BTSM: PSS haki pisteet sarjajohtajalta!10.12.2016 B tytöt riistivät pisteet sarjakärjeltä! Perjantai-iltana paketoitiin PSS B tyttöjen osalta syyskausi nätisti kääreeseen. Matkapeli suuntasi Ylöjärvelle sarjakärki PirPin, eli Pirkkalan Pirkat, vieraaksi. Matkaan päästiin lähes sovittuun aikaan, kun koutsin autokunta oli muutaman minuutin lähdöstä myöhässä, eikä aikataulu kärsinyt ratkaisevasti edes Mäntsälästä mukaan loikanneiden viivästyksestä. Tehokas bussipalaveri + ketjumeetingit saatiin kuosiin ennen kohteeseen saapumista, joten tässä vaiheessa tilanne hallinnassa. Edessä enää vaikein, eli pisteen tai pisteiden kotiinvieminen puhtaan pelin kärkijoukkueelta. Omassa palaverissä korostettiin valmistautumisen merkitystä; sen sijaan että lähdetään hakemaan ehjää peliesitystä, niin lähdettiin hakemaan ehjää ottelutapahtumakokonaisuutta. Suhtaudutaan ammattimaisesti koko sessioon, joka alkaa palaveristä ja loppuu loppuverkkaan. Sillä välillä kaikki säätö pois. Sääntö josta ollaan hieman lipsuttu. Joukkue vastasi huutoon erittäin hyvällä tavalla. Alkuviikon taaperrus oli unohtunut, ja avausvaihdosta lähtien huomasi että kentällä oli hyvällä asenteella taisteleva joukkue. Avausvaihto toi myös tulosta, sillä ennen kuin Pirkat oli ehtinyt koskea palloon, niin ykkösketjun akseli Mixu Backman-Kalpana Tarvainen pelasivat parilla syötöllä Mixun vetopaikalle, ja taululle heti 0-1. Ensimmäisellä kympillä saatiin myös toinen onnistuminen, kun Cirilla Mäkelä löysi vasemmasta laidasta Veera Nousiaisen, joka laukoi komeasti pallon ykkösellä maalin kattoon. Erä oli paikoin melko vauhdikasta peliä, ja Pirkoillakin oli paikkansa. Sofia Ahola PSS-maalissa kauhoi irtopallin maaliviivalta pois, ja otti perään vielä hienon tarjonnan reboundvedosta. Pirkkojen tehotyttö Suvi Hämäläinen irtosi yksin läpi, mutta viime hetken pallonriistolla tilanne kuivui kasaan. Riisto oli varsin lähellä rankkaria, mutta ei tainnut olla virhe myöskään jättää sitä viheltämättä. Toiseen erään PSS:n pallonhallinta jatkui hyvänä. Peli oli myös järkevää, ja puolustuspelissä kentällisten tasapaino ja asenne olivat kunnossa. Toisen erän ensimmäisellä kympillä molemmat joukkueet istuivat kahdesti jäähyllä, mutta alivoimat kestivät. Erä jatkui maalittomana pitkälle, mutta viitisen minuuttia ennen taukoa PSS iski jo kolmen maalin karkumatkalle. Cirilla laukoi lähietäisyydeltä pallon Pirkka-reppuun Inka Valjuksen esityöstä. Inkan nilkka vääntyi tilanteessa, ja vilttiosastosta Taimi Mikkola kävi tuuraamassa parin energisen vaihdon verran. Myös Anni Lempiäinen pelasi erikoistilanteiden jälkeisiä vaihtoja, ja on hienoa että laajasta rosterista pystytään kehiin heittää lisävoimia koska vaan. 13 kenttäpelaajalla operoineella Pirkoilla ei aivan samanlaista laajuutta ole, mutta terävä kärki muistutti jälleen olemassa olostaan. Suvi hätyytteli muutamaan otteeseen PSS-maalia onnistumatta, mutta kotijoukkueen vahva ykkönen rankaisi kuitenkin erän viimeisellä minuutilla. Mila Manninen syötti oikeaan laitaan, ja Pinja Myllymäki taikoi itsensä loistavasti kahden pelaajan välistä keskelle, kääntyi nopeasti ja iski kavennuksen. Tärkeä huomautus, että jos antaa hiukan liikaa tilaa, niin huippupelaaja rankaisee armotta. Kolmanteen erää siis 1-3 johtoasemasta, ja päättäväisin mielin jatkettiin. Peli-ilme oli edelleen loistava, ja erän alussa saatiin nopeasti jälleen kolmen maalin johtoasema. Kakkosketju oli asialla kun Helmi Haakana passasi Laura Kariniemelle, jonka tarkka laukaus ohitti hyvin pelanneen Pirkka-vahti Helmi Rasin. Kuitti tuli kuitenkin nopeasti. Illan toisen osumansa tehnyt Pinja katkaisi vieraiden syötön keskialueen tuntumassa, ja pääsi etenemään. Todella tarkka ja hyvä laukaus upposi oikeaa tolppaa nuollen muumimukin korkuisena, ja tilanne 2-4. Seuraavat minuutit kertoivat, että oma peli oli hieman hukassa. Pallolliset vaihdot eivät toteutuneet, ja huolimattomuusvirheitä alkoi kasautua. Selviytymistaisteluun otettiin pieni paussi aikalisän merkeissä kymmenen minuuttia ennen loppua. Tämä tuntui auttavan, ja muutamien vaihtojen aikana luotiinkin hienoja paikkoja lisätä johtoa. Toisin kuitenkin kävi. Pirkat toimittivat palloa kaukaa maalille, Sofia sai maskin takaa torjuttua, mutta irtopalloa tavoitellessa Amanda Barbosa putsasi pelivälineen pois maalialueelta; tuloksena rankkari Pirkoille, josta Tea Hoikkala ei erehtynyt. Kuutisen minuuttia ennen täyttä aikaa PSS:lle tarjottiin ylivoiman muodossa ratkaisua. Kakkos-yv otti vastuun, ja muutama läheltäpiti-tilanne luotiinkin. Ei kuitenkaan osumaa, ja vastapainoksi Veera Nousiaiselle tuomittiin kahden minuutin istunto vajaa kolme minuuttia ennen loppua. Pirkat painoi ylivoimalla, ja nappasi vielä maalivahdinkin pois, mutta 6 vs 4 ei tuonut toivottua tasoitusta. Lopun paine kestettiin hyvin, ja näin PSS aiheutti Pirkoille kauden ensimmäisen tappion. Kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus. Maanantaina ’ammattiylpeys’ ei riittänyt treenipeliosiossa C-tyttöjä vastaan, mutta nyt oltiin saatu kapteeniston johdolla homma niin sanotusti kasaan. Peli-ilme oli hyvä, ja joukkueena taisteltiin hankalat hetket läpi hienosti. Tasainen peli, kuten odottaa sopi, eikä meidän voitto missään tapauksessa ollut vääryys. Kaksi erää mentiin hienokseltaan jopa meidän hallinnassa, mutta kolmannessa jouduttiin välillä pahasti köysiin. Tärkeät pari paunaa kuitenkin kahden voitottoman pelin jälkeen, ja tästä on hyvä lähteä harjoittelemaan vielä ennen muutaman päivän Joulurauhaa. Hieman muunnellut ketjukoostumukset toimivat kohtuullisen mukavasti. Tiia Dahlström operoi Mixun ja Kalpanan välissä, kakkosessa Viivi Heikkisen ketjussa Lauran laituriparina oikealla pelasi Helmi Haakana, joka onnistui hyvin oudolla paikalla. Kolmosketjun koostumus Sanni Koli – Cirilla Mäkelä – Inka Valjus on tähän sarjaan todella kova. Pelaajista Cirilla Mäkelä osoitti jälleen tärkeytensä ja latoi tiskiin 1+1. Veera Nousiainen on myös hyökkäyspäässä vaarallinen, vaikka pakin tontilta nousut välillä aiheuttavat vastaiskun paikkoja. Maalin myötä nosti B-peleissä saldonsa 4+0 tehoihin. Puolustuksessa tuli pelureille toki muutamia virheitä, mutta yli 50 minuuttia mentiin jälleen täydellä pakkirosterilla, ja pääosin ehjät suoritukset kaikilta. Meitä ja EräViikinkejä lukuunottamatta kaikilla muilla on vielä otteluita jäljellä ennen puolivälinkrouvia ja joulutaukoa. Tällä hetkellä sarjasijoituksemme on kakkonen, ja muiden peleistä riippumatta olemme joka tapauksessa Top3:ssa tauolla. 13 pistettä 9 pelistä on ihan mukiinmenevä suoritus. Jonkinlaista välianalyysia on varmasti tulossa, joten pysykää kuulolla! |