PSS B tytöt kärsi tappion Myllypurossa25.11.2016 Ei pisteitä Myllypurosta Viime viikonlopun reissupelien tuoman voittoputken jatkaminen ei onnistunut Myllypurossa EräViikinkejä vastaan. ErVi oli pelillisesti askeleen edellä koko matkan, ja vei ottelun nimiinsä lukemin 4-3. Ensimmäinen vaihto oli pähkinänkuoressa koko ottelun kulku. Aloitusvoiton jälkeen ensimmäinen tekopaikka lahjoitettiin vastustajalle noin neljän sekunnin pelaamisen jälkeen. Aiemmista peleistä tutut henkilökohtaiset virheet näkyivät jälleen isosti pelissä. Avauserä oli kuitenkin tuloksellisesti meidän, kun minuutti ennen loppua Kalpana Tarvainen laukoi 0-1 Mixu Backmanin syötöstä. Sofia Ahola maalissamme torjui 14 kertaa, ja ErVi häkkäri Niina Markkanen 3. Toinen erä, ja 19 sekuntia riitti kotijoukkueelle tasoituksen värkkäämiseen. Omassa päässä sekä avaus- että puolustuspelaaminen ei ollut riittävän määrätietoista, ja Elina Niemi sai keskellä tilaa: laukaus oli tarkka ja kova. Toinen erä oli kokonaisuudessaan tasaisempi, ja meillä tarjottiin rankkarin ja kahden ylivoiman aikana mahdollisuuksia johtoon, mutta Niina Eräviikinkien maalissa otti hienon torjunnan Kalpanan rankkarista, ja ylivoiman ruuti oli märkää. Tauolle tasalukemissa. Kolmannessa erässä nähtiin vauhtia, ja maalejakin. Erän alkuun saamamme jäähy näkyi kohta myös tulostaululla, kun Amanda Nyberg laukoi EräViikingit 2-1 johtoon. Vajaa minuutti eteenpäin ja Elina iski illan toisensa ja kotijoukkueen jo parin maalin karkumatkalle. Aikalisän kautta lähdettiin aloittamaan takaa-ajoa, ja siinä myös onnistuttiin. Kalpana antoi vastustajan päädyn tuntumasta vaparia, ja juoksunsa hienosti takatolpalle ajoittanut Laura Kariniemi iski kavennuksen. Muutama minuutti tästä ja myös meidän ylivoima toimi. Kalpana laukoi suoraan Milla Ylikojolan syötöstä illan kolmannen tehopisteensä, ja tilanne oli tasan. Lopun kympillä EräViikingit kuitenkin ratkaisi, ja Lotta Varakas sinetöi ErVille kauden ensimmäisen voittonsa. Lopussa saatiin vielä painetta, ja tasoituskin oli todella lähellä, mutta Niina ErVi maalissa haki yhden game seiverin vielä aivan lopussa. Kotijoukkueelle kuitenkin tärkeä voitto, ja pelitapahtumia katsellen aivan ansaittu. Olemme muutamassa viime pelissä näyttäneet, että pystymme voittamaan kenet tahansa, mutta myös sen että kun jäädään pikkaisenkin omasta parhaasta, niin tulos on heikko. Omat henkilökohtaiset virheet nousivat taas pääosaan, mutta sanottakoon että kotijoukkueen esitys oli todella hyvä, ja mitä luultavimmin heiltä kauden selvästi paras esitys. PSS kohtaa viikon päästä lauantaina kotonaan Northern Starsin. Tuohon peliin saadaan tarvittaessa rosteriin A- ja C-tyttöjä, ja mitä luultavimmin muutoksia on luvassa. Turhan moni jäi tänään omasta parhaastaan, joten on mielenkiintoista katsoa minkälaisella asenteella joukkue astelee ensi viikon alussa harjoituksiin. Tasaisesti kierrätettyä joukkuetta pitää kuitenkin kohta alkaa valmistamaan kevättä kohti, ja jossain vaiheessa peluutusta on muutettava hieman. Haasteellinen tilanne, mutta näitäkin kokemuksia tarvitaan. Ensi lauantaina jälleen nähdään miten joukkue reagoi tähän! |