pulkkinen. Kohtuullisen kova nimilista tulee poissaolijoista, ja onkin melko mielenkiintoista nähdä miten B-tyttöjen ydinryhmä ottaa haasteen vastaan. Luotto ja usko on kova siihen että vastuunkantajia ja ratkaisijoita löytyy paljon. Kyseessä on siis ensimmäinen vierasottelumme tälle kaudelle, ja mikäpä on hienompaa kuin aloittaa matkapelit Oulun reissulla hyvin koutsattua huippujoukkuetta vastaan! |