M1 nappasi avauspisteet D1varissa15.10.2013 Maalirikas ottelu Kuopiossa Miesten edustus avasi pistetilinsä Kuopiossa SB Welhojen vieraana lukemin 9-11 (3-2,1-7,5-2). Sarjakärki johti vielä ensimmäisen, kohtuullisen tasaisen erän, jälkeen lukemin 3-2, mutta porvoolaisten uskomaton toinen erä käänsi pelin vieraille. PSS teki toisen erän aikana seitsemän maalia eli rokotti armottomasti suunnilleen kaikista kotijoukkueen puolustuksen virheistä. PSS johti parhaimmillaan kuudella maalilla ja kotijoukkueen takaa-ajo kolmannessa erässä jäi parin maalin verran vajaaksi. "Ensimmäinen erä meni meiltä pitkälti ohi, toisessa erässä osuimme sitten kunnolla ja kolmannessa erässä sitten väsähdimme hieman" Kommentoi PSS:n päävalmentaja Jere Kinanen ja jatkaa "Pelasimme pääsääntöisesti kahdella kentällisellä, joten fyysinen SB Welhot tuli lopussa lujaa. Pelasimme kyllä ajoittain loistavaa salibandya ja nuoret kantoivat huikean vastuun" Varsinainen onnistuja, pisteiden muodossa, oli 1993 syntynyt Markku "Naku" Hänninen, joka tehtaili neljä maalia, joista kolme tuli peräkkäin eli perinteinen ja ainoa oikea hattutemppu. Kenttien tasapainon kanssa on vielä kehitettävää, sillä kuopiolaiset pääsivät iskemään pari läpiajo-osumaa ja valmentaja kommentoikin asiaa seuraavasti "Meille tehtiin hetkittäin liian helppoja maaleja, joten siinä savottaa jatkoa ajatellen, mutta hieno tulos ja tästä on hyvä jatkaa" Miesten edustuksen seuraava kotipeli on perjantaina 18.10. Auroralla klo 18.30, kun vastaan asettuu SBS Wirmo Mynämäeltä. Tervetuloa kannustamaan ! Lue SB Welhojen otteluraportti tästä
|